Väyrynen on nyt sanonut, ettei hän ole koskaan vastustanut Euroopan unionia.
Mitä hän vastusti maratonpuheellaan kristillisten Vesa Tiaisen kanssa (vastustiko Tiainen samaa kuin Väyrynen, tai toisinpäin?) Mitä Väyrynen maratonpuheellaan ajoi takaa, jos ei vastustanut EU:a? Entä mikä on Väyrysen natokanta, kun se näkyy olevan sekä sellainen, ettei missään tilanteessa Suomen tule liittyä natojäseneksi, mutta samalla Väyrynen kertoo, että nato-optio on säilytettävä ja Suomen tulee tarvittaessa liittyä natojäseneksi.
Voisiko jolu selventää?
39
53
Vastaukset
- Demukalle
Äläpä valehtele.
- Saapihan sitä kysyä
Voisiko nimimerkki Demukalle kertoa, missä vale piilee?
Tällä Vesa Tiaisella alkoi ote herpaantua tuossa maratonmittelössä siinä määrin, että paperitkin luiskahtivat hänen käsistään äänestysuurnan päälle. Väyrysellä oli puolestaan patja mukana eduskunnassa, että saattoi vetää välillä tirsat ja jatkaa sitten taas maratonia. - :D
Saapihan sitä kysyä kirjoitti:
Voisiko nimimerkki Demukalle kertoa, missä vale piilee?
Tällä Vesa Tiaisella alkoi ote herpaantua tuossa maratonmittelössä siinä määrin, että paperitkin luiskahtivat hänen käsistään äänestysuurnan päälle. Väyrysellä oli puolestaan patja mukana eduskunnassa, että saattoi vetää välillä tirsat ja jatkaa sitten taas maratonia.Aika hupaisa näytös, kun Tiainen yritti saada käsistään levinneitä konseptejaan oikeaan järjestykseen jatkaakseen eu-jäsenyyden vastustamispuhettaan. Väyrynen oli lepovuorossa.
- mukitolkulla?
Se on kyllä totinen tosi, että Väyrynen vastusti päivätolkulla ja mukitolkulla EU:hun liittymistä.
Ja livisti sinne ensimmäisten joukossa, kun siellä sai parempaa liksaa kuin eduskunnassa. Varsinkin matkustaessa heh. - erieikunsamaamieltä
no minähän olen periaatteessa aina eri mieltä ja joskus taas samaa mieltä... niin ettei kukaan tajua mitä mieltä oikeasti olen. Tuo vois olla väykän tunnuslause.
- hetimiten jo
Kerro missä Väyrynen on sanonut, että ei ole koskaan vastustanut EU:ta.
- Demulle
Mlloin Väyrynen on sanonut, että ei koskaan Natoon?
- Kelpaako?
Demulle kirjoitti:
Mlloin Väyrynen on sanonut, että ei koskaan Natoon?
"Suomen ei ole missään olosuhteissa järkevää liittyä Natoon"
http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/ehdokkaat/keskusta/vayrynen-paavo/ - Olenko väärässä?
Vaalitentissä muistaakseni.
- Demu tollolle
Kelpaako? kirjoitti:
"Suomen ei ole missään olosuhteissa järkevää liittyä Natoon"
http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/ehdokkaat/keskusta/vayrynen-paavo/Ilmankos olet demari, et ymmärrä lukemaasi. Väyrynen sanoo selkeästi, että nykyisessä tilanteessa ei kannatta liittyä, mutta option on hyvä säilyttää, koska tilanne voi muuttua.
Täytyy olla erityisen tyhmä (=demari), jos ei tajua asiaa. Hävettääkö? - Niin...
Demu tollolle kirjoitti:
Ilmankos olet demari, et ymmärrä lukemaasi. Väyrynen sanoo selkeästi, että nykyisessä tilanteessa ei kannatta liittyä, mutta option on hyvä säilyttää, koska tilanne voi muuttua.
Täytyy olla erityisen tyhmä (=demari), jos ei tajua asiaa. Hävettääkö?Siinähän se vitsi piileekin, että vastauksessaan väyrynen sanoo, ettei missään tilanteessa jäseneksi, mutta vastauksensa perusteluissa puhuukin itsensä kanssa ristiin.
- Anteeksi tyhmyyteni
Demu tollolle kirjoitti:
Ilmankos olet demari, et ymmärrä lukemaasi. Väyrynen sanoo selkeästi, että nykyisessä tilanteessa ei kannatta liittyä, mutta option on hyvä säilyttää, koska tilanne voi muuttua.
Täytyy olla erityisen tyhmä (=demari), jos ei tajua asiaa. Hävettääkö?Kysymys: Mitä mieltä olet Suomen natojäsenyydestä?
Vastaus (Väyrysen vastaus): Suomen ei missään oloissa ole järkevää liittyä Natoon.
Perusteluissa Väyrynen puhuukin ihan muuta. On hankala muodostaa mielikuvaa siitä, mitä mieltä Väyrynen on, jos hän noin ailahtelevainen on tuossakin asiassa.
Ei Väyrysen ailahtelevuutta ja muita temppuja kai voi minun tyhmyyteni piikkiin laittaa? Saati tehdä minusta demaria sillä perusteella, että Väyrynen tolloilee? - Näköjään hävettää
Demu tollolle kirjoitti:
Ilmankos olet demari, et ymmärrä lukemaasi. Väyrynen sanoo selkeästi, että nykyisessä tilanteessa ei kannatta liittyä, mutta option on hyvä säilyttää, koska tilanne voi muuttua.
Täytyy olla erityisen tyhmä (=demari), jos ei tajua asiaa. Hävettääkö?http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan Kaunisto häpeää Väyrystä/1135268689458
- Kyllä hävettää
Demu tollolle kirjoitti:
Ilmankos olet demari, et ymmärrä lukemaasi. Väyrynen sanoo selkeästi, että nykyisessä tilanteessa ei kannatta liittyä, mutta option on hyvä säilyttää, koska tilanne voi muuttua.
Täytyy olla erityisen tyhmä (=demari), jos ei tajua asiaa. Hävettääkö?Tunnen myötähäpeää Väyrysen puolesta.
- työväen marssi
Demu tollolle kirjoitti:
Ilmankos olet demari, et ymmärrä lukemaasi. Väyrynen sanoo selkeästi, että nykyisessä tilanteessa ei kannatta liittyä, mutta option on hyvä säilyttää, koska tilanne voi muuttua.
Täytyy olla erityisen tyhmä (=demari), jos ei tajua asiaa. Hävettääkö?VÄHEMMISTÖÄTilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Poista kirosanafiltteri käytöstä
äly hoi älä jätä 9.1.2012 17:05
0 Ei mitenkään Niinistö ja kokoomus sovi kansakunnan johtoon.
Kokoomuksessa ovat suurimmat ja värikkäimmät kameljontit liikkeellä.
Eikös kansa tiedä ja tunne nahkoissaan Kataisen jas Stubin lehmäkauppoja, herrojen tekemiä kansakunnan lukuun ottamia vastuita joiden vuoksi kiristetään kaikkien meidän suolivyötä ja kokoomus proilerit sanovatotaan, että on maailman laajuinen lama.
Kokoomus maksattaa ennenmuuta tavallisella kansalla tekemänsä EU-velka-sitoumukset-sopimukset. Niilläkin ihmisillä jotka eivät koskaan ole osallistuneet kerskakulutusjuhliin.
KOKOOMUS PUOLUE ON SUOMELLE VAARALLISIN PUOLUE MINUN MIELESTÄNI.
Vaikka kuinka hyviä olisivat Niinistön mainokset ja rahakas mies tyynenä esiintyisi mainoksissa, äänestäjien pitäisi ajatella mitä seuraa Kokoomuksen-Niiniston työväen-marssista ihmisille, maalle, koko- SUOMELLE!
Koomuksen kannatus on n. 24 % . Miksi ihmiset "hurraten ja viiniä juodren" antavat tukensa "ryöstökapitalistin etujen vartijoille, juuri sinne mikä tuhoaa kansakuntamme ja maamme.
Aika tuntuu siltä kuin erään a a t u n kannattajie joukot marssisivat koko maailman valloittajina määräten koko ihmiskunnan -luomakunnan kohtaloista!
VASTAAJaa viestiIlmoita asiaton viesti - Valistusta
Anteeksi tyhmyyteni kirjoitti:
Kysymys: Mitä mieltä olet Suomen natojäsenyydestä?
Vastaus (Väyrysen vastaus): Suomen ei missään oloissa ole järkevää liittyä Natoon.
Perusteluissa Väyrynen puhuukin ihan muuta. On hankala muodostaa mielikuvaa siitä, mitä mieltä Väyrynen on, jos hän noin ailahtelevainen on tuossakin asiassa.
Ei Väyrysen ailahtelevuutta ja muita temppuja kai voi minun tyhmyyteni piikkiin laittaa? Saati tehdä minusta demaria sillä perusteella, että Väyrynen tolloilee?Jos et Värysenj peruusteluista ymmärrä asiaa niinn olet yksikertasiesti tyhmä. MOT
- Väyrysoptio?
Valistusta kirjoitti:
Jos et Värysenj peruusteluista ymmärrä asiaa niinn olet yksikertasiesti tyhmä. MOT
Ei sinun kannata ketään valistaa, kun et osaa edes kirjoittaa.
En nyt syytä enkä väitä, että sinä olisitkin se tyhmä, mutta jollain saattaisi sellainenkin tulla mieleen. Etenkin, kun inkutat täysin selvässä asiassa vastaan niin kuin mikäkin Väyrynen.
(Väyrynen sanoo vaalikoneessaan, ettei Suomen ole järkevää missään tilanteessa liittyä Natoon. Sitten hän sanoo samassa vaalikoneessa, että Suomi voi tarvittaessa liittyä Natoon).
- Näin oN
Vastusti Suomen saaman sopimuksen sisältöä. Sitä vastaan äänesti myös minä.
Jos sopimus olisi ollut kohtuullisempi olisin äänestänyt liittymisen puolesta.- Vastusti jäsenyyttä
"Väyrynen asettui vastustamaan Suomen EU-jäsenyyttä, sillä hänen mielestään tarjolla oli parempi vaihtoehto; jo valmiiksi saatu sopimus Euroopan talousalueesta (ETA) ja tiivis pohjoismainen yhteistyö, josta hän käytti nimeä "Pohjolan yhteisö".
Väyrynen pyrki siihen, että keskustan Jyväskylän puoluekokous olisi torjunut jäsenyyden. Puoluejohdon painostuksesta puoluekokous kuitenkin hyväksyi jäsenyyden viemisen kansanäänestykseen."
Lähde Wikipedia. - rahasta vaikka mitä
Vastusti jäsenyyttä kirjoitti:

Lähde Wikipedia.Mielin kielin matkusti euparlamenttiin...raha kyllä kelepaa ja kelpasi eu:sta... ja parlamentis on äänestänyt mm kreikan jäsenyyden puolesta mutta siitä ei saa missään nimessä muistuttaa...ei saa . kuuluu kiellettyihin assioihin...
- Pelle Eemeli Peloton
Paavo Väyrynen äänesti kaksi kertaa Kreikan EMU-jäsenyyden puolesta.
- Hiohohohihihihih
Vastusti jäsenyyttä kirjoitti:
"Väyrynen asettui vastustamaan Suomen EU-jäsenyyttä, sillä hänen mielestään tarjolla oli parempi vaihtoehto; jo valmiiksi saatu sopimus Euroopan talousalueesta (ETA) ja tiivis pohjoismainen yhteistyö, josta hän käytti nimeä "Pohjolan yhteisö".
Väyrynen pyrki siihen, että keskustan Jyväskylän puoluekokous olisi torjunut jäsenyyden. Puoluejohdon painostuksesta puoluekokous kuitenkin hyväksyi jäsenyyden viemisen kansanäänestykseen."
Lähde Wikipedia.Wikipedia on mielipidepalsta ihan niin kuin tämäkin.
Sinne saa kuka hyvänsä kirjoittaa mitä hyvänsä.
Sieltä et löydä faktaa. Ainoastaan mielipiteitä asioista.
Sama kuin likisi Lehtisen väitöskirjaa. - l i k i s i
Hiohohohihihihih kirjoitti:
Wikipedia on mielipidepalsta ihan niin kuin tämäkin.
Sinne saa kuka hyvänsä kirjoittaa mitä hyvänsä.
Sieltä et löydä faktaa. Ainoastaan mielipiteitä asioista.
Sama kuin likisi Lehtisen väitöskirjaa.Ei tarvitse edes Wikipediasta lukea tietääkseen, että Väyrynen vastusti jäsenyyttä, kun ehdot ei olleet hänelle mieleen. Turhaa väyryskikkailua saivarrella asiaa muuksi. Mutta mitäpä muuta "väyryset" osaisivat kuin saivarrella, syytellä ja muuten vaan kieroilla?
"Tohtori" Väyrysen väitöskirjassa Väyrynen sanoo Neuvostoliiton olevan ikuinen. Menkää sinne. - !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
l i k i s i kirjoitti:
Ei tarvitse edes Wikipediasta lukea tietääkseen, että Väyrynen vastusti jäsenyyttä, kun ehdot ei olleet hänelle mieleen. Turhaa väyryskikkailua saivarrella asiaa muuksi. Mutta mitäpä muuta "väyryset" osaisivat kuin saivarrella, syytellä ja muuten vaan kieroilla?
"Tohtori" Väyrysen väitöskirjassa Väyrynen sanoo Neuvostoliiton olevan ikuinen. Menkää sinne.Niin teki.
SILLÄ SOPIMUKSELLA jolla siihen liityttiin.
Niin vastustin minäkin.
Se oli osiltaan täysin kohtuuton suomelle.
Siitä sopimuksesta on maksettu kova hinta.
Tosin se maksu ei ole kohdistunut kaikille Suomlaisille. Se hinnan on maksaneet ne joilla siihen ei olisi ollut vsaraa.
'Ne on päässeet kuin koira veräjästä joilla on rahaa niin että ranteita pakottaa. Siksi Suomen eliitti ei ymmärrä vieläkään kuinka huono se liittymissopimus oli. - Niinpä.
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Niin teki.
SILLÄ SOPIMUKSELLA jolla siihen liityttiin.
Niin vastustin minäkin.
Se oli osiltaan täysin kohtuuton suomelle.
Siitä sopimuksesta on maksettu kova hinta.
Tosin se maksu ei ole kohdistunut kaikille Suomlaisille. Se hinnan on maksaneet ne joilla siihen ei olisi ollut vsaraa.
'Ne on päässeet kuin koira veräjästä joilla on rahaa niin että ranteita pakottaa. Siksi Suomen eliitti ei ymmärrä vieläkään kuinka huono se liittymissopimus oli.Väyrynen vastusti siis ilmiselvästi jäsenyyttä. Ja nyt sanoo, ettei ole koskaan sitä vastustanut.
- Demulle
Niinpä. kirjoitti:
Väyrynen vastusti siis ilmiselvästi jäsenyyttä. Ja nyt sanoo, ettei ole koskaan sitä vastustanut.
Ei muutebn sano nyt. Kuunteelin juuri nauhalta mitä Väyrynen oikeasti sanoi.
Tyhmä (=demari) valehtelee taas. Hävettääkö? - Emme luota Väyryseen
Demulle kirjoitti:
Ei muutebn sano nyt. Kuunteelin juuri nauhalta mitä Väyrynen oikeasti sanoi.
Tyhmä (=demari) valehtelee taas. Hävettääkö?Väyrynen vastusti ja väittää nyt ettei vastustanut. Vastarannankiiski vaihtaa kantaansa tilanteen ja tarpeen mukaan. Se ei siitä hyödy, kun ei pääse presidentiksi. Presidentiksi halutaan ja tarvitaan henkilö, jonka puheisiin voi luottaa.
- Näin oN
Itseasiassa nato-optio on Suomen paras turvatakuu.
Venäjä ja muut tietävät että Suomi voi hakea Naton jäsenyyttä, mutta itämaiden terroristit ei yhdistä Suomea kostotoimenpiteidenkohteena Nato-maihin.- .
Siitä ei toki ollut kyse, mikä on parasta Suomelle tässä asiassa. Kyse oli enemmänkin siitä, mitä Väyrynen päästelee suustansa ja miten ne päästöt tulee ymmärtää, kun ne tuntuu olevan (tarkoituksellako) niin moniselitteisiä, ettei niistä saa mitään tolkkua sen suhteen, mitä mieltä Väyrynen loppusiltaan asioista on.
- puolueetön äänestäjä
Älkää käyttäkö energiaa hajoittamseen!
Yhdistetään voimat parhaan ehdokkaan taakse Paavo Väyrysen taakse.
Itä-naapuri lisää varustustaan EU:n länsi rajalle Venäjältä katsottuna, siis Suomen- Karjalan Kannakselle ja aina Murmanskiin saakka rajamme Unionin rajan tuntumaan.
Kun ajaa minkä hyvänsä Venäjän ja Suomen rajan yli Suomen puolelle saapuu Euroopan Unioniin. Vastassa tien vieressä ovat näyttävät mainostauluyt keltaisten tähtien ympyrä sinivioletilla pohjalla ja teksti EUROOPAN UNIONI.
Paavo Väyrynen on oikeasti vastustanut jo kansanäänestyksen aikana EU:hun liittymistä. Hän on sopeutunut kuten me toisetkin Unionin aikaan.
Venäjä ei luota EUROOPAN UNIONIIN ja sen vuoksi varustautuu, sillä Pietariin on rajalta matkaa rapiat 160 km. Pietarin alueella ja Karjalan alueella asuu n. 12 miljoonaa ihmistä mahdollisesti enemmänkin, riippuen siitä mille alueelle tarkastelu kohdistetään
Suomella on puolustusvoimat maahan tunkeutujien varalle, Suomi ei valmistaudu sodankäyntiin ja senn Venäjän johtajat uskovat ja tietävät.
EU-on meidän pahin vihollinen minun mielestäni. - KooGeeBee
puolueetön äänestäjä kirjoitti:

EU-on meidän pahin vihollinen minun mielestäni."Paavo Väyrynen on oikeasti vastustanut jo kansanäänestyksen aikana EU:hun liittymistä."
Sikäli oudoksuttavaa, että Paavo Väyrynen itse tämän vaalikampanjan aikana on kertonut, ettei ole koskaan vastustanut EU-jäsenyyttä. - !!!!!!!!!!!!!!!
. kirjoitti:
Siitä ei toki ollut kyse, mikä on parasta Suomelle tässä asiassa. Kyse oli enemmänkin siitä, mitä Väyrynen päästelee suustansa ja miten ne päästöt tulee ymmärtää, kun ne tuntuu olevan (tarkoituksellako) niin moniselitteisiä, ettei niistä saa mitään tolkkua sen suhteen, mitä mieltä Väyrynen loppusiltaan asioista on.
Tästä siin' kuitenkin on kyse!!!
- viäristelenkö
Paavohan on tunnettu siitä, että on tänään yhtä mieltä, yön yli nukuttuaan toista mieltä ja kolmantena päivänä täysin sitä mieltä, ettei ole lausunut asiasta vielä yhtään mitään :)
- Kaino Assinen.
..neljäntenä päivänä Paavo nousi kertomaan kaikelle kansalle, että hänet on tulkittu väärin. Kuudentena päivänä Paavo Väyrynen julistautui gallupkuninkaaksi. Seitsemäntenäkään päivänä Paavo Väyrynen ei levännyt, vaan kertoi voittavansa presidentinvaalit ilman oman puolueensa tukeakin. Kahdentenakymmenenentenäkahtena päivänä Paavo Väyrynen syytti mm. omaa puoluettaan tappiostaan.
- Ai niin
Kaino Assinen. kirjoitti:

Viidentenä päivänä Paavo oli teljetty hotellihuoneeseen.
- Eläkeläispersu
Oikeassa olet Paavo Väyryxen suhteen, mutta se kristillisten jarrumies oli Vesa Laukkanen.
- Tietystikin niin
Vesa Laukkanen sotkeentui Pekka Tiaiseen.
- Elintarvikeviastosr
Demareiden kirjoituksia on säälittävää lukea. Valehtelevatko he aina? Urpilainen valehtee vastuista ja takuista. Guzenina puhuu muunneltua totuttaa koulutuksesta. Lipponen valehtelee muuten vaan.
- On se niin väärin
Ja Väyrynen jää silti TAAS valitsematta.
:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907