Ei tekemisissä suvun kanssa

Ikävä juttu. On kokemusta, sillä yksi pojistani ei ole pitänyt minuun yhteyttä yli kymmeneen vuoteen. Kostaa ehkä avioerosta, jota oli mahdotonta jatkaa jatkuvien riitojen ja erimielisyyksien vuoksi.
Toivon pojalleni ymmärrystä ja että hän tulisi luokseni ja toisi perheensäkin mukanaan.
Toisetkin lapset oireilevat, sillä heidän isänsä on yrittänyt manipuloida jokaista puolelleen. Olen itkuni itkenyt monta kertaa asian vuoksi, mutta eroa en kadu, sillä nyt olen sentään ihminen enkä kynnysmatto.

Lapsuuden trauma ja/ tai kansantauti masennus.

En minäkään ole omien vanhempieni kanssa tekemisissä, ja siihen on olemassa painavat syyt. Välit ovat olleet poikki jo 6 vuotta, eivätkä tule koskaan korjaantumaan.

Jokainen saa päättää ketä ja millaisia ihmisiä elämässän pitävät.

Tämä on oikeastaan sellainen asia, että pitäisi saada jonkun psykologin vastaus ja neuvo, että mitä tehdä tilanteelle.
Sattuuko joku tietämään jotain kirjaa, missä käsiteltäisiin tälläistä asiaa?

On hyvin raskasta vanhemmille, joitten lapsi ei pidä minkäänlaista yhteyttä, eikä saa tavata lapsenlapsiaan.
Onko jokin sellainen yhdistys olemassa?

Olen samoilla linjoilla "suru puserossa" kanssa.

Jos on mies, joka manipuloi, niin silloin käy just näin.
Poikahan murrosiässä samaistaa itsensä perheen miespuoliseen ja automaattisesti on isänsä puolta. Siinä ei äidillä ole paljon mahdollisuuksia.

AIKA ITSEKÄS

Välejä tuskin syyttä on katkaistu. Emme voi tuomita häntä koska hän ei ole täällä kertomassa omaa puoltaan asiassa.

Ei tässä mitään muuta mielipidettä voi muodostaa koska tiedot ovat niin niukat.

Sama täällä.
Katkaisin yhteyden ns. "äitiini" (isä kuollut jo lähes 30 vuotta sittten) ja syystä!
Samalla katkesi välit myös sisaruksiin paitsi yhteen jonka kanssa olen hyvissä väleissä. En puhunut "äitini" tai sisarusten kanssa lähes kymmeneen vuoteen, sitten se kuoli, ja se oli suuri helpotus! En mennyt hautajaisiin, en muistanut muutenkaan. Siitä sain paljon pahaa puhetta selän takana.
Myös tyttäreni, joka silloin oli 3-vuotias, muistaa "ihanaa mummoa" kauhulla, hän pelkäsi sitä jo silloin, samoin sisareni tytär. Muut lapsenlapset eivät koskaan käyneet "mummolassa" ja "mummo" jäi heille pelottavaksi muistoksi.

En ala selvittää miksi valintani tein, mutta syyt ovat TODELLA painavat, käyn nyt traumaterapiassa asian takia.
Muutin jopa ulkomaille, en pysty käymään ent. kotikaupungissani Suomessa koska ahdistus kasvaa liian suureksi. Joten älkää tuomitko kun ette tiedä syitä taustalla! Joskus on tehtävä tämäkin ratkaisu voidakseen ylipäätään jäädä henkiin!

itse olen 40v. enkä ole vanhempieni kanssa missään tekemisissä johtuen heidän pahanlaatuisesta narsismista josta olen saanut kärsiä koko ikäni, valehtelusta ja mustamaalaamisesta......Nyt pystyn vihdoinkin hengittämään ja elää omaa elämääni.

Ei se kenestäkään sen huonompaa ihmistä tee, vaikka ei sukulaisiin olisi yhteydessä. Voihan olla, että häntä on kohdeltu huonosti tms. Ei keneenkään tarvitse olla yhteydessä vain siksi, että hän sattuu olemaan sukua.

Sukulaisiaan ei voi valita, ystävät onneksi voi. Kieroileviin, pahaa puhuviin tai hyväksikäyttäviin sukulaisiin ei onneksi tarvitse pitää mitään yhteyttä. Monella on myös lapsuuden koti ollut kurja paikka. Miksi olla yhteydessä esim. lastaan hakanneeseen alkoholisti-isään, jos kyseinen tyyppi ei ole koskaan mitään hyvää tehnyt lapsensa eteen?

mulla sama tilanne.en pidä yhteyttä.miksi pitäisin olenhan kuulemma niin saamaton ja en osannut tehdä asioita niin kuin suku olisi halunnut=heidän ainoalla oikealla tavalla...mutta itse tiedän ettei asia näin ole.
elämä on helpompaa kun hartioita ei paina inhottavat ihmiset.hengitän elämää joka solullani nykyisin.
pahan olon voi kanavoida myös hyväksi oloksi.aikaa se vie mutta palkitsee.

Minä olen nähnyt koko lapsuuteni isän alkoholismia, väkivaltaa äitiämme kohtaan, hillitöntä syyttelyä ja mustasukkaisuutta ihan ilman syytä.
Äitini on yrittänyt itsemurhaa muutamia kertoja, joutunut tekemään abortin hankalan perhetilanteen ja alistamisen vuoksi jne.
Minulla oli kuitenkin muutama "vahva ja terve" ihmissuhde omassa perheyhteisössämme; isoäitini ja kummitätini. He antoivat turvaa ja huomiota kun asiat olivat huonosti, koin etten olisi koskaan yksin vaikka mitä tapahtuisi.

Nyt olen 42v ja minulla on tiiviit välit vanhempiini. Isä joutui jättämään alkon minimiin sairastumisen vuoksi, äiti ei halunnut eroa ( ei olisi enää osannut aloittaa omaa elämäänsä -kuulemma.) Isoveljeni muutti kauemmas mutta olemme tiiviisti yhteydessä ja olen usein kiittänyt häntä siitä, että jaksoi olla se "oikea isoveli" ja kehoitti minua opiskelemaan ja tekemään kaikkea kivaa ja harrastamaan aina kun siihen oli mahdollisuus. Vanhemmilla on omat syynsä ja sairautensa, meistä se ei johtunut.
Omassa elämässä olen kokenut ensimmäisen mieheni kaksissuuntaisen mieliala häiriökierteen ja lopuksi hän teki oman ratkaisunsa - ja päätti päivänsä ampumalla itsensä reilu 6 v sitten. Tämän kokemuksen jälkeen vanhempani "tulivat lopullisesti" järkiinsä. Eivät he pahemmin omia riitojaan riitele, tai ainakaan tee niistä isoa numeroa. Tiedän että elävät "riippuvuus suhteessa" mutta ikääkin molemmilla jo yli 72v.

Kävin muutamia kertoja terapeutin kanssa juttelemassa ja sen kautta opin, etten voi muuttaa ketään muuta mutta voin antaa anteeksi ja aloittaa itse puhtaalta pöydältä. Sen olen tehnyt.
Yritän muistaa lapsuudesta ne parhaat palat ja otan iloa irti nyt aikuisena. Olen käynyt uuden mieheni ja meidän uusioperheen kanssa monissa paikoissa, mistä lapsena haaveilin. Ei kannata katkeroitua vaan elää tätä hetkeä ja nauttia siitä!

Kaikkea ei tarvitse vanhemmilleen kertoa, mutta me olemme oppineet sanomaan ja näyttämään toisillemme, että rakastamme toisiamme, aidosti ja oikeasti!

Voimia siis kaikille, aina on mahdollisuus muuttua - toista ei voi ja silloin on osattava myös antaa tilaa, ehkä jopa luovuttaa. Katkeroitua ei kannata IKINÄ!

Entäs tämä?

Poika rupesi lyömään äitiään. Äiti juoksi psykologilta toiselle. Psykologi selitti, että pojan isäpuoli manipuloi pojan lyömään äitiään (oli itse heikko, olisi itse halunnut lyödä, mutta manipuloi pojan lyömään).
Tilanne vain jatkui. Sitten poika asui tytön kanssa, tuli ero heille koska tyttö oli uskoton.

Poika ei pidä mitään yhteyttä sukuun, ei anna tavata lastaan joka tuli suhteessa.

?
Mikä syynä tähän?

Periaatteeni on, että naapureita ja sukulaisiaan ei voi valita :)

SUKU ON PAHIN...TEKEE IHAN OIKEIN

pitäisi pitää yhteyttä. Ei yhteyteen voi ketään pakottaa. Jokaisella on oma elämä ja oikeus elää sitä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Riippuu syistä.

Elämä on paljon helpompaa ja nautittavampaa kun hylkää ikävät asiat pois elämästään. Oli kyse sitten väkivaltaisista/narsistisista vanhemmista tai sukulaisista tai ystävistä. Tein itse aikoinaan päätöksen tiettyjen ihmisten totaalisesta hylkäämisestä ja se kannatti, oli kuin suuri paino olisi pudonnut harteilta. Pystyin alkaa pitkästä aikaa nauttimaan elämästäni ja olla onnellinen. Ei sukulaisuussuhde tarkoita että on pakko olla yhteydessä. Sairaat yksilöt sairastuttavat toisetkin ympärillään, parempi irrottautua sellaisesta jotta oma elämä saa mahdollisuuden tasapainoiseen ja hyvään tulevaisuuteen.

itsekin olen parhaani mukaan koettanut pysyä erossa sukulaisistani, mutta varsinkin eräs vainoaa minua; häirintää, perheenjäsenieni uhkailua, alistamista tyyliin "sinut on aivopesty etkä siksi muka halua olla tekemisissä" jne. mitään ei ole tehtävissä. ko. henkilöllä on niin paljon suhteita joka puolelle ja on aina saanut puhuttua kaikki viranomaisia myöten ympäri ja minusta on tehty se paha ja sairas ihminen. valitettavasti en voi muuta kuin vilpittömästi toivoa, että kuolis pois ja pian, että saisin vihdoin ja viimein elää "vapaasti" eikä tarvitsisi koko ajan pelätä rakkaitteni puolesta.

käsittämätöntä....suurta itsekkyyttä...varsin itsekeskeinen ihminen...ei ymmärrä kuinka paljon vanhemmat ja sisarukset ikävöivät ja kärsivät...ei tosin taida haluta ymmärtääkkään kun on niin itseään täynnä....

Jospa miehellä on ollut tunteettomat vanhemmat. Eli asunut lapsuutensa rakkaudettomassa kodissa. Saanut ehkä vitsaa lapsena. Eihän hän silloin tuntea mitään empatiaa omiin vanhempiinsa. Vanhemmat! Jos haluatte, että lapsenne tulee teitä katsomaan vanhana antakaa heille rakkautta ja olkaa läsnä. Ei riitä, että olette paikalla. Pitäkää sylissä jne..

Katkaiskaa napanuora ajoissa, vallnta on teidän!
Te elätte omaa elämäänne omien arvojenne kanssa, ette sukunne.

Anteeksi vaan, mutta on todella vaikeata ymmärtää, miksi olette jääneet kiinni perheeseenne ja sukuunne.
Välit voivat olla hyvät ilman riippuvuussuhdetta.

Kyllä sukulaisiin pitää otta yhteyttä ennen kuin tapahtuu jotain (esim. kuolema) ja sitä katuu

Olen itse 13.v tyttö ja en ole ikinä nähnyt äidin puolelta sukulaisiani (enkä ole ikinä oikeen kiinittänyt siihen huomiota). Kysyin äitiltä vähän aikaa sitten, että miks et ole ikinä yhteydessä sun isään tai sisaruksiin. Äiti sanoi '' se ei nyt sulle kuulu ja sitä paitsi mun isä ja äiti on kuollut'' jotain tollasta se sano, mutta eihän se mua sellai harmittanut kun en ikinä niitä nähnyt, mutta aijon nyt ottaa selville miksi äiti ei halua tavata perhettään ja soittaa tämän veljelle :)

Heti tulee mieleen seuraavat asiat mitkä ovat saattaneet vaikuttaa välirikkoon:

- Typerät, itsekkäät sukulaiset, joiden seurassa ei vaan viihdy
- Arvosteleva perhe
- Alemmuuden tunne muuhun sukuun nähden
- Perintökiistat
- Lapsuuden traumat

Täällä sama juttu, mutta vain toisen puolen tahdosta, valinta annettiin ja muut valitsivat manipuloivan pojan (sisarukseni) puolen ja ylipuhui äitini (kertoi pelkäävänsä sisartani väkivaltaa jota esintyi ajoittain) olemaan kuuntelematta meitä ja apuamme sekä myös torjui viranomaiset jotka yritti auttaa.
Kun viranomaiset yrittivät puuttua, niin muut sisaret menivät hänen puolelle (pyytävät vain rahaa ja tavaraa, asuvat ulkomailla, pakottavat äitini kerran vuodessa luokseen omalla kustannuksella ja maksattavat mm ruoat hänellä ja kun tulevat 3-4 vuoden välein suomeen niin äitini maksaa kaiken silloinkin, hän on sentään eläkeläinen pienellä kansaneläkkeellä) ja sinne äitini jäi. Ei ole vaihtoehtoja, omaa perhettäni en tuolle altista kun toisen ovat erään vallan alla. Ihan tarpeeksi olen heille kustantanut.

no ei nyt sentään, päässä ole vikaa jos ei vaan jaksa sukulaisia ,on sukulaisia jotka ovat kateellisia ja aina ollaan vetämässä mattoa jalkojen alta.Sulla joka viestit, et on päässä vikaa, ajattele vähän, jos sulla itsellä kaikki hyvin niin ei muilla aina ole, voi olla tosi v..maisia sukulaisia.

Sitä ihmettelen että mitentoiset lähtevät asiaan mukaan ilman totuutta?

Mä oon mun sisarusten kanssa melko vägän yhteyksissä. Äitiin ja isään jonkun verran. Omiin jo täysikäisiin olen päivittäin vähintään viestein. Ja kotona on vielä kanssani yksi alaikäinen. Olen eronnut. Olen aika introvertti tyyppi. En kaipaa edes parisuhdetta. En tunne edes serkkujani,tai osan tiedän kyllä. Mutta en siis ole yhteyksissä. Elämä vaan on vienyt näin. Silti ihan normaalia elämää vietän. Kait.

Olihan katkeraa tekstiä.
Vaikutti että kaikissa vanhemmissa oli täysin syy.
Tottakai on kieroutuneita vanhempia, mutta useimmitenhan on se lapsi, joka ei ole kasvanut kypsäksi aikuiseksi.
(Joo nyt tulee sitten samat tarinat kuin yllä kaikilta lapsilta...)

Ei se ole silleen.
Voi olla esim että tää lapsi rupesi kaveripiirin takia narkkaamaan.
Jos esim käyttää amfetamiiniä, niin luonne muuttuu.
Ei se ollut vanhemman syy, jos rupesi käyttämään huumeita! Huumeista on vaikea päästä eroon, vaikka vanhemmat miten yrittäisivät.
(Joo nyt tulee vastaus lapsilta että eivät käyttäneet huumeita...)

Toinen syy voi olla että esim tää lapsi joutui hyväksikäytetyksi ja vanhempi ei tiennyt sitä.
Jotenkin vierittää syyn, varsinkin äidilleen (että ei auttanut).

Johonkinhan se oma paha mieli pitää purkaa.
Useimmiten puretaan äitiin. On helpompi olla kun saa purettua syyt vanhempien päälle.

On sellainen "täydellinen vanhempi/äiti-kuva".
Kun kukaan vanhempi ei ole täydellinen, ei edes itse tämä lapsi vanhempana.

Jonkinlaista kypsymättömyyttä, että ei osaa olla empaattinen ja ymmärtää että vanhemmilla on ollut rankka lapsuus ja elämä ja eivät vain tienneet miten toimia, vaikka yrittivätkin.

Miten sitten saada välit kuntoon?
Vaikeaa, koska lapsi on ylpeä, vanhemmat eivät enää jaksa yrittää.

Aika on ainoa, joka saattaa parantaa suhteen. Voi olla myös sattuma että vahingossa tapaavat toisensa ja sitten siitä pikkuhiljaa.
Voi käydä juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa, vaikka yleensä se ei auta mitään.

Olisi aihetta keskustella rakentavasti tästä aiheesta.
Joku lehti voisi tehdä artikkelin asiasta.

Olen niin introvertti tyyppi että mulle ei vaan ole luontevaa pitää yhteyttä sukulaisiin tai muihinkaan ihmisiin, viihdyn erittäin hyvin omissa oloissani.

No ei tuo selitys ihan pure.

Niin moni on.

Soisit kuitenkin laittaa vaikka joulukortin vanhalle äidillesi/tädillesi tai jollekin.
Ilahtuuvat.
Varmaan laittavat kortin sinullekin, ja sinä ilahdut.

Pikkusen empaattisuutta.

Jopas on kortilla...
Elä viitsi puolustella kun ei oo aihetta.

Käyttäisit edes oikeita nimityksiä kuten itsekkyys tms.
Sulla ei oo haisuakaan naisten elämästä ja heidän vaikuksistaan.

Olet pelkästään itsekäs ja omahyväinen tyyppi.

Hänellä on varmasti hyvä syy. Veikkaan hänen välttelevät suvussa vaikuttavaa narsistia tms.

Narsistiset piirteet jossain sukulaisessa on kyllä yksi syy vältellä kontaktin ottamisista ja sukulaisuussuhteiden ylläpitämistä. Muitakin on, loukatuksi tulemiset, vääryyden kokemukset. Tunne että on syrjitty, koetut vääryydet, persoonallisuustyyppi, intronventtius, erakkomaisuus jne.
Itse kyllästyin muutaman sukulaisen ilkeilyyn, otin reippaasti etäisyyttä. Sitä ennen kesälomien aikoihin sain palata aina kotiin itkien ja mieleni pahoittaneena, kunnes uskoin; joko minä otan etäisyyttä tai he muuttavat asennoitumistaan. He eivät koskaan muuttuneet, joten oli pakko ottaa etäisyyttä.
Ihan turha on kuvitella, että toiset muuttuisivat mihinkään, pahemmaksi vain meni vuosi vuodelta. Voin henkisesti todella huonosti heidän seurassaan joten, oli pakko tehdä ratkaisu.
Kiitän itseäni siitä, etten ole koskaan tehnyt lapsia ja siirtänyt huonoa geeniperimää ja huonoa ihmissuhdemallia jälkipolville. Siitä tunnen ylpeyttä.