Mitenkähän se mahtoi käydä että kun avaruuslentäjä vei tarjottimen kokoisen peilin kolmen- ja puolensadan tuhannen kilometrin päähän kuun pinnalle niin siihen sitten maan pinnalta laser-säteellä sohottaen osuttiin? Miten mahtoi lentäjäsankarimme määrittää peilinsä paikan kuun pinnalla ettei nyt ihan hakuammuntana tarvinnut slkaa kuun pintaa laaserilla pyyheksiä? Eipä tainnut olla hällä gps-navigaattoria taskun pohjalla, eikä varmastikaan edes sekstantilla tehnyt paikanmääritystä.
Jättäen nyt vielä kokonaan huomiotta sen ettei 60-luvun lopussa ylimalkaan ollut laseria jolla olisi ulottunut edes Turkuun saati sitten kuuhun. No, siihen aikaan kansan opillinen tausta oli valtaosalla kansakoulu ja rippikoulu, ja hienolta kuulostava avaruusjargoni raketteineen ja lasereineen upposi kuin veitsi voihin.
Kuu-peilit
36
325
Vastaukset
- Hohhojjaa!
Hohhoijjaa!
- Armstrongi
heilutti sitä liehuvaa ameriikan lippua laaserin tähtääjille merkiksi. Sitä kohti sitten sohottivat menemään. Sitäpaitsi laseri on niimpal hiano vehje että kyllä se osuu itekseenkin ja jossei osu niin tietokone antaa vastauksen mihin pitää tähdätä.
- Sharper pen
Salaliittoteoreetikkojen suuruus piilee heidän tietämättömyydessään :)
- 1800.
Krooh ja hohhoijaa sentään.Ja näinhän se on,että salaliittoteoreetikkojen "suuruus" piilee heidän tietämättömyydessään.Sekä myös siinä,etteivät he edes halua perehtyä faktatietoon.Mutta tällaista se on he ajattelevat asioita 1800-luvun tyylillä.
- Rasal.
1800. kirjoitti:

Aloittajalle tiedoksi sellaista,että ensimmäiset Laserit kehitettiin USAssa vuonna 1960.Ja jo 1960-luvun lopulla ne olivat jo niin tehokkaita,ettei Maan ja Kuun välinen etäisyys ollut mikään ongelma.Mutta jos jonkun ajatukset näissä suhteissa pyörivät ainoastaa Turun suunnalla,niin sille ei voi mitään.
- Lue lisää
Laser keksittiin jo 1950-luvun lopulla. Aivan ensimmäinenkin laser pystyi porautumaan partakoneenterän läpi. Säde on 6,5 kilometriä leveä Kuun pinnalla.
Tuossa voit lukea aiheesta lisää:
http://en.wikipedia.org/wiki/Lunar_laser_ranging_experiment Osoittamasi typeryys kertoo selkeästi että sinulle ei tarvitse vastata asiallisesti. Syö siis paskaa ja murise.
- Eipä taida edes
selkeää vastausta olla tyrkyllä. Lyön vetoa ettet osaa suorittaa paikanmääritystä edes maapallolla saati kuussa, ellei kätösessäsi ole gps:aa tai googlemapsia.
- Far between planets
Eipä taida edes kirjoitti:
selkeää vastausta olla tyrkyllä. Lyön vetoa ettet osaa suorittaa paikanmääritystä edes maapallolla saati kuussa, ellei kätösessäsi ole gps:aa tai googlemapsia.
Ei se tarkoita että muut olisivat tyhmiä, jos salkkarit eivät tajua. Tai osaa googlata esim. "moon laser".
Omassa pöljyyden kategoriassaan ovat ne juurekset, joiden mielestä 60-luvulla ei olisi voitu tehdä jotain ilman jotain nykyajan vekotinta, esim. gps-paikanninta tai kännykkää, joita ilman he itse eivät voi kuvitellakaan kenenkään pystyvän suuntimaan tai kommunikoimaan. Tyhmiä lapsia... - Niin, kuinka siis
Far between planets kirjoitti:
Ei se tarkoita että muut olisivat tyhmiä, jos salkkarit eivät tajua. Tai osaa googlata esim. "moon laser".
Omassa pöljyyden kategoriassaan ovat ne juurekset, joiden mielestä 60-luvulla ei olisi voitu tehdä jotain ilman jotain nykyajan vekotinta, esim. gps-paikanninta tai kännykkää, joita ilman he itse eivät voi kuvitellakaan kenenkään pystyvän suuntimaan tai kommunikoimaan. Tyhmiä lapsia...määrittäisit paikkasi edes maapallolla jos et sattumoisin näkisi kotipitäjän kirkon tornia horisontissa..? Eli kuinka avaruuslentäjä määritti paikan johon peilin laittoi...
- Ite Saatana 666
Niin, kuinka siis kirjoitti:
määrittäisit paikkasi edes maapallolla jos et sattumoisin näkisi kotipitäjän kirkon tornia horisontissa..? Eli kuinka avaruuslentäjä määritti paikan johon peilin laittoi...
Sekstantillahan tuo onnistuisi. Sellainen oli Apollossakin varajärjestelmänä.
Lue ja sivisty:
http://www.ion.org/museum/item_view.cfm?cid=6&scid=5&iid=293 - Kuinka määrität
Ite Saatana 666 kirjoitti:
Sekstantillahan tuo onnistuisi. Sellainen oli Apollossakin varajärjestelmänä.
Lue ja sivisty:
http://www.ion.org/museum/item_view.cfm?cid=6&scid=5&iid=293paikkasi edes maapallolla pelkän sekstantin avulla...?
Saat mitattua kapineella jonkun taivaankappaleen korkeuden horisontista jollakin ajanhetkellä. Mitä teet ko. tiedolla?
Käypä esimerkiksi avomerilaivurikurssi niin voit oppia aivan uusia ja hämmästyttäviä asioita. - Ite Saatana 666
Kuinka määrität kirjoitti:
paikkasi edes maapallolla pelkän sekstantin avulla...?
Saat mitattua kapineella jonkun taivaankappaleen korkeuden horisontista jollakin ajanhetkellä. Mitä teet ko. tiedolla?
Käypä esimerkiksi avomerilaivurikurssi niin voit oppia aivan uusia ja hämmästyttäviä asioita.Hohhoijaa, tultuaan keskustelussa umpikujaan trolli alkaa jauhaa tyhjää.
- Menikö liian
Ite Saatana 666 kirjoitti:
Hohhoijaa, tultuaan keskustelussa umpikujaan trolli alkaa jauhaa tyhjää.
vaikeaksi. Miten muutat paikkatiedoksi tiedon että joku taivaankappale on vaikka 23 astetta horisontin yläpuolella johonkin aikaan vuorokaudesta jostainpäin maapalloa/kuuta mitattuna?
- Valo-oppia
Kyllä 60 luvun lopussa lasereita oli. Laser on kehitetty jo 1960.
Eikä kuun pintaa "pyyhitä" laserilla. Kyllä laservalokin hajoaa. Kynälaserit hajoavat jo muutaman kymmenen metrin matkalla pisteestä epämääräiseksi täpäksi. Vaikka valo on optisesti suunnattu, säde täyttänee lähes koko kuun alueen. Helposti osuu prismoihin. Takaisin ei saada kuin muutama fotoni ja nekin vaativat pitkähköä mittausta. Toimi kuitenkin jo silloin ja toimii yhä.
"Ulottunut edes Turkuun" Kyllähän se "ulottuu" kuinka pitkälle tahansa. Vai luuletko fotonien väsyvän ja lötkähtävän maahan?
Taas tekniikasta täysin ihalla olevan salkkarin sekoilua. Kun on jäänyt koulut käymättä ja kai peruskoulussakin fysikan kirja avaamatta, niin tuollaista mokkoahan silloin suoltaa. Olisiko JB 11? Tietotaso on suunnilleen samaa luokkaa.- Pyövelinveli
Takaisin ei saada kuin muutama fotoni
- Ite Saatana 666
Pyövelinveli kirjoitti:
Takaisin ei saada kuin muutama fotoni
"No kerros kuinka ne muutamat fotonit on havaittu peilistä tulevaksi,"
Peili on kohdistettu Maahan, joten se antaa ympäristöönsä nähden voimakkaan heijastuksen ja erottuu näin selvästi kuumodulin laskeutumispaikan lähistön heijastavasta taustakohinasta. Erotathan sinäkin jalankulkijan heijastimen auton valoissa pimeällä ensin, vaikka kulkijalla olisi vaaleat vaatteet. - Kyllä vainenkin
ystävä hyvä. Ja samalla kun se säde hajaantuu sen intensiteetti heikkenee ja hajautuu jo ilmakehässä ties minne. Kokeile vaikka ihan ite, valaise kuuta fikkarilla ja katso kuinka paljon kirkkaammaksi se muuttuu. Eihän ne lähettämäsi fotonit suinkaan matkalle väsähä. Sama ongelma oli 60-luvulla. Saihan sitä kuuta tähtäillä sen ajan heiveröisillä lasereilla vaikka kuinka muttei sieltä mitään takaisin tullut. Ostapa muuten ihan nykyajan laser-etäisyysmittari jostain erämiesten kaupasta ja hämmästele ettei se mitään mittaa kuin korkeintaan 800 metrin päästä.
- 21
Kyllä vainenkin kirjoitti:

Tuo suuresti hehkuttamasi kaupan etäisyysmittari ei ole lähelläkään tarvittavaa tehoa.
- Leiseri.....
Pyövelinveli kirjoitti:
Takaisin ei saada kuin muutama fotoni
Suodattamalla muut aallonpituudet pois.
Jo -70 luvulla oli Suomessakin Riihimäellä intissä Laser etäisyysmittareita, jotka ottivat heijasteen jopa kaukaisen tumman kuusimetsän rajasta. Sellaisen pinnan ei pitäisi paljoa valoa heijastaa, mutta hyvin pystyi mittaamaan ja ihan kannettavalla laitteella. Toki suurvallan laitteet ovat vähän eri tasoa. - BJ 99
Kyllä vainenkin kirjoitti:
ystävä hyvä. Ja samalla kun se säde hajaantuu sen intensiteetti heikkenee ja hajautuu jo ilmakehässä ties minne. Kokeile vaikka ihan ite, valaise kuuta fikkarilla ja katso kuinka paljon kirkkaammaksi se muuttuu. Eihän ne lähettämäsi fotonit suinkaan matkalle väsähä. Sama ongelma oli 60-luvulla. Saihan sitä kuuta tähtäillä sen ajan heiveröisillä lasereilla vaikka kuinka muttei sieltä mitään takaisin tullut. Ostapa muuten ihan nykyajan laser-etäisyysmittari jostain erämiesten kaupasta ja hämmästele ettei se mitään mittaa kuin korkeintaan 800 metrin päästä.
Kuuhun suunnattua laseria fokusoidaan optisesti isoilla linsseillä. Se hajoaa paljon vähemmin kuin normaali kynälaser. Lisäksi tehoero on sama kuin vertaisit tunturimopoa F1 autoon. (Luultavasti ero on suurempikin. en viitsi edes tarkastaa)
Ilmakehässä tapahtuu jonkin verran sirontaa, mutta ei se muuten hajota valoa yhtään mihinkään. Lisäksi sekä Laser, että havaintopaikka ovat korkealla ohuessa ja kuivassa ilmassa.
60 luvun "heiveröisillä Lasereilla" leikattiin terästä.
Taas on salkkarin "tiedot" aivopieruosastolta. Eikö kannattaisi ottaa edes vähän selvää asioista? - Sepä juuri on se
21 kirjoitti:
Tuo suuresti hehkuttamasi kaupan etäisyysmittari ei ole lähelläkään tarvittavaa tehoa.
ongelma. Kuulentojen aikaan laserit oli juurikin nykyajan markettilaserien tasoa, samoin kuin tietokoneet heiveröisempiä kuin nykyajan älypuhelin.
- Leikattiin terästä
BJ 99 kirjoitti:
Kuuhun suunnattua laseria fokusoidaan optisesti isoilla linsseillä. Se hajoaa paljon vähemmin kuin normaali kynälaser. Lisäksi tehoero on sama kuin vertaisit tunturimopoa F1 autoon. (Luultavasti ero on suurempikin. en viitsi edes tarkastaa)
Ilmakehässä tapahtuu jonkin verran sirontaa, mutta ei se muuten hajota valoa yhtään mihinkään. Lisäksi sekä Laser, että havaintopaikka ovat korkealla ohuessa ja kuivassa ilmassa.
60 luvun "heiveröisillä Lasereilla" leikattiin terästä.
Taas on salkkarin "tiedot" aivopieruosastolta. Eikö kannattaisi ottaa edes vähän selvää asioista?ja vesisuihkulla viipaloidaan leipää. Ei kuitenkaan 350000km päässä olevaa.
Oikeinko valtavia linssejä ja kaikkea? Mihin niitä tarvihee jos kerran ilmakehä ei hajota valoa? Nyt tulee jo ihan uutta valo-oppia. Katso nyt vaikka aurinkoa pilven läpi ja näytä fikkarilla perunakuopan oveen 50 metrin päästä ennen kuin puhut potaskaa.
Kuu-laser-peilit ovat juuri kaltaisellesi luonnontieteitä peruskoulun pakollista peruskurssia pidemmälle opiskellutta varten sävellettyä markkinamateriaalia. Hienolta kuulostaa ja melkein tulee itsellekin fyysikon olo kun toistelee mainoksen hienoja sanoja. - Ite Saatana 666
Leikattiin terästä kirjoitti:
ja vesisuihkulla viipaloidaan leipää. Ei kuitenkaan 350000km päässä olevaa.
Oikeinko valtavia linssejä ja kaikkea? Mihin niitä tarvihee jos kerran ilmakehä ei hajota valoa? Nyt tulee jo ihan uutta valo-oppia. Katso nyt vaikka aurinkoa pilven läpi ja näytä fikkarilla perunakuopan oveen 50 metrin päästä ennen kuin puhut potaskaa.
Kuu-laser-peilit ovat juuri kaltaisellesi luonnontieteitä peruskoulun pakollista peruskurssia pidemmälle opiskellutta varten sävellettyä markkinamateriaalia. Hienolta kuulostaa ja melkein tulee itsellekin fyysikon olo kun toistelee mainoksen hienoja sanoja."Kuu-laser-peilit ovat juuri kaltaisellesi luonnontieteitä peruskoulun pakollista peruskurssia pidemmälle opiskellutta varten sävellettyä markkinamateriaalia."
Itse olet valinnut jättää ylemmän koulutuksen hankkimatta, turha vuodattaa kateuttasi ja katkeruuttasi täällä.
- Ikkunoita putsailen
Kuussa on paljon kuupölyä, jota kuuhun iskeytyvät meteoriitit nostattavat. Kaikki peittyy siis ennen pitkään pölyyn, ja pölyinen peili ei heijasta. Kuka niitä peilejä on käynyt hinkaamassa vuosikymmenien saatossa kirkkaiksi?
- åoipoikjlknlknln
Ei ole. Kuuhun tulee meteoreja nykyisin varmaan vähemmin kuin maahan. Kun ilmakehää ei ole, ei pöly kulkeudu mihinkään, vaan vajoaa takaisin.
Taas salkkariaivopieru vailla järjen hiventä.- Kuis siellä
on niitä raateria niinpal kun juustossa reikiä...? Kyl siellä melkoinen mätke käy ja pöly lentää.
- Avaruussikailu
Kannatti maksaa miljardeja dollareita matkasta NASAn kuulandiaan, jossa voi pitää hauskaa kaatuilemalla, kiviä potkimalla ja mönkijällä ympyrää ajaen.
http://www.youtube.com/watch?v=1bLH11-DbqM&feature=related Classic NASA Film - Apollo 16
http://www.youtube.com/watch?v=ppvlzyeIkog&feature=fvwrel Kicking rock downhill on the Moon
Ja pöly lentää ja leijuu, ettei vaan peilit menneet tukkoon jo kättelyssä :)- Sivaruusakailu.
Heh...kuulentohuijauksiin uskovat hihhulisalkkarit ne vaan jaksavat vääntää omia tarinoitaan.Mutta jos se tekee heidät onnellisiksi,ja jos siitä tulee vielä stondiskin,niin minun puolestani he saavat elää omissa mielikuvitusmaailmoissaan!
- Koulut käynyt
"Miten mahtoi lentäjäsankarimme määrittää peilinsä paikan kuun pinnalla ettei nyt ihan hakuammuntana tarvinnut slkaa kuun pintaa laaserilla pyyheksiä? Eipä tainnut olla hällä gps-navigaattoria taskun pohjalla, eikä varmastikaan edes sekstantilla tehnyt paikanmääritystä."
Eipä taida aloittaja paljoakaan Apollo-ohjelmasta tietää... kaipailee gps-navia... eheehee lapsosta... :))))
"No, siihen aikaan kansan opillinen tausta oli valtaosalla kansakoulu ja rippikoulu,"
Mut koulut käytiin loppuun ja opittiin, toisin kuin aloittaja, ehehehehee....- Kaipaa tietää
miten avaruuslentäjä kertoi laser-tähtääjälle missä kohtaa taivaankappaletta hää on.
No tietysti sanomalla avaruuspuvun ratioon että tässä, saattanan pölvästi..? - ...ehehehhehehhe....
Eivät nämä eräät salkkarit todellakaan ole viitsineet perehtyä miehitettyihin kuulentoihin muutoin kuin salkkareille tyypillisellä,yksioikoisella ajattelutavalla.
On ollut aina hupaisaa seurata sitä,että mitä ne seuraavaksi keksivät asian suhteen.Tällä kertaa kyseessä ovat kuupeilit,seuraavaksi he kai taas palaavat Islannin tulivuorten laavaheitteisille rinteille sekä vaijereitten ja heliumpallojen pariin.
Ehhehheehehehheheheh..jne.....
- Eihän siellä
mitään peilejä olekaan. Kyllähän niin sanotuilla kuulennoilla höplötettiin tyhmiä laidasta laitaan. Muistetaan nyt vaikka millainen "asiantuntija" oli Ylen studiossa suorassa lähetyksessä lentoa kommentoimassa. Sama heppu istui hieman myöhemmin studiossa ihmettelemässä haavi auki Uri Gellerin lusikantaivutustaikatemppua ja loihe lausumaan kuolemattoman kommenttinsa "maailmassa on vielä paljon asioita joita tiede ei kykene selittämään".
- -----------
Hieman asiatietoa ketjun aloittajalle (ja miksei muillekin):
Ainakin nämä neljä yliopistoa ja tutkimuslaitosta käyttävät Apollo-lennoilla Kuuhun vietyjä laserheijastimia edelleen Kuun etäisyyden mittaamiseen:
Lunar and Planetary Institute, Houston Texas USA
http://www.lpi.usra.edu/lunar/missions/apollo/apollo_14/experiments/lrr/
Apache Point Observatory, New Mexico USA
http://www.apo.nmsu.edu/
APOLLO (the Apache Point Observatory Lunar Laser-ranging Operation)
http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/apollo.html
University of Texas McDonald Observatory, Texas USA
http://www.csr.utexas.edu/mlrs/
Station de Télémétrie Laser-Lune, Grasse Ranska
http://www.oca.eu/cerga/laser/laslune/llr.htm
Hyvä selitys lasermittausten tekniikasta:
http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/basics.html
Myytinmurtajien ohjelma aiheesta: Moon Myth BUSTED! Moon Laser!
http://www.youtube.com/watch?v=orvMZn8L1f0
Myös Neuvostoliiton Lunohod 1 -kuukulkijan laserheijastin toimii vielä:
http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokuntaluotaimet/neuvostoliiton-kuukulkijaa-ammuttiin-laserilla-maapallolta-kasin.html - -----------
Hieman asiatietoa ketjun aloittajalle (ja miksei muillekin):
Ainakin nämä neljä yliopistoa ja tutkimuslaitosta käyttävät Apollo-lennoilla Kuuhun vietyjä laserheijastimia edelleen Kuun etäisyyden mittaamiseen:
Lunar and Planetary Institute, Houston Texas USA
http://www.lpi.usra.edu/lunar/missions/apollo/apollo_14/experiments/lrr/
Apache Point Observatory, New Mexico USA
http://www.apo.nmsu.edu/
APOLLO (the Apache Point Observatory Lunar Laser-ranging Operation)
http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/apollo.html
University of Texas McDonald Observatory, Texas USA
http://www.csr.utexas.edu/mlrs/
Station de Télémétrie Laser-Lune, Grasse Ranska
http://www.oca.eu/cerga/laser/laslune/llr.htm
Hyvä selitys lasermittausten tekniikasta:
http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/basics.html
Myytinmurtajien ohjelma aiheesta: Moon Myth BUSTED! Moon Laser!
http://www.youtube.com/watch?v=orvMZn8L1f0
Myös Neuvostoliiton Lunohod 1 -kuukulkijan laserheijastin toimii vielä:
http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokuntaluotaimet/neuvostoliiton-kuukulkijaa-ammuttiin-laserilla-maapallolta-kasin.html - bää bää lammas
Ne ovat vapaamuurari-illuminaatti-juutalaisnazi-replitiaani-haarp-chemtrail yliopistoja, jotka suoltavat USA:n hallituksen ja NASA:n disinformaatiota sanan- ja vapaan tiedonvälityksen puolesta taistelevia salaliittopalstan ylväitä ja älykkäitä soihdunkantajia vastaan.
Tottahan JB 11 ja varmaan palstan muutkin giganttisen älyn ja logiikan ilmentymät asian paremmin tietävät kuin valtaeliitin lakeijayliopistot maksettuine tutkijalampaineen.
Etkö uskalla herätä ja ajatella omilla aivoillasi? Pää pensaaseen ja toistamaan valtaeliitin norsunluutorneistaan syytämiä valheita. Vai oletko kenties SuPo:n, CIA:n , Mossadin, NASA:n ja Teiskon Marttakerhon maksettu dissaaja ja inha kätyri?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107582
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293517Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352564Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?621364