Ensin tarjotaan ja sitte uhkaillaan

ponssi

Hetivippi- paikoista olen joskus lainaa ottanut ja laskujen maksun jälkeen tuli paljon muistutuksia maksamattomista laskuista edelleen, vaikka maskut oli maksettum lähettäjänä m-aurora, tromvelt ja vaikka kuka. samaa firmarypästä kaikki. Palstalla on aikaisemminkin keskusteltu tästä huijauksesta. Tänään kävi homma ihmeelliseksi, kun otin vähän aikaa sitten kohteekseni sähköpostein ja tekstiviestein tämän firman johtohenkilöitä. Vastausta ei kuulunut, sanoin, että kohta saa kaikki keltaset lehdistötkin tästä tietää, niin tänään soitti virolainen herrashenkilö ja yritti tarjota sopuratkaisua.

Lopettaisivat näiden laskujen/muistutusten ynnä muiden lähettelyn minulle ja maksaisivat 1500 euroa jos olisin hiljaa asiasta. Kieltäydyin kohteliaasti, koska haluan viedä tämän huijarin oikeuteen. Sitten alkoi uhkailu. Ensin uhkailivat, että kannattaa varoa, ettei lapsille satu mitään koulumatkan aikana. (ongelma tässä vaan oli se, että minulla ei ole lapsia ja asun yksin), nauroin ja lupasivat lähettää koikkedin(en saanut selvää, kun puhui huonoa suomea) tervehtimään minua.

Sellainen pulju. Tänään kväin sitten lähes puhelun jälkeen poliisille tekemässä ilmoituksen ja olivat hyvinkin kiinnostuneita. Että tällaista, jos minusta ei kuulu, niin viron miehet ovat minut muiluttaneet johonkin siperian perukoille... :)

5

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erno 1578

      Hetivippi ym yhtiöt,jotka tuossa edellä mainitsit,toimivat ilman viranomaisten lupaa!!

      Etelä-Suomen aluehallintovirasto on selvitysten jälkeenkin evännyt toimiluvan.Silti 9.1.2012 tuli tyttöystäväni puhelimeen tarjous,jossa tarjottiin 90 euron pikalainaa Hetivipistä..

      On se kumma,miten noi kusetuspuljut toimii,jatkuvasti ilman lupia!!!!

    • 3+15
      • että näin

        Joo, olen itse kans laittanut heille viestiä, että jos ei turhat maksumuistutuksen ja olemme aloittaneet oikeudellisten asiakirjojen tekemisen postit lopu, niin käännyn viranomaisten puoleen. Nyt on ollut sitten hiljaista, eikä teksiviesti mainoksiakaan ole tullut enään. Myös perintätoimisto Arbly taitaa kuulua samaan ketjuun. Sieltä ainakin tuli jotain Hetivippiin liittyvää uhkausta perinnällä. HV:n sivuilla on edelleen että as.palv. ja laskutus Flexcassilla, mutta eivät kuulemma hoida noiden asioita.


    • Lsaweeg

      Soitin 10.1.2012 Flexcashille,siellä sanottiin,että heidän perintäsopimus Hetivipin kanssa on loppunut jo vuonna 2010 ! ! !

      Varokaa HUIJAREITA.

    • alottajagdg

      Juu, Arply on samaa vironpoikien touhua. Minuun otti yhteyttä helsinkiläinen lakiasiaintoimisto ja tosiaan sanoi, että ei heillä ole mitään oikeudellista kosketuspintaa koska toimivat toisesta eu- maasta, joten saavat uhkailla rauhassa. Tämä oli siis arplyn käyttämä lakimies. Ostavat palveluita tältä toimistolta. Uhkasin oikeustoimilla, mutta kova oli röhönauru, että en saa heitä oikeuden eteen kun ovat siellä virossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe