Vasabladetin Myntti vauhdissa taas!

myntti=mäntti!

Pohjoismainen valtioliitto saa oman lobbausryhmän

Visio pohjoismaisesta valtioliitosta saa oman painostusryhmän jonka pitää asettaa paineita poliitikoille ja muodostaa yleista mielipidettä asiassa.

Kristina Persson, Pohjola Nordenin Ruotsin yhdistyksen puheenjohtaja, on yksi aloitteentekijöistä. Hän ja kaksi ruotsalaista yrittäjää ovat sitoutuneet panostamaan 100 000 ruotsin kruunua jokainen projektin alkupääomaksi. Sitten kun ryhmä on saanut tarpeeksi varoja palkataan projektinjohtaja.

Alice Lillas, Pohjola-Nordenin Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, katsoo, että EU-kriisi antaa sopivan tilaisuuden tehostettuun pohjoismaiseen ajatustenvaihtoon. Hän sanoo, että velkakriisi on paljastanut suuria, kulttuurisia eroja pohjoismaiden ja Välimeren maiden välillä.

Kuitenkin monet ovat epäileviä valtioliittoajatukseen. Helsingin yliopistossa on meneillään tutkimusta joka kaikesta päätellen tulee paljastamaan eroavaisuuksia Gunnar Wetterbergin pohdiskelussa.

- Ongelma on, että idea liittovaltiosta yrittää jäljitellä EU:ta ylhäältäpäin kun taas kaikki menestymiset pohjoismaisessa yhteistyössä perustuu yhteenkuuluvuuteen jota muokataan alhaalta ylöspäin, sanoo Larserik Häggman.

Kenneth Myntti

http://www.vasabladet.fi/Story/?linkID=183850

8

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Menestymiset?

      Mäntin mielestä "kaikki menestymiset(?) pohjoismaisessa yhteistyössä perustuu yhteenkuuluvuuteen(?), jota muokataan alhaalta ylöspäin."

      Ensinnäkin en ole huomannut kyseisessä yhteistyössä KOSKAAN mitään menestystä. Kaikki Pohjolan maat ja kansat menevät oman suuntaan poliittisesti ja liittoutumisessa.

      Toiseksi mitään kansojen yhteenkuuluvuutta ei ole olemassa, ainakaan suomalaisten osalta. Suomalaiset eivät ole skandeja ja se myös näkyy. Skandit ovat aina pitäneet ja tulevat pitämään suomalaisa ulkopuolisina, jotka polittisista syistä ovat liitossa heidän kanssaan.

      Skandimaat sietävät Suomea liitossaan, koska maamme on suojakilpi skandien pelkäämää Venäjää vastaan. Eli Suomea köytetään taas kerran hyväksi.

      Nyt kun olemme paljon suuremmassa, vahvemmassa, lojaalimmassa ja kaikin puolin paremmassa liitossa eli EU:ssa. Pohjoismaisuus-aate voidaan turhana unohtaa Suomen puolelta.

    • Ei koskaan enää!

      Suomea ei koskaan enää liitetä Ruotsin alamaiseksi minkään liittoajatuksen varjollakaan! Mieluummin sisällissota ja svekosurut ja muutkin svekot häädetään pois.

      • kakskielinen

        Typerys.


      • Yksikielinen
        kakskielinen kirjoitti:

        Typerys.

        Niin olet, me ei tarvita kunkkuja eikä Nordeneita..! Nordenin oikea paikka on pakaroiden välissä, niin syvällä ettei aurinko paista..! Ei koskaan ruotslaista johtajuutta Suomeen..!


      • kakskielinen
        Yksikielinen kirjoitti:

        Niin olet, me ei tarvita kunkkuja eikä Nordeneita..! Nordenin oikea paikka on pakaroiden välissä, niin syvällä ettei aurinko paista..! Ei koskaan ruotslaista johtajuutta Suomeen..!

        Tuolla typeryksellä tarkoitin lähinnä tuota lausetta "mieluummin sisällissota..".
        Se on todellista typeryyttä, eikä siitä mihinkään pääse.
        Mistään valtioliitosta on ylipäätään ihan turha edes keskustella, sellaista ei nimittäin koskaan tule.


      • myntti mäntti
        kakskielinen kirjoitti:

        Tuolla typeryksellä tarkoitin lähinnä tuota lausetta "mieluummin sisällissota..".
        Se on todellista typeryyttä, eikä siitä mihinkään pääse.
        Mistään valtioliitosta on ylipäätään ihan turha edes keskustella, sellaista ei nimittäin koskaan tule.

        Näyttää Kolikko vai onko Mynt peräti pelkkä penni, en nyt tarkkaan muista, haluavan sisällissotaa.


      • kakskielinen
        myntti mäntti kirjoitti:

        Näyttää Kolikko vai onko Mynt peräti pelkkä penni, en nyt tarkkaan muista, haluavan sisällissotaa.

        Ja siinä toinen kaheli! Uraaa vaan...


    • Vapaa Venäjä

      Ennemmin liitytään vaikka Venäjään kun aletaan hihittäjä-kuninkaan alamaisiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe