PERUSSUOMALAISET HOI!

oma ehdokas

Nyt ääni Soinille. Laskipa tätä miten tahansa Niinistö vie tämän kisan.
Meidän pitää tukea oman puolueen ehdokasta ja rohkaista häntä taistelemaan hallituksen sössimiä asioita vastaan.
Hän on pitänyt lupauksensa siihen mitä me häneltä olemme vaatineet.

Kiitetään häntä ja ääni hänelle.

Minä tiedän että demarit ja persujen sisällä puoluetta yritetään hajoittaa ja tehdä kaikkea vilunkia.

Tuemme omaa ehdokasta ja hyvä kakkospaikka on sekin puoli voittoa.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pohtiva kansalainen

      Ei Soini nouse millän konstilla toiselle kierrokselle. Ilmiselvää faktaa, hänhän on toinen niistä inhokeista. Galluppien mukaan ihmiset nimenneet kaksi inhokkia joita eivät millään äänestäisi ja toinen niistä on Soini, Väyrysen ollessa se toinen.

      Mainonta, lehdistö ja gallupit ohjaavat äänestyskäyttäytymistä. Toivottavasti äänestysprosentti on korkea, silloin saadaan oikea tulos ja kansan ääni esiin. Ja kun äänestäjiä on paljon, joukossa aina vain enemmän heitä, joita galluptulokset ei ole saavuttaneet. Silloin äänestäjän oma tahto tulee parhaiten näkösälle.

      Ihmetyttää, kuinka tuo Niinistö on nyt yhtäkkiä NIIN hyvä, vaikka ollut jo vuosikymmeniä politiikassa mukana, eikä ole pahemmin erottunut kyvyillään massasta. Hänet nyt vain halutaan nostaa median toimesta. Ja rahaa näyttävään mainoskampanjointiin on runsaasti. Kumma maa tämä Suomi, kun vanhusten hoitoon ei rahaa riitä millään, niin vaalikampanjoihin kyllä löytyy ja paljon!


      Itse analysoin ehdokkaita näin. Lipponen ehdottomasti liian vanha. Väyrysen aika on ollut ja mennyt. Biaudet, Essayah sekä Arhinmäki vain täytettä, kun joka puolueesta haluttiin ehdokas. Demokratiaa ja siksi kannatettavaa vaikka onkin rahan tuhlausta. Soini jakaa liikaa mielipiteitä, ei koko kansan ehdokas junttimaisuudessaan. Haaviston miinuksia koulutuksen puute ja seksuaalinen suuntaus. Suomessa emme ole vielä niin suvaitsevaisia, etteikö se vaikuttaisi äänestyskäyttäytymiseen. Niinistökö se sitten on paremman puutteessa? Vähiten ärsyttävä???? Siinäkö presidenttiyden avain? Itse en Niinistöä äänestä.

    • pppssss

      Soini on liian kiltti ja liian rehellinen. Se on tiedossa. Soinia yritetään nyt mollata sisältä ja ulkoa.
      Soini tarvitsee tukemme ja ääni Timolle.

      Kyllä Niinistön metkut tiedossa on, mutta oli vastassa kuka tahansa kakkoskierroksella niin kyllä sale tän homman kotiin vie.

      Perussuomalaiset, äänestetään Timoa ja näytetään että tuemme hänen EU vastaista linjaa.

      Ei kannata miettiä kikkailuja äänestämällä vaikka Väyrystä tms. Suora ääni Soinille.

    • TS TS TS

      SOINILLE ÄÄNET PERSUT . MUUT VAIHTOEHDOT VÄHISSÄ.

    • kokkari

      Äänestäkää hemmetissä persut Soinia niin se menee heittämällä toiselle kierrokselle. Presidenttiä siitä ei vielä tule, mutta saadaanpa yhdessä estettyä Väyrysen nousu toiselle kiekalle :)

    • Turha itkeä.

      Äänestin Jytkyä, mutta petyin kun yhteisten asioiden hoito ei kiinnostanutkaan hallituksessa. Puskasta huutelu, stand up-komiikka ja pas-kanjauhaminen ovat arvotonta eikä Soini ole nytkään TOSISSAAN.

      Koen, että ääneni meni hukkaan.
      Toista kertaa ei mene.

    • Soini.on.lehmä

      Te Soinin kannattajat ootte kunnon rasisteja! Jos Suomeen tulis sota, ja me suomalaiset mentäis pakolaisiks jonnekkin muualle, me varmasti arvosetettas sitä et meitä kunnioitetaan eikä väheksytä! Mekin haluiaisimme pakolaisina päästä saunaan, syödä salmiakkia ja olla suomalaisia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe