"Isän ja kolmen tyttären yhteinen joululoma Thaimaassa sai surullisen lopun, kun raivostunut isä kävi kahden tyttärensä kimppuun Phuketissa sijaitsevassa hotellissa".
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012010915046208_uu.shtml
välikohtaus alkoi siitä, kun kaksi vanhinta tytärtä, Kirsi ja Noora, olivat toisen lomapäivän iltana lähteneet yhdessä kaupungille isän ja vielä alaikäisen Tarun jäädessä hotellille.
Tytöt kiersivät eri baareissa ja tutustuivat mm. englantilaisiin turisteihin. He joivat muutamia oluita, mutta eivät olleet humalassa.
Yitysjohtaja hakkasi nyrkein kaksi tytärtään
11
184
Vastaukset
- Ja..
Kukahan tämä sankari oli ??
- raakkuna1
Tuo esille tullut yritysjohtaja on varsin tavallinen perheenisä, joka on aina järjestänyt asioita tytöilleen, ja koittanut olla asemassaan kunnioitettava. Niin loma eteni isän mielestä väärällä tavalla, ja lopulta hän hermostui tyttöjen uppiniskaisuudesta, ja jatkuvasta kuolaamisesta turistien perään Phuketissa. Kyseessä on siis onneton perhedraama, joka ei sentään päätynyt sen ikävämmin. Joop.
- lukija vaan.
Wow, mikä taito kirjoittaa linkin juttu oikein ja vielä laittaa itse linkki siihen väliin . . . otsikko meni kyllä pieleen
- kolmas lukija
Wow, mikä idiootti, asia jäi sivuseikaksi kun kielioppi
ja oikeinkirjoitus kiinnostavat enemmän.
- Kuin raivo härkä
Perheen vika, eivät olleet sitouttaneet miljoonaoptioihin tottunutta
isää perheeseen tarpeeksi suurilla bonuksilla. - Katkera äijä !
Äijältä palo pinna, kun on tottunut käyttämään rajatonta valtaa, eikä voinut vallattomille tyttösilleen mitään !
Tyypillinen vallan ja rahan avulla itseään toteuttava pikkukuningas näki, että hänen valtansa ei ulotu nuorien päänsisään, tätä ei hänen päänsä kestänyt ! - III Mahti
Kopioiminen on todella kaukana keskustelusta, joten suurin idiootti lienee avaaja, etenkin kun tehtailee näitä kopioaloituksia solkenaan.
Häntä ei haittaa, vaikka palstan säännöt, netti-etiketti ja normaali talonpoikaisjärki tuomitsee tuollaisen.
Sairas yksilö, jonka päässä olisi paljon kopeloimista.- Halolla päähän iskää
Kas, kultainen "isukkihan" sieltä tuli johdattelemaan keskustelua
toisille raiteille. Sinä se olet toistaiseksi tämän ketjun suurin idiootti
ja paskiainen. Mielisairas yksilö, jonka päässä olisi paljon kopeloimista. - VI Mahti
Halolla päähän iskää kirjoitti:
Kas, kultainen "isukkihan" sieltä tuli johdattelemaan keskustelua
toisille raiteille. Sinä se olet toistaiseksi tämän ketjun suurin idiootti
ja paskiainen. Mielisairas yksilö, jonka päässä olisi paljon kopeloimista.Alla ote Suomi24 säännöistä, jotkä näiltä osin ovat yhteneväiset yleiseti keskustelupalstoilla käytettyihin ohjeisiin.
Kokonaisten artikkelien kopioiminen muilta nettisivuilta on siis kielletty.
Kovin miellyttävää ei ole lukea, varsinkaan avausta, jossa ei ole muuta kun uutinen kokonaisuudessaan kopioituna ja jotain se kertoo avaajan henkisestä tilastakin, kun taito, tai halu/osaaminen omaan tekstinmuodostamiseen on esimerkin mukaista.
"Tekijänoikeuslaki
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Suomi24 ei halua edistää tekijänoikeudella suojatun materiaalin levittämistä.
Teoksesta kuten runosta tai lehtiartikkelista saa myös hyvän tavan mukaisesti ottaa tarkoituksenmukaisia lainauksia. Sitaatti on eri asia kuin koko tekstin kopioiminen kokonaan. Teoksen kokonaan kopioiminen ja julkaiseminen suurelle yleisölle ilman tekijänoikeuksien haltijan lupaa on kuitenkin kielletty. Tällaiset viestit poistetaan palstoilta.
Myös sinulla voi olla tekijänoikeus keskustelupalstalle kirjoittamaasi viestiin. Viestin on kuitenkin oltava luomus eli luovan työn tulos. Esimerkiksi pelkkä teksti ”Soitan sinulle huomenna kymmeneltä” ei ole teos, mutta Rakkausrunopalstalle jättämäsi hengentuote varmasti on."
http://www.suomi24.fi/opastus/turvallisuus/ohjeet_keskustelu
- t o p
niin on
- olettaa sopii
Parempiosaisten on taottava jälkeläistensä päähä valitettavasti sitä "järkeä" näinkin ikävällä tavalla. Tytöillä voi olla varaa muuttaa eri osoitteeseen tuollaisen isän tyköä, lomareissukin voi olla tuolla kokoonpanolla viimeinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858