SDP:n mielestä YLE on eduskunnan radio

Kana-aulis

"Mies on täysi toope ja klovnin näköinenkin"
Ensin Jungner oli SDP:läisen pääministerin Paavo Lipposen avustaja. Sitten hänet nimitettiin Yleisradion toimitusjohtajaksi. Sitten hänet nimitettiin SDP:n puoluesihteeriksi. Sitten hän pääsi vielä eduskuntaankin.

Eero Heinäluoma (SDP) aiemmin ja viestintäministeri Krista Kiuru (SDP) nyttemmin ovat korostaneet, että Yleisradio on nimenomaan eduskunnan radio.

SDP on nimittänyt puolueen politrukkeja Yleisradion pääjohtajiksi (Kiuru, Paasilinna, Wessberg, Jungner), mutta Jungner on varmaan Yleisradion politikoitumisen huippu.

Sitten vielä epäillään, että Yleisradio ei ole puolueeton!

p.s. Kokoomus kaappasi YLE:n demareilta ja Kokoomuksella on värisuora ylimmästä johdosta uutishuoneeseen: YLE:n hallituksen puheenjohtaja on vuorineuvos Kari Neilimo (KOK) - toimitusjohtaja on Lauri Kivinen (KOK) - TV:n sisältöjohtaja on Olli-Pekka Heinonen (KOK) - uutishuoneessa on vahva kokoomusmiehitys paitsi että Marja Tiuran (KOK) uutispäällikköpuoliso joutui ottamaan eron Marjan vaalibisnesten takia ja kun uutisilta meni vähän niin kuin uskottavuus.

YLE:n ansiosta Kokoomus on Suomen suurin puolue ja Niinistö on vahvin ehdokas presidentiksi.

1

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terhakkaasti

      ajassaan mukana olevinaan tämä tyhjän touhottaja Jungner.

      Ehdotus Ylen "aikaansa seuraavaksi" tarjonnaksi iPad-käyttäjille on samaa kuin Jungnerin "aikaansa seurannut" digiboksien pakko-ostatus jo valmiiksi vanhentuneeseen tekniikkaan nojaten.

      Hänen ideansa ovat melkein yhtä teräviä kuin pään humina M.A. Nummisen kappaleen "Josafatin jenkka" tahdissa (liian hyvä kipale Jungnerin yhteyteen).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2053
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1957
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1811
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1479
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1395
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      532
      1113
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      927
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      349
      899
    Aihe