Eduskunta edustajineen olisi hävitettävä, valtion hallinto samoin.
Suomi olisi rakennettava uudelleen inhimillisyyden ja tasa-arvoisuuden pohjalta.
Valitettavasti nyt ei oikeasti ole jätetty muuta keinoa kuin aseet, räjähteet ja pommit.
(Edellämainittua ei pidä tulkita uhkauksena ketään kohtaan.)
Suomalainen järjestelmä olisi tuhottava kokonaan!
8
<50
Vastaukset
- rauhan mies
väkivalta toimii aina
- Haukka ^
Totta törisette.
- Natokortti
Sale hommaa meidät natoon ja sotaan Venäjän kanssa, äänestä siis salea!
- rauhan mies
jos siihen olisi edes kaukainen mahdollisuus niin varmasti äänestäisin maanpetturi niinistöä
- poliittinen vastuu?!
Ei se täällä Suomessa taida äänestäminen auttaa, ongelmat jatkuvat vain eri henkilöiden nimillä. Poliittisen pelin kuvio on sama henkilöistä riippumatta. Poliittiseen päätöksentekoon kuuluu se, että mistään tehdyistä päätöksistä ei tarvitse kantaa vastuuta ja sanomansakin voi kääntää päinvastaiseksi viimeistään kahden viikon kuluttua, koska ihmisten poliittinen muisti on keskimäärin kahden viikon mittainen.
Ja valtaosa poliitikoista on lisäksi niitä epäkelpoja ihmisiä, jotka eivät sovellu mihinkään muuhun tehtävään ja todellista tietotaitoa ei ole mistään asiasta. Totta kai kuitenkin HyväVeli-järjestelmä ja SulleMulle-seuraleikki osataan. Äänestäjien tai tavan tallaajien asiaa ei ole edes tarkoitusta ajaa.
Valtaosa poliittisista päättäjistä on kaiken lisäksi suojatyöpaikoissa olevien virkamiesten totaalisessa talutusnuorassa toimimassa vain kumileimasimina valmistelluille asioille, koska eivät kykene mihinkään itsenäiseen ajatteluun eikä myöskään ole mielenkiintoa tutustua asioiden taustoihin.
Siksi näen asian synkkänä, korjaustakaan ei tule tapahtumaan, koska vaaleissa yleinsä valitaan vain toiset tyhmät edellisten tilalle, ja uudelleen valituiksi tulevat ne, jotka ovat suurimpina kiljukauloina jaksaneet mekastaa mediaseksikkäimpiä asioita.
Mutta tyhmä kansa saa sitä mitä tilaa, ja koska ihmiset ovat typerät poliitikot edustajikseen valinneet, niin sietäköön sitten näiden päättämiä typeryyksiä asiasta nurisematta. Kansanvalta on toteutunut, ja koska tutkitusti 97 % ihmisistä on tyhmiä, niin valitettavasti se loppu 3 % joutuu myös näiden tyhmien äänestäjien äänestämiä poliitikkoja sekä heidän vielä typerämpiä päätöksiään sietämään (ja tietty maksamaan tästä aiheutuvat kulut veroina ja kärsimään haitat).
Asian voi summata siis niin,. että rötösherroja ja -rouvia ei saada vastuuseen, he vain nostavat palkkionsa sekä poistuvat tai sitten eivät. Yleinsä vielä pääsevät uudestaan valituiksi, mitä törkeämmin ovat onnistuneet töppäilemään tai velvollisuuksiaan laiminlyömään.
Suomen lain mukaan kaupungin tai kunnan lakisääteisiä palveluvelvoitteita, ovat esimerkiksi opetus, sairaanhoito, sosiaali- ja vanhustyö, palo- ja pelastus sekä vaikkapa viranomaistyö. Valtiolle kuuluu sitten nämä yleiset jutut, oikeuslaitos, puollustusvoimat, lainsäädäntötyö, liikenneverkko ja vastaavat.
Niin ihmisillä kuin poliitikoillakin Suomessa taitavat olla asiat sekaisin. Jos jotain ekstroja, kuten nyt vaikka Guggenhaim tai sitten sirkusteltta, niin olisi se kyllä hyvä rahoittaa muutoin, kuin pakolla kerätyillä veroilla ja hoitaa ensin ne lakisääteiset yhteiskunnan asiat kunnolla.
Ai niin, unohdin: tyhmälle kansalle pitää olla sirkushuveja, jotta nielevät kaikki ongelmat sekä puutteet normaaliarjessa. Tämän tiesivät jo Rooman keisaritkin, mutta he sentään vielä muistivat, että sille kansalle pitää olla leipääkin. Täällä Imatralla poliitikot muistavat vaan sen sirkushuvipuolen, koska ovat pellejä itse. Se leipäpuoli (vaikka nyt työpaikat tai ylisuuret asuin- ja elinkustannukset) on unohtunut liki kokonaan!- poliittisesta...
tämä siis näin hyvin osuvana lainauksena asiaan :)
- Suomea pitää
puolustaa!monet ovat vannoneet sotilasvalan ja opetelleet tappamaan Kataisen tai Niinistön hallituksen tapaisia Suomen itsenäisyyden vihollisia.
- Kansa Ranking
Laitanpa tähän rankinglistan maailman tyhmimmistä ja ehdollistetuimmista kansoista (huom. vain palkintosijat listalla:
1. Pohjois-Korea
2. USA
3. Suomi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929