Älä qanna auringonhattu-uutetta lapsille tai atoopikolle

Anna-Liisa Enkovaara kirjoittaa Suomen lääkärilehdessä Nr: 4 / 2004 • s. 290 - 291

Punahattu tunnetaan paremmin nimillä auringonhattu ja echinacea, joista ensimmäinen on rohdoksen kansanomainen yleisnimi ja jälkimmäinen latinankielinen tieteellinen nimi. Punahattu-uutetta sisältävät valmisteet ovat lääkelain alaisia rohdosvalmisteita, joiden käyttöaiheeksi on hyväksytty vilustumisoireiden lievittäminen. Punahattuvalmisteet ovat lyhytaikaisessa ohjeenmukaisessa käytössä turvallisia, mutta niitä ei pidä käyttää pitkään.

Punahattu-uutteiden vaikutuksen väitetään perustuvan siihen, että uutteet stimuloivat immuunijärjestelmää (1). Kirjallisuudessa useiden rohdosten väitetään lisäävän vastustuskykyä ja voimistavan immuunijärjestelmää. Väitteiden tueksi ei ole yleensä tehty kunnollisia tutkimuksia. Osalla rohdoksista - kuten punahatulla - on tehty joitakin laboratorio- ja eläintutkimuksia, joissa on todettu muutoksia muutamissa immuunijärjestelmän toimintaa mittaavissa testeissä. Näiden tutkimusten perusteella ei kuitenkaan voida tehdä päätelmiä punahattu-uutteiden vaikutuksista tai tehosta hoitotilanteessa. Joidenkin tutkimusten mukaan punahatun pitkäaikainen käyttö saattaa jopa heikentää ihmisen vastustuskykyä (2).

Ei flunssan ehkäisyyn

Punahattu-uutteilla on tehty parikymmentä laadukasta kliinistä tutkimusta, joiden tulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia ja vaikeasti tulkittavia. Tutkimusten vertaaminen toisiinsa on ongelmallista, sillä niissä on käytetty kymmeniä eri tavoin valmistettuja tuotteita ja erilaisia tulosten mittaustapoja. Parhaimmillaan punahattu saattaa vähän lievittää vilustumisoireita, jos rohdos otetaan heti ensioireiden ilmaannuttua, mutta rohdoksella ei ole nuhakuumetta ehkäisevää vaikutusta (1,2,3).

Ei lapsille eikä atoopikoille

Punahattu-uutteita suositetaan usein myös lasten nuhakuumeiden hoitoon. Rohdoksen tehoa ja turvallisuutta lapsipotilailla on ensi kertaa selvitetty joulukuussa 2003 JAMA:ssa julkaistussa tutkimuksessa (4). Laadukkaassa amerikkalaisessa tutkimuksessa lasten vilustumisoireiden kestossa ja vaikeusasteessa ei todettu eroja hoito- ja lumeryhmän välillä. Noin 500 lapselle (2-11 v.) annettiin joko punahattu-uutetta tai lumevalmistetta heti vilustumisoireiden ilmaannuttua oireiden keston ajan. Tutkimuksessa käytettiin saksalaisen lääketehtaan valmistamaa punahatun (Echinacea purpurae) verson nesteuutetta 7,5-10 ml vuorokaudessa. Seurattujen tutkimusmuuttujien lisäksi tutkijat tekivät mielenkiintoisen havainnon. Sattumaa vai ei, mutta punahattu-uutetta infektion aikana saaneilla lapsilla infektio uusiutui neljän kuukauden aikana harvemmin kuin lumeryhmän lapsilla (p = 0,015).

Atoopikkojen on syytä suhtautua varovasti punahattuvalmisteiden käyttöön, sillä he saattavat saada muita herkemmin rohdoksen aiheuttaman allergisen, jopa vakavan anafylaktisen, yleisreaktion. Mahdollisen ristiallergian takia henkilöiden, jotka ovat allergisia asterikasveille (Asteraceae), joita ovat mm. pujo ja marunat, tulee välttää punahattu-uutteiden käyttöä. Australiassa viidesosalla atooppisista aikuisista todettiin ihon pistokokeessa positiivinen reaktio punahatulle (5).

Edellä mainitussa lapsilla tehdyssä tutkimuksessa 7 %:lla punahattu-uutetta saaneista todettiin ihottumaa (4). Lumeryhmässä ihottumaa oli tilastollisesti merkittävästi vähemmän eli alle 3 %:lla. Vaikka astmaa ja allergiaa sairastavat lapset oli pyritty karsimaan tutkimuksesta, niin punahatturyhmässä kahdella lapsella esiintyi sairaalakäynnin vaativaa hengenahdistusta.

Saksan lääkevalvontaviranomaisille on vuosina 1990-1996 tullut noin sata ilmoitusta joko parenteraalisten tai suun kautta käytettävien punahattuvalmisteiden aiheuttamista haittaepäilyistä, joista puolet on ollut allergisia reaktioita tai hengitysvaikeuksia (6). Australian viranomaisille on vuosina 1979-2000 ilmoitettu 51 suun kautta käytettävien punahattuvalmisteiden aiheuttamaa haittaepäilyä, joista 26 on ollut allergisia reaktioita (neljä anafylaksiaa) ja seitsemän hepatiittia (5).

Vain lyhytaikaiseen käyttöön

Rohdoskirjallisuudessa punahattu-uutteita sisältävien valmisteiden käyttöaikasuositukset vaihtelevat. Joissakin ei anneta mitään enimmäiskäyttöaikaa, joissakin suositetaan enintään kahta ja joissakin enintään kahdeksaa viikkoa. Suomessa punahattuvalmisteita neuvotaan käyttämään yhtäjaksoisesti enintään kahdeksan viikkoa.

Suositus perustuu pääasiassa kolmeen asiaan. Ensimmäinen syy on yhteinen useimmille luontaistuotteille ja rohdosvalmisteille: tutkimukset rohdoksen tehosta ja turvallisuudesta pitkäaikaiskäytössä puuttuvat. Toinen syy perustuu näkemykseen, että punahattu-uutteet vaikuttaisivat immuunijärjestelmän toimintaan. Jos osoittautuu, että punahatulla todella on immunologisia vaikutuksia, rohdoksella saattaa olla myös yllättäviä haittoja. Viime vuonna on julkaistu tapausselostus, jossa punahattu-uutteen on epäilty pienentäneen potilaan valkosolujen määrän alle viitearvojen kahden kuukauden käytön jälkeen (7).

Kolmas ja mielekkäin syy käyttöajan rajoittamiseen löytyy punahattuvalmisteiden käyttöaiheesta. Tavalliset vilustumisoireet lievittyvät parin viikon kuluessa eikä rohdoksen käyttöä ole syytä jatkaa oireiden häviämisen jälkeen. Vanhan sanonnan mukaan flunssa kestää seitsemän päivää, mutta lääkitsemällä se menee ohi yhdessä viikossa.

--------------------------------------------------------------------------------

KIRJALLISUUTTA
1 Barrett B. Medicinal properties of Echinacea: A critical review. Phytomedicine 2003;10:66-86.

2 Giles JT, Palat CT 3rd, Chien SH, Chang ZG, Kennedy DT. Evaluation of echinacea for treatment of the common cold. Pharmacotherapy 2000;20:690-7.

3 Melchart D, Linde K, Fischer P, Kaesmayr J. Echinacea for the prevention and treatment of common cold (Cochrane Review). The Cochrane Library, Issue 4, 2003. Oxford: Update Software (tehty 1.10.1998).

4 Taylor JA, Weber W, Standish L ym. Efficacy and safety of Echinacea in treating upper respiratory tract infections. A randomized controlled trial. JAMA 2003;290:2824-30.

5 Mullins RJ, Heddle R. Adverse reactions associated with echinacea: the Australian experience. Ann Allergy Asthma Immunol 2002;88:42-51.

6 WHO: Echinacea preparations - review of adverse reactions. WHO Pharm Newsletter 1997;3&4:9.

7 Kemp DE, Franco KN. Possible leucopenia associated with long-term use of echinacea. J Am Board Fam Pract 2002;15:417-419.

Kirjoittaja
Anna-Liisa Enkovaara
LL, ylilääkäri
Lääkelaitos

Punahattu tunnetaan paremmin nimillä auringonhattu ja echinacea.
25726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

auringonhatun teho on hyvin yksilöllinen joten kaikki voivat kokeilla jos se toimii

Äänestä
  • Kyllä Enkovaaran selvitys tarkoitti, että punahattu ei vaikuta paranemiseen. Turha käyttää rahojaan semmoiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kukkahattutäti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu