MOLEMMAT PAAVOT KOPIOIVAT

COPY WITERS

Kiivas syytös: Lipponen ja Väyrynen matkivat Soinia
Paavo Väyrynen ja Paavo Lipponen.

Julkaistu: 09.01.2012 12:50

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä syyttää Paavo Lipposta (sd) ja Paavo Väyrystä (kesk) Timo Soinin (ps) matkimisesta.
Ensimmäisen kauden kansanedustajan Hanna Mäntylän mukaan presidenteiksi pyrkivät Lipponen ja Väyrynen vierailevat perussuomalaisten laarilla houkutellessaan äänestäjiä.

- Presidenttiehdokkaat Paavo Lipponen ja Paavo Väyrynen ovat tarkkaan lukeneet perussuomalaisten viime eduskuntavaaliohjelman. He ovat poimineet sieltä esityksiä, joita esittävät nyt omina uusina ajatuksinaan, Mäntylä kirjoittaa.

Mäntylän mielestä Lipposen esitys solidaarisuusverosta on suora kopio perussuomalaisten vaaliohjelmasta. Perussuomalaisten esitystä alettiin nimittää Wahlroos-veroksi.

- Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen riensi heti hehkuttamaan Lipposen esitystä uutena varteen otettavana avauksena, joka otetaan nyt hallituksen esityslistalle. Perussuomalaisten esityksenä solidaarisuus-/Wahlroos-vero ei tullut kuuloonkaan, ei vaalien alla eikä hallitusneuvotteluissa.

Mäntylän mielestä Paavo Väyrynen puolestaan lainaa perussuomalaisia puhuessaan EU:sta ja euron tukipaketeista.

- Väyrynen unohtaa tietoisesti lähihistoriansa, jolloin hänellä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa euron tukipakettien muotoiluun ja sisältöön hallituksen avainministerinä. Mari Kiviniemen hallituksessa Väyrynen tuki voimakkaasti pääministerin linjaa euron tukipaketteja rakennettaessa. Nyt hän vastustaa ja moittii omia aikaansaannoksia.

IS

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeaa tietoa

      Pysytään totuudessa. Väyrynen vastusti eu-politiikkaa alusta asti. Soini oli alussa eu- myönteinen.

      Soinin mukaan persujen vaaliohjelma oli pelkkä vitsi!

      • vitsi tai ei, mutta

        Noinhan tuo on.
        Ja siitähän on videoituja tallenteita vuodelta 1998, ja löyty you tubelta.
        Siellä Lipponen ja Niinistö vievät Suomea eu:hun kansalta kysymättä, ja kuin kepua haukkuen.
        On myöskin sellaisia tallenteita kun Väyrynen pitää pitkää eu-vastustuspuhettaan eduskunnassa, jolloin kokoomus ja demut olivat kävelleet ulos.

        Mutta on nyt sellaista tosiaankin, että demarit säilöivät näiden vaalien alle tuon Persujen esityksen esityksen solidaarisuus/Wahlroos verosta.

        Ketkudemut, ja kokkarit vastusti tuota veroa nyt suomen suurin soopatykki binboblondi miniaivo papukaija esittelee tuota LIPPOSEN ja demareiden aloitteena.

        Se on vain vaalienalusprobakandaa, ja kansalle valehtelua, mikä on aina olllut demreiden ainoa "hyve".

        Toki he tuontyylistä veroa voivat ajaa, mutta alaraja lasketaan niin alas, että sitä joutuu maksamaan käytännössä kaikki, ja RIKKAAT vähemmän kuin köyhät.
        Sitten Urpilainen armahtaa rikkaat siltäkin osin, kun niitä rikkaita on niin vähän.
        Eli tekee Heinäluomat.


        Nyt persut lehtiin vaikka maksettu ilmoituskopio tuosta vaaaliohjelman kohdasta.
        Ei nuo punaporvaridemareiden lehdet muuten sitä julkaise, ja puna-yle vielä vähemmän.

        Pitihän se arvata, että demarit varastaa onkeensa jälleen persujen pilkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe