KOTIMAA YLE MAANANTAI
Niinistöä vastaan ei yhteisrintamaa
Kokoomuksen Sauli Niinistön haastajat
eivät ole hakeutumassa yhteistyöhön
vaalien toisella kierroksella.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on jo
ilmoittanut, ettei SDP:n Paavo Lipposen
äänestäminen innosta
vasemmistoliittolaisia.
- Sen näkee kaikessa, ettei Lipponen
herätä vasemmistolaisissa intoa. Moni
on sanonut minulle, että jos en olisi
ehdolla, he jättäisivät äänestämättä,
Arhinmäki sanoi Ylen tv-tentissä.
Perussuomalaisten Timo Soini taas
torjuu eurokriittisten yhteistyön
keskustan Paavo Väyrysen kanssa.
Väyrynen ei saa muilta tukea
7
60
Vastaukset
- ei tukea väykälle
Ei tietenkään yllätä. Tulos on selvempi kuin koskaan. Eikä kukaan valistunut politiikko halua mennä tukemaan Väyrystä. Kyllä he Väykän tuntevat.
- Hiohohohohohoh
Ai...ootta niin varmoja että väyrynen on toisella kierroksella.
Nythän alkaanäyttämään ihmeelliseltä.
Teillähän alkaa mileipiteet pehmentyä
- Väykky saa nyt tuen
Eii
Päinvastoin.
Tullaan huomaamaan, että kuitenkin jokin roti äänestyksessäkin.
Ei tulipalo kommunsiti äänestä Niinistöä eikä Lipposta.
Ei tavallinen keskitien kulkija äänestä Niinistöä eikä Lipposta.
Myös kokoomuksesta ja SDP:tä paljonkin tulee Väyryselle kannatusta ainakin toisella kierroksella.
Ja ketä Soinin porukka äänestää, kyllä se on Väyrynen toisella kierroksella.
Maa pinta alaltaan antanee 80 % Väyryselle.
Vaikea ennustaa, kumpi sitten Sauli vai Paavo on presidentti.- ylivoimainen...
Ei yhtään vaikeaa ennustaa. Sauli tullaan valitsemaan ja ylivoimaisesti.
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/presidentinvaalien_haastajat_eivat_mieti_yhteispelia_niinistoa_vastaan_3158465.html
- Koroljov
"Perussuomalaisten Timo Soini taas
torjuu eurokriittisten yhteistyön
keskustan Paavo Väyrysen kanssa."
Tätä olen koko ajan epäillyt. Soinin jokainen tärkeä ratkaisu viimeisen vuoden aikana on koitunut kokoomuksen hyväksi. Soini on pelastanut Kataisen, auttanut Niinistöä, ja on nyt lopullisesti sinetöimässä tämän presidenttiyden. Timo Soini ajattelee omaa etuaan ja puolueensa etua, se on selvä. Mutta entä Suomen kansallinen etu, suuri linja? Sellaisesta Soinilla ei luultavasti ole edes mitään käsitystä.- mahdotonta..
Sitä olen ihmetellyt kun jotkut yrittäneet laittaa pressaksi Väyrystä ja pääministeriksi Soinia. Ja tuostakin selviää että ovat kuin kissa ja hiiri. Ei onnistuis yhteistyö. Luulen että Timo Soinille on kokemusta miten kävisi jos joutus olemaan Väykyn ns alaisena ... yleiseti ollut tiedossa ettei Väykyn kanssa kukaan tahdo töitä tehdä., . mutta ei yllätys, ei ollenkaan.
On päivänselvää, ettei kukaan ehdokkaista mene ilmoittamaan tässä vaiheessa tuestaan toisella kierroksella jollekin toiselle ehdokkaalle siinä tapauksessa, että itse siltä putoaa, vaikka sellaisia ajatuksia olisikin.
Ehdokkaat varmasti muistavat, kuinka Harri Holkeri ainoana ehdokkaana kompastui vastaavaan kysymykseen vuoden 1988 presidentinvaalissa. Hänhän suostui kertomaan suuressa vaalikeskusteluissa ainoana ehdokkaana kakkossuosikkinsa (Mauno Koivisto). Tuon typerän kömmähdyksen arvioitiin pudottaneen gallupeissa kakkossijalla olleen Holkerin varsinaisessa vaalissa kolmanneksi. Jos käytössä olisi ollut nykyinen vaalitapa, Holkeri ei olisi päässyt toiselle kierrokselle.
Tuollaisia kysymyksiä kannattaa esittää vasta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Nähtäväksi jää, saadaanko myönteisiä vastauksia silloinkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565735Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752902Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella212137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401925Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191818
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v51548Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah69996