Kannabiksen laillistaminen lääkitsemistarkoituksiin vähentäisi liikennekuolemia ja alentaisi myös alkoholituotteiden kulutusta, kertoo amerikkalaistutkimus. Yhdysvalloissa asiasta on jo saatu näyttöä: tutkimuksen mukaan lääkemarijuanan laillistaminen on saanut aikaan noin 9 prosentin pudotuksen vuosittaiseen liikennekuolemien määrään.
Suurista kansallisista selvityksistä tietonsa kerännyt tutkimusryhmä tutki ensimmäisenä lääkkeeksi tarkoitetun kannabiksen vaikutusta liikenteeseen. Aihe on ryhmän mukaan tärkeä, sillä liikenteessä menehtyminen on Yhdysvalloissa 5-34-vuotiaiden yleisin kuolinsyy.
Medical Xpressin mukaan tutkimuksessa perehdyttiin 13 osavaltion tilastoihin. Tutkijoiden mukaan kannabiksen laillinen käyttö vähensi alkoholinkulutusta ja sen myötä myös alkoholikuolemien määrää merkittävästi 20-29-vuotiaiden keskuudessa.
Vaikka tutkijat pidättäytyvät pitämästä kannabiksen laillistamista absoluuttisen oikeana ratkaisuna, on heidän mukaansa selvää, että sillä pystytään kääntämään alkoholin aiheuttamien liikennekuolemien määrä laskuun.
Lähde: Medical Xpress Lainaus 5.12.2011 Terve.fi
Koska suomessa ihmiset kuolevat ja tulevat tyhmiksi ja psykoosi alttiiksi alkoholi huumeen takia niin olisiko korka aika laillistaa kannabis jotta ihmiset eläisivät pidempään?
Kannabiksen laillistaminen vähentäisi selvästi
liikennekuolemia
2
<50
Vastaukset
- Lakialoite Nyt
Hyvä pointti tuokin. Onhan se nyt selvää, että illalla rentoutumiseen poltettu jointti, takaa seuraavalle aamulle suloisen heräämisen virkistyneenä ja hyvin levänneenä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703
Siispä Suomi laillistamaan ja nopeasti, nyt ei enää saa jahkailla asian kanssa. - Tehkää parannus
Sekakäyttäjän päiväuni, mutta ei se auto liiku yhtään varmemmin kun kaljaan yhdistetään kannabis.
Pahemmaksi menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894