Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia haastateltiin viikonlopun Iltasanomissa. Toimittaja kysyi myös Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partasen "pikaeroon" päättyneestä keskustelusta Maria Guzeninan kanssa. Toimittaja taisi kysyä, eikö ministeri tiennyt eron olevan laiton.
Guzenina ei joko ymmärtänyt kysymystä (minun arvioini) tai vastasi tahallaan vierestä. Guzeninalle tästä jälleen takalaiton (pesäpallotermein). Kysymys meni viuhuen ohi.
Maria Guzenina vastasi jotenkin tähän tyyliin: ministeri saa päättää asiasta yksin, jos esittelevä virkamies on toista mieltä, joten mitään laitonta ei tapahtunut.
Guzeninan kannalta olisi parempi keskittyä helpompiin asioihin. Ei olisi myöskään pahitteeksi perehtyä ensin ministeriön toimintatapoihin ennen huitomista sinne tänne. Siinä tulee rumaa jälkeä, kun ollaan asialla ja yritetään päteä, mutta möhlitään isossa tehtävässä ja näkyvästi.
Guzenina suhmuroi asiassa vastoin ministeriön normaaleja toimintatapoja, josta demaritaustainen kansliapäällikkö tuli näkyvästi julkisuuteen. Asia on hyvin poikkeuksellista, mutta niin on poikkeuksellista sekin, että ministeri toimii omaan lukuunsa. Guzenina sanoi haastattelussa, että hän voi päättää asiasta yksin, jos esittelevä virkamies (kansliapäällilkkö) on asiasta eri mieltä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa esittelevä virkamies ohitettiin täysin, eikä voida sanoa hänen olleen eri mieltä, niin kuin Guzenina pyörittee, koska esittlevä virkamies ei tiennyt koko asiasta.
Guzeninalle opetukseksi: kaikki mikä on vastoin lakia, on laitonta. Valviran ylijohtaja Partanen joutui palaamaan takaisin virkaansa, koska laki ei tunne virkamiehelle yksipuolista mahdollisuutta jättäytyä pois virastaan vaikkapa vain esitutkinnan ajaksi.
Lisäksi nyt lehteen kirjoitettu haastattelu asettaa hieman kyseenalaiseen valoon Guzeniinan aikaisemmat lausunnot. Aikaisemmin hän sanoi, että ei painostanut ylijohtajaa eroamaan. Nyt hän sanoo tehneensä jostain päätöksen itsenäisesti - siis mistä. Siitä että käy keskustelua, vai siitä että suosittelee ylijohtajalle vetäytymistä virastaan poliisitutkinnan ajaksi. Toimittajalla olisi ollut asiassa herkullinen paikka kysymykselle, mutta se jäi tekemättä.
Haluan vilpittömästi uskoa ihmisistä hyvää. Niin Maria Guzeninastakin. Hän on kuitenkin sen verran näkyvässä roolissa ja ottanut isoja tehtäviä vastaan, että hänen pitäisi olla paremmin perehtynyt niihin tehtäviin mitä hoitaa.
Lopussa muutamia Maria Guzenina-Richardsonin mielipiteitä:
- On kannattanut minimityöttömyyspäivärahan nostamista - vastoin SDP:n yleistä kantaa.
- On vastustanut isojen eläkkeiden eläkekattoa (hän kannattaa suurempaa verotusta).
- On ehdottanut, että valtio voisi maksaa vaikeuksissa olevien yritysten palkkakustannuksista 25 %.
- On vaatinut lapsilisien sitomista indeksiin (porvarihallitus teki tämän).
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8819635
Marialle jälleen oppisen ylistys: Hanki tietoa vaikka palelet (Berthold Brecht)
Guzeninalle takalaiton
7
110
Vastaukset
- Tyyris Tyllerö
Vai niin oli Guzenina-Richardsonin tehnyt. Wau. Kirjoitatko vielä niistä pierutyynyistä?
- Kutseniinan koulutus
Kyllä ministerillä pitäisi olla edes joku ammatillinen koulutus. Vain demareissa on näitä jokapaikan taitajia, joilla ei oo mitään ammatillista koulutusta. Ilman politiikkaa Kutseniinakin notkuisi kouluttamattomien pitkäaikaistyöttömien joukossa.
- dem,
Törkeätä väittää ettei ministeri Guzeninalla muka olisi ammatillista koulutusta, hän on käynyt peruskoulun galingradissa ja lisäksi opiskellut iisalmen ammatti koulussa parturi-kampaaja linjalla joka tosin on vielä loppukoetta vaille valmis.
- tasa-arvonmaa?
dem, kirjoitti:
Törkeätä väittää ettei ministeri Guzeninalla muka olisi ammatillista koulutusta, hän on käynyt peruskoulun galingradissa ja lisäksi opiskellut iisalmen ammatti koulussa parturi-kampaaja linjalla joka tosin on vielä loppukoetta vaille valmis.
Ja tuolla pohjalla pääsee ministeriksi. Herra jee. Meillä on Suomessa 4,5 miljoonaa ihmistä, joilla on sopiva tausta ja koulutus ministeriksi.
Onneksi Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa kaik, eikun punainen jäsenkirja taskussa voi odottaa korkeapalkkaista huippuvirkaa.
- ?????
Guzeninalla on vain pelkkää tiskijukan työkokemusta paikallisradiossa ja jonkun lööppilehden nimikko-kolumni. Mutta ei mitään työkokemusta ministeriönsä alalta..ei mitään ammatillista peruskoulutusta...eikä mitään säännöllistä työtä mistään alalta. MITEN TUOLLAINEN IHMINEN VOI OLLA PÄÄTTÄMÄSSÄ IHMISTEN ASIOISTA!!??
- uzpensky
Guzenina on ministeri, koska Uudeltamaalta löytyi peräti 14 581 typerystä, jotka antoivat viime eduskuntavaaleissa äänensä hänelle.
Ja Guzeninallahan on kaikki, mitä huippupoliitikolta nykyään vaaditaan. On ulkonäköä. On halu päästä valtaan. On esiintymistaitoa. Mitä muuta muka tarvitaan? - Soinin tumpulajoukko
uzpensky kirjoitti:
Guzenina on ministeri, koska Uudeltamaalta löytyi peräti 14 581 typerystä, jotka antoivat viime eduskuntavaaleissa äänensä hänelle.
Ja Guzeninallahan on kaikki, mitä huippupoliitikolta nykyään vaaditaan. On ulkonäköä. On halu päästä valtaan. On esiintymistaitoa. Mitä muuta muka tarvitaan?Lisätään tuohon Soinia äänestänyt tumpulajoukko 43 437 tumpulaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760
