http://www.realityreviewed.com/Headshot.gif
Keskittäkää katseenne auton keskellä istuneeseen kuvernöörin vaimoon Nellie Conallyyn, jonka korvan juuressa kuskin ase laukeaa, Nellie hätkähtää, tekee nopean pelästyneen vilkaisun kuskiin ja kyyristyy pyrkien kuskista poispäin, ja nostaa kädessään olleen kukkapuskan kasvojensa suojaksi.
Sekä Nellie Conally, että hänen kuvernööri aviomiehensä reagoivat uhkaan edestä, kuskin suunnalta.
Kuljettaja suorittaa nopean vilkaisun Kennedyyn, kuin tarkistaaksen Kennedyn tilan ja sijainnin takapenkillä, sitten kuljettaja kääntyy uudelleen Kennedyyn päin, hartialinja on melkein menosuuntaan, josta voi päätellä kuljettajan joutuneen irroittamaan vasemman kätensäkin ratista.
KULJETTAJA AMPUU KENNEDYÄ PÄÄHÄN LONKALTA.
Samalla sekunnilla kun kuljettaja kääntyy Kennedyyn päin, Kennedyn aivot lentävät taivaan tuuliin. Kennedyn pään vammat sopivat tähän luodin tulokulmaan. Kennedyllä oli pieni luodin sisäänmenoaukko oikeassa ohimossa ja suuri luodin ulostuloaukko oikeassa takaraivossa.
Hetkellä jolloin Kennedyyn osuu kaikki on samassa linjassa, Kennedyn pää on Jackien sylissä, vähän Jackieen päin kääntyneenä, eli kuljettajan vasen käsi luodin sisäänmenoaukko ja ulostuloaukko samassa linjassa.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&hl=en&v=A8Siab5Zvyk Driver shoot JFK
http://educate-yourself.org/cn/drivergreershotjfk.shtml
Mitä mieltä olette tästä teoriasta?
10
93
Vastaukset
- juu juu
Ihan selvästi
- Fotomontace
No ei välttämättä
- united ass holes
Ja vähän ennen laukauksia turvamiehet käskytettiin pois :(
http://www.youtube.com/watch?v=215cs8SrVd0&feature=related
Kaksi turvamiestä oli määrätty seuraamaan Kennedyn autoa juosten, ja tarpeen vaatiessa roikkumaan Kennedyä kuljettaneen auton takaosassa olevissa kahvoissa.
Vähän ennen murhaa, takana olevasta turvamiesten autosta joku käskyttää nuo kaksi turvamiestä pois. Toinen poiskomennettu levittelee ihmeissään käsiään, kaveri on selvästi hämmästynyt.
Käsiään levittelevä agentti on Henry Rybka, hän kuoli 1975 sydänkohtaukseen. Ei vaikuta kovin vanhalta videossa tuo Henry, joten syytä olettaa, ettei sydänkohtaus ollut luonnollinen.
http://www.jfklancer.com/LNE/limo.html
http://www.youtube.com/watch?v=8y06NSBBRtY
http://www.youtube.com/watch?v=FnkdfFAqsHA&feature=related
TODISTUSAINEISTON TUHOAMISTA:
Kellerman siirsi Kennedyn ruumiin voimakeinoin aseella uhkailemalla Parklandista, ja hän todisti myös olleensa mukana Bethesdassa suoritetussa Kennedyn ruumiin avauksessa ja antaneensa _ohjeita_ ruumiinavausta suorittaneelle lääkärille koskien luotien tulokulmia ja sijainteja. Lisäksi Kellerman takavarikoi ruumiinavauksen röntgenkuvat, filmit ja ruumiinavauksen pöytäkirjan.
Turvamiehen hommat taitavat loppua siihen kun asiakas kuolee.....perinteisesti.
http://en.wikipedia.org/wiki/Roy_Kellerman
http://en.wikipedia.org/wiki/William_Greer
Green (Kennedyn kuski ja Kennedyn päähän osuneen laukauksen ampuja)oli myös osallisena salaisen palvelun siirtäessä Kennedyn ruumiin väkivaltaisesti Parklandista, he _estivät_ myös FBI:n agentteja tulemasta ruumiinavaus huoneeseen ja Green myös tuhosi kokonaisen rullan filmiä joka oli otettu ruumiinavaushuoneessa Kennedystä ruumiinavausvalokuvaajan toimesta. - Bush too?
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2023418/Jackie-O-tapes-reveal-JFKs-affairs-believed-death.html
Jackie Onassis believed that Lyndon B Johnson and a cabal of Texas tycoons were involved in the assassination of her husband John F Kennedy, ‘explosive’ recordings are set to reveal.
Jackie Onassis uskoi, että salamurhan taustalla oli Lyndon B Johnson ja Texasin valtaapitävät tahot- ytrewqasdfghjkl
sdfghj
- Ruumiinkieli
Osaa tuon filmin ruuduista on käsitelty. Greenin kädestä on häivytetty ase, ja Kennedyn pään vamma on käännetty 180 astetta.
- US kills
http://www.youtube.com/watch?v=RcS4C7uCL5E&feature=related JFK; The real history and the Bush crime family part 4 of 9
Ennen Kennedyn ruumiinavausta, salamurhakaksikko Green ja Kellerman kumppaneineen leikkelivät Kennedyn päätä niin, ettei Kennedyn oikeassa otsassa ollutta luodin sisäänmenoaukkoa enää näkynyt. - Guggenheim Rothschil
Malaysian Prime Minister Mahathir Mohamed states in a speech, "Jews rule the world by proxy. They get others to fight and die for them."
http://www.iamthewitness.com/DarylBradfordSmith_Rothschild.htm - up
up
- ass asin
Potaskaa. Kirjoitaja unohtaa että laukauksia kuultiin kolme hyvin lyhyen ajan sisällä:
http://www.jfk-assassination.de/media/audio/reports-tsbd-parkland.mp3
JFK:n kulkueen reitistä Elm Streetille Oswald sai tietää todistajalausunnon mukaan samana aamuna. Tämä johti hetken milijohteseen. Oswald oli sairas ja ampui JFK:n ehkä saadakseen kuuluisuutta tai mitä lie.
http://www.jfk-assassination.de/media/drawings/route.php
Case closed.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838