ENNEN:
"Suomessa juutalaisvastaisuus juonsi jo 1870-luvulla alkaneesta, säätyvaltiopäivillä ja lehdistössä käydystä kiivaasta keskustelusta, joka koski juutalaisten täysiä kansalaisoikeuksia. Niiden myöntämistä vastustivat ennen muuta pappis- ja talonpoikaissäädyt sekä fennomaanit, ja kannattivat huomattava osa aatelis- ja porvarissäädyistä sekä ruotsinmielisistä ja liberaaleista.
Siinä missä kannattajat vetosivat mm. länsimaiseen humanismiin ja yhteiskuntaa hyödyttäviin kyvykkäisiin, "Rotschildien laatua" oleviin juutalaisiin, puhuivat vastustajat "kansaa nylkevistä" juutalaisista, jotka ovat maassa "harjoittaakseen täällä koronkiskonnan ja voitonhimoisen saalistamisen lisäksi muitakin paheita".
Valkoisen Suomen urheilevat soturit
ISBN: 951-710-062-0, Suomen Historiallinen Seura 1997. Sivut 141-153
NYT:
Kirjoittanut: heikki_tala 10.9.2007 klo 19.41
Toivottavasti suomalaiset vähitellen tajuavat, että viiden prosentin vähemmistö rohmuaa 20 % kansallisvarallisuudesta ja - tulosta.
Ts. jaettavaa riittää 20 % eli n. 120 miljardia euroa kansallisvarallisuudesta kertaheitolla ja sen jälkeen se vuosittainen 35 miljardia euroa eli 20 % BKT:stä.
Paljonko niistä tuleekaan per nuppi aitosuomalaisille? Minulla kun ei nollat laskurissa riitä.
EI MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA
AIKANSA KUTAKIN
3
<50
Vastaukset
- M a n n e
Ei riitä penniäkään rotutohtorille !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525632Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "692701Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181980No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371816Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1561808- 191743
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5150881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah64946