Paulus antaa pakkoruotsin perustelut

pakkoruotsinet

Hyvä esimerkki taas kerran surujen(?) ylimielisyydestä:

"Kuten sanottu, lukion ja yliopiston käyminen on vapaaehtoista, joten puheet pakkoruotsista kuuluvat enemminkin juuri peruskoulutuksen piiriin. Ja niin kauan kuin ensimmäisessä viestissäni esille ottamat koulutus- ja resurssipoliittiset kysymykset säilyvät, on vaikea nähdä muutosta. Minun perusteluni isänmaallisuuden merkitykselle ja sisällölle on toistaiseksi myös sisältänyt jotain, toisin kuin sinun. Kielitaidoton öyhöttäminen ei tee kenestäkään isänmaallista tai sopivaa ottamaan siihen kantaa."

"Toisin kuin Elsa Enäjärvi kirjoitti, tämä asia ei todellakaan ole vastaansanomaton. Päinvastoin, tässä on nimenomaan periaatteellisesti kyse siitä kohdellaanko maan toista kansalliskieltä vieraana kielenä. Se joka näin tekee, ei voi väittää olevansa isänmaan asialla. Sitäpaitsi, on kansan suoranaista kusettamista esittää asia niin että ainoastaan ruotsia oltaisiin vapaaehtoistamassa. Tottakai se siinä tapauksessa koskisi myös suomen kieltä."

"Sellainen ihminen joka ei tässä maassa törmää ruotsin kieleen elämänsä aikana elää nimenomaan tynnyrissä. Samaa ei voi sanoa esim. kemiasta, fysiikasta, filosofiasta, psykologiasta tai eri taideaineista joita ilman pärjää halutessaan oikein hyvin. Se että ruotsia ilman voi pärjätä ilmoittamalla ettei sitä käytä ei ole mikään perustelu kielen tarpeettomuudelle, vaan pikemminkin omalle saamattomuudelle ja sille että mieluummin menee sieltä missä aita on matalin. Ruotsin opiskelu ei tässä maassa ole tehty niin vaikeaksi etteikö siitä pääsisi läpi edes jonkinlaisella kapasiteetilla. Ihminen joka ei siihen kykene ei kyllä kuulu yliopistotason opintoihin joissa nyt vähintäänkin pitää osata vaatia edes ongelmanratkaisukykyä."

http://www.sampoterho.net/?p=1603

Niin tyhmää tekstiä, ettei siihen ole tarvetta vastata, mutta kova on halu pakottaa oma kieli muille.

6

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huusianna

      Suomenruotsalainen itsetunto on heikko ja siksi he hakevat pakkoruotsista jotain hyvitystä, koska joutuvat asumaan omasta mielestään niin "kunniakkaan" historian jälkeen vähemmistön asemasssa. Monella suomenruotsalalaisella on haaveena kokea elävänsä enemmistön asemassa jos Suomi liitettäisiin takaisin Ruotsiin.

    • Vårt land

      Erinomainen kirjoitus, olen täsmälleen samaa mieltä! Kuka on tuo Paulus?

      • Sepän kaveri

        Samalla "tyylillä" - siis tyylittömyydellä - kirjoittaa Hesarin mielipidepalstalla nimimerkki Oman elämänsä seppä. Ylimielistä toisten arvostelua, ei kuitenkaan mitään asiallista mukana.


      • urpo t

        On kaukaista sukua kenraali Paulukselle, jonka joukot juuttuivat Stalingradin mottiin.


    • 26

      Paulus paljastaa hyvin tilanteen. Pakkoruotsissa on kyse maailmankuvasta, jossa ruotsin kielen kuuluu olla aivan samassa asemassa kuin suomen kielen riippumatta sen tarpeesta ja käytöstä. Näin ollen mitkään järkisyyt eivät riitä sen poistamiseksi. Niin kauan kuin Pauluksesta ja hänen kaltaisistaan tuntuu siltä, että pakkoruotsi on oikein, se on oikein. Jos perusteluja kaivataan, he sanovat, että pakko on isänmaallista ja pakon vastustajat ovat tyhmiä. Ja tämä tuntuu heistä fiksulta päättelyltä. Hiukan pakkologiikkaa olisi tarpeen.

    • Svekolimbo taas!

      Taas kerran kuulemme svekoargumentoinnin pohjanoteerauksen!

      Pauluksen mielestä lukioissa ei ole pakkoruotsia, koska lukioon ei ole pakko mennä. Voi mahoton mikä perustelu!

      Samalla logiikalla ei tarvitse kärsiä mistään pakkoruotsituksesta, koska Suomessa ei ole pakko asua!

      Eikö ole kätevää tuo svekoajatusmaailma? Huomaa, että svekoilta on asia-argumentit loppuneet jo ajat sitten

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe