Rahamiehet lainaavat Saksalle jo miinuskorolla. Itse saan korkoa pankilta 0,1%. Inflaatio on 4%. Joka vuosi tappiota siin 4% pääomasta. Tämä EU ei ole valtio vaan ryöstö.
Nyt euro menettää täysin arvonsa ja Suomen eduskunta huutaa halleluuja. Olisi pitänyt palata omaan valuuttaan jo aikoja sitten jotta emme olisi hävinnyt kaikkia rahojamme. Milläpä maksatte ne halvat velkanne kun ei ole rahaa?
Euro on loppu
6
54
Vastaukset
- Sinivihreä Nainen
Ipulaisten sijoitusvinkki on aina ollut rahan paneminen konjakkiin. Konjakki ei tosin haihdu 4 prosentin vuosivauhtia, vaan yleensä kaikki konjakki "häviää" jonnekin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.
Itse luotan enemmän maailman suurimpaan talousalue EU:hun kuin Ipun konjakkitalouteen. EU - ULOS, konjakki - SISÄÄN. Tälläkö muka ratkaistaan Suomen ja maailman ongelmat?
- SN- Just for Laughs
Aika ihmeellistä että tämä yksi poju voi pitää meitä 5 miljoonaa narreina. Tämä yksinvaltias luulee näin vieläkin vaikka tosiasiassa EU:ta ei ole enää olemassa. Taloushan on jo ajat sitten tuhottu.Nyt meitä vaan narrataan maksamaan rosvokapitalistien laskuja,kuten herra Niinistökin juuri lausui. Ne jutut ovat satuja ja toistuvat jatkuvasti,varsinkin kun menee huonosti. Näin valitettavasti on ollut 17 vuotta. Siinä ajassa meiltä on rosvottu n biljoona euroa rahaa ja omaisuutta. Melkein kaikki presidenttiehdokkaat ovat ottaneet mm KMS:ltä vaalirahaa ym. Tämä merkitsee sitä että kiinakauppiaat johtavat talouspolitiikkaa ja turmelevat tuotannon edellytykset. Nämä vaalit eivät siis suuntaa muuta kuin korkeintaan huonommaksi.
- tiedoton toope
EU:lla on näköjään jossain kassa josta saa pankit rahaa reilulla -korolla. Tietääkö kukaan,mikä se on?
- Älä tue tätä
Sen kassan jäseneksi pääsee vain maksua vastaan. Sitä sanotaan korruptioksi. Tämä on tuhonnut talouden ja eämämme.
- EU.n vastustaja
On hyvä että euro loppuu ja eurotoliitto hajoaa. Siis se on sama kakka kuin entinen N-liitto. Hyvin kansoja ja ihmisiä orjuuttva ja erottava erittäin kylmäkiskoinen ja byrokraattinen pulju.
Kyl mun sydämeni tästä lämpenee kun näin tapahtuu. Oi että mä nautin. Kumpa tämä tapahtusi pian tänä vuonna. Irti EU.sta itsenäiseksi kansakunnaksi takaisin. Se on minun tavoite. - Velat meille
Valitettavasti tuo KMS:n lahjoma eduskunta päättää Suomen kohtalosta. Sillä on kova halu maksattaa suomalaisilla KMS:n rikastuminen. Eikä ihme.
Tarvitsemme välttämättä Itsenäisyyspuolueen eduskuntaan koska se on ainoa joka ymmärtää tämän EU-jäsenyyden luonteen. Jos EU hajoaa ennen seuraavia vaaleja niin Suomi menettää nimensäkin. Mutta kaikki velat jäävät maksettavaksemme kun jäämme viimeiseksi EU:n tukijaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575855Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773193Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232380No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402075- 191988
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61609Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075