HÄIRIKÖIVÄ VAMMAINEN SAI PAMPPUA HELSINGIN

METROSSA!

Mies pieksi pampulla teinipojan sairaalakuntoon Helsingin metrossa.

Nuorta miestä pahoinpideltiin julmasti teleskooppipampulla. Välikohtaus tapahtui maanantaina Siilitien ja Herttoniemen välillä.

Metrossa matkustanut nainen kertoo Ilta-Sanomille istuneensa vastapäätä mustiin pukeutunutta, noin 35-vuotiasta epäiltyä hakkaajaa.

- En kiinnittänyt siinä vaiheessa häneen mitään huomiota.

Episodi alkoi, kun silminnäkijän tulkinnan mukaan lievästi kehitysvammainen nuori mies kierteli metrovaunussa ja huuteli törkeyksiä muille matkustajille.

- Poika tuli istumaan selkäni taakse ja jatkoi äänekästä kiroiluaan. Käytävän toisella puolella istui noin viisikymppinen nainen, joka käski poikaa lopettamaan kiroilun.

Helsingin poliisin päivystävä komisario Esa Pennanen vahvistaa IS:lle pojalla olevan jonkinasteisen kehitysvamman.

Poika jatkoi metelöintiään, jolloin nainen käski tämän vaihtaa paikkaa. Poika nousi, mutta lähtiessään sylkäisi naista. Tämä sai silminnäkijää vastapäätä istuneen miehen provosoitumaan.

- Saman tien mies nousi ylös, otti taskustaan mustan patukan, ravisti sen auki ja meni kundin luo. Hän sanoi, ettei noin puhuta vanhalle naiselle, ja alkoi silmittömästi hakata poikaa.

Tytöt menivät väliin

Matkustaja kertoo, että mies pieksi poikaa raivokkaasti niin, että tämän niskasta alkoi valua veri. Hänen mukaansa vaunun miesmatkustajat eivät menneet tapahtuman väliin, mutta noin parikymppiset tytöt menivät.

- He käskivät hakkaajaa lopettamaan, ja joku heistä soitti metron kuljettajalle.

Hakkaaja palasi paikalleen tyynen rauhallisesti ja jäi pois Herttoniemessä.

Matkustajan kertoman mukaan hakattu poika jäi Herttoniemen asemalla vartijoiden huomaan. Vartijat myös haastattelivat matkustajia.

Nainen pitää tapausta järkyttävänä, sillä hänen mukaansa poika oli osaksi puolustuskyvytön vammansa takia.

- On kauheaa, että sellaista voi tapahtua keskellä kirkasta päivää. Sanotaan, etteivät ihmiset puutu tällaisiin, mutta kun puuttuvat, se on järjetöntä.

- Miksei hän olisi voinut vain kovistella poikaa? Tuli mieleen, että kyseessä on tyyppi, joka hakee syytä käydä jonkun kimppuun.

Helsingin poliisin päivystävä komisario Esa Pennanen vahvistaa IS:lle koko tapahtumaketjun. Hänen mukaansa tekijää ei vielä ole saatu kiinni. Miestä epäillään pahoinpitelystä.

Uhri sai haavan päähänsä, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/silmiton-pahoinpitely-metromatkalla-mies-hakkasi-kehitysvammaista-poikaa-teleskooppipampulla/art-1288440942997.html

SITÄ SAA, MITÄ TILAA. JOS TILAA PIZZAN, SAA PIZZAN. JOS TILAA PAHOINPITELYN, SAA PAHOINPITELYN.

36

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinä syy

      Putous-ohjelma on provoisoinut ihmiset vihaamaan vammaisia.

    • Hyvä uutinen

      Aivan oikein toimittu, vammaisethan tahtovat että heitä kohdellaan kuin muita ihmisiä. Nyt sai mitä tilasi, pitää ensi kerralla turpansa kiinni!

    • kumpikin suljetulle

      Taisi olla molemmilla kehitysvamma.

    • Selkeä tämä

      Hyvä opetus. Oppii tyhmempikin tavoille.

    • Ei, vain

      toisella oli kehitysvamma. Toinen puolusti viattomia matkalaisia törkeästi käyttäytyvältä ja terrorisoivalta tyypiltä.

    • raukan apu

      Raukka pelkäsi kehitysvammaista niin paljon, että hakkasi pelon vallassa silmittömästi lyömäaseella. Olis vaan jatkanut vapisemistaan penkillä ja antanut jonkun aikuisen miehen pidellä poikaa sen aikaa, että vartijat vie sen pois.

      • Kunnia sankarille!

        Hän on hieno mies, joka puolusti saatanallisten demonien riivaaman ihmisen uhreiksi joutuneita matkustajia. Arvostan suuresti. Tuollaisia miehiä Suomi tarvitsee lisää.


    • Kuka käski

      mongoa riehumaan? Ei tollasia riehujia pitäis päästää yksin joukkoliikennevälineisiin, niidenhän pitäis olla kehitysvammalaitoksissa! Rinnekoti kutsuu!

    • Vamunsavustaja

      Kehotan kaikkia tapahtumaa kauhisteleville paheksujoille vaikkapa koulunkäyntiavustajan sijaisuutta harjaantumisluokalla. Osa asiakkaista sylkee ja kiroilee niin että varmasti on mielessään moneen kerran huitaissut/kuristanut tai monottanut mielestään vammaista. Se on ihmisen heikkoutta sekin...

      Itse revin kerran tällaisen räkivän ylilihavan väkivaltaisen Down nuoren pienempiään potkimasta ja naaman sylkemästä väkisin sisätiloihin, niin eikös Perkele tullut joku kukkahattutäti kadulta tekemään valitusta rehtorille. Taivas!

      Olisi varmaan pitänyt jättää se vamu sinne pihalle potkimaan sitä tokaluokkalaista tyttöä naamaan...

      Kuria se vammainenkin tarvitsee. JA niille SAA ja pitää muuten nauraa! Mielesi tekee kuitenkin... Hehe.

      • Ent. nuorisonohjaaja

        Tiedän, mitä tarkoitat. Tiedän täsmälleen. Olen toiminut erityisnuorisotyössä aikoinani, ja se ei minun työelämäni aikana ole ollut niitä kaikkein helpoimpia ammatteja...


      • Vamunsavustaja
        Ent. nuorisonohjaaja kirjoitti:

        Tiedän, mitä tarkoitat. Tiedän täsmälleen. Olen toiminut erityisnuorisotyössä aikoinani, ja se ei minun työelämäni aikana ole ollut niitä kaikkein helpoimpia ammatteja...

        En tietenkään suosittele ketään lyömään (varsinkaan teleskooppipampulla) kuitenkaan, mutta junan vaunuun mahtuu varmasti aina yksi sankari, joka näinkin sankarillisesti toimii tilanteen koittaessa, kuin Charles Bronson konsanaan ;)

        Toivotaan vielä, että pää paranee ja jatkossa osaa olla junassa hissukseen.


      • Tiedän, mitä tarkoit
        Ent. nuorisonohjaaja kirjoitti:

        Tiedän, mitä tarkoitat. Tiedän täsmälleen. Olen toiminut erityisnuorisotyössä aikoinani, ja se ei minun työelämäni aikana ole ollut niitä kaikkein helpoimpia ammatteja...

        Hoitajathan hakkaa vanhuksia, kun jalat eivät taivu tai uskaltavat valittaa kipua, nälkää, janoa, vessatarvetta...

        Kohtuullinen kuritus oikein, jos kehitysvammainen ymmärtää, mutta silmitön hakkaaminen sairasta ja pampun mukana pitäminenkin rikos. Jää kiinni melkoisen varmasti, kun tunnistetaan kameroista.

        Tuo kiroilu viittaisi Touretten syndroomaan, mutta eiväthän hekään yleensä yritä ärsyttää muita. Jos ulkonäöstä tai muusta käyttäytymisestä ei tunnista k-vammaiseksi, niin melkoisen vaarallista itselleen tuollainen käyttäytyminen.

        Harvinaisia tyttöjä, mitähän olisi tapahtunut ilman heitä. Tyttöjen tai naisten on helpompi mennä väliin, mies olisi saanut itsekin pampusta.

        Ihme, ettei mummo hakannut pamppumiestä, kun uskalsi sanoa vanhaksi.


      • Ent. nuorisonohjaaja
        Vamunsavustaja kirjoitti:

        En tietenkään suosittele ketään lyömään (varsinkaan teleskooppipampulla) kuitenkaan, mutta junan vaunuun mahtuu varmasti aina yksi sankari, joka näinkin sankarillisesti toimii tilanteen koittaessa, kuin Charles Bronson konsanaan ;)

        Toivotaan vielä, että pää paranee ja jatkossa osaa olla junassa hissukseen.

        Sain aikoinani tarpeekseni Espoon Suvelan jengityöstä. Piti olla melkein joka viikonloppu kahden keskenään taistelevan nuorisojengin välissä ja riisua jätkät aseista. Välillä piti vetää tyyppien mukanaan tuomat huumeet vessasta alas. Joskus tuli katsottua pistoolin piippuun, joskus oli veitsi kurkulla. Ei sitä pitkään jaksa.


    • .............

      PAMPUTTAJA ANSAITSEE MITALIN.

      Pamppua vaan kaikenmaailman hulluille, jotka kiusaavat normaaleja ihmisiä julkisissa liikennevälineissä.

      • 4537uhesg

        Jos oikein katsotaan, niin kuka on hullu ja kuka ei, mutta tyhmiä Suomi on täynnä, ja meidän selväjärkisten on kamala katsella teitä idiotteja jotka talustelette joka paikassa. Suurin osa eduskunnastakin on idiootteja täynnä, mutta se kertoo kansan tasosta.


    • ...

      Patonki on puhunut. Kumi laulaa, ääni on se työn.

    • jepujee.

      Kun tuo hakkaaja saadaan kiinni, niin minä olen iloinen!!

      Meidän kansalaisten pitäisi hänelle oma pankkitili, josta hänelle maksetaan palkkio tekemästään hyvästä työstä.

      Tämäkin kaveri saa varmasti rosiksessa tuhansien eurojen sakot tekemästään "rikoksesta", jota minä pidän kansalaisvelvollisuuden suorittamisena.

      Muistatteko, kun metrossa tapahtui tämä kmielipuolen tekemä kirvestappo, jossa kuoli elämänsä alussa ollut nuori mies?

      Mitä jos tämä kaveri olisi silloin ollut pamppuineen metrossa ja estänyt ed. mainitun tapahtuman?

      Kyllä te jaksatte jeesustella. Minun mielestäni noin vakavasti häiriintynyt kehitysvammainen kuuluu suljetulle osastolle eikä ihmisten keskuuteen terveeseen yhteisöön.

      Mitäköhän muut kehitysvammaiset ovat mieltä, kun heidät yhdistetään tästä lähin metrossa häiriköiviin MIELIPUOLIIN?

      Uskokaa nyt- kyseessä oli mielipuoli ei kehitysvammainen.

      • .........

        Näin on näreet!


      • Tapetaan hullut

        Tälle "antisankarille" olisi ollut käyttöä myös Kannelmäen asemalla eilen. Siellä mies työnnettiin junan alle.

        Nämä kaverit saava kukin vuoden häkkiä murhayrityksestä ja uhri menetti varmaan jalkansa.


    • reilu peli?

      Laki on aina häviäjän puolella se on hassua. Ja jos puolustaudut kovempaa kuin sinua kohti hyökätään niin taas heiluu häkki.

      Olen nähnyt monta takinkääntäjää joka hilluu ja riehuu ja solvaa ja haastaa riitaa kaikkien kanssa...
      Sitten kun joku käy tempaisemassa siltä legot kurkkuun jotta rauhoittuisi niin sitten huudetaan äitiä ja poliisia apuun kun täällä on pahoinpidelty ihmispolo ja tulee korvausvaatimukset ja tulee ehtoollista ja tulee sakkoa.

      • Suomi on Suomi

        ja Suomessa ei saa puolustaa itseään. Jenkkilässä saa vaikka ampua häirikön, eikä tule tuomiota, mutta massassa massan tavalla.


    • OWS

      Mitäs sitten kun poliisi ottaa kadulta umpimähkään henkilöitä kiinni, lauma poliiseja hakkaa pampuilla tajuttomaksi, sitovat nippusiteillä kiinni, vievät putkaan peräsuolitutkimukseen ja jätetään yöksi kylmän sellin lattialle pippurisumutteet naamalla kirvellen? Tämä on jo länsimaista arkipäivää. Saako puolustautua, saako kostaa jälkikäteen, saako poliisi mitallin urheudesta?

      • Lopeta tuo

        sairas homo-sado-maso-fantasiointisi! Yök!


      • Killerspree

        Kyllä pahat poliisitkin tulevat vielä saamaan ansionsa mukaan.

        Perhesurmat ja koulusurmat ovat vasta alkua. Odottakaapa ensimmäistä poliittista murhaa ja tämän jälkeen saavat pelätä poliisitkin.

        Koulusurmat, poliitikkojen ja poliisien tapot hyväksyn, koska noissa tapauksissa 99% tapetuista ovat syyllisiä.


    • Ukkojäärä

      "Mustiin pukeutunut" eli tyypillinen uusnatsi, joka vainoaa kaikkia muita kuin samanlaiisia pipipäitä kuin he itse ovat.

      • Kyllähän noita

        tyypillisiä uusnatseja näkee. Niillä on vielä mustien vaatteiden lisäksi semmoiset kommandopipoa muistuttavat huput joista näkyy vain silmät.

        Olisiko syytä panna uusnatsit matalaksi?


    • Minun puolestani

      olisi saanut nakata hyypiön niska-pers-otteella lasin läpi vaunusta ulos. Tuollainen vamma kun ei parane muulla kuin kovalla lääkkeellä.

    • sensuuripolitiikkaa

      jos tekijä olisi tummaihoinen kuvaa ei olisi julkaistu

    • Kohta suomessakin

      kreikan malliin. Pedofiilitkin ovat vain vammaisia.

      Sitten kun perhe on kaupungilla ostoksilla ja isä näkee kuinka kuusivuotiaan tyttärensä kimppuun käy vanha äijä parta ja muna sojossa ja yrittää repiä vaatteita pois. Ja kun isä puuttuu peliin ja monottelee pedarin tainnoksiin ja soittaa poliisit.

      Niin uutisoidaankin: "RAAKA PÄÄLLEKARKAUS! VAMMAISTA POTKITTIIN KADULLA KESKELLÄ KIRKASTA PÄIVÄÄ! JULMA PAHOINPITELY! HÄN VAIN POTKI JA POTKI!"

      Näin se toimii, tässä psykopaattihyysäyksen maassa.

    • jk

      mikäsika

    • Ygygyg

      Koirakin oppii kun tarpeeksi hakkaa....

    • hyysäysloppukoot !

      Joo. Ei mikään kehitysvamma aiheuta ihmisten päälle sylkemistä.
      Ja jos aiheuttaa, niin suljetulle se kuuluu eikä julkisiin kukuneuvoihin.
      Oikein toimittu. Pisteet pamputtajalle.

      • Jussuf (se sama)

        Siis mielestäsi on oikein että sama henkilö on sekä lainlaatija, poliisi, tuomari ja tuomion täytäntöönpanija. Voinko minäkin alkaa määritellä käyttäytymisen rajat, tuomita ihmisen joka rikkoo omia määrittelyjäni, määrätä ja saattaa rangaistuksen toimeen?

        OK, jos tuolle linjalle lähdetään ja vaikka sinun lapsesi ei avaa minulle ovea, katson hänen syyllistyneen rangaistavaan tekoon ja saan hakata hänet tajuttomaksi.

        On teillä maajusseilla taas aatokset...


      • KLIPS KLIPS
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Siis mielestäsi on oikein että sama henkilö on sekä lainlaatija, poliisi, tuomari ja tuomion täytäntöönpanija. Voinko minäkin alkaa määritellä käyttäytymisen rajat, tuomita ihmisen joka rikkoo omia määrittelyjäni, määrätä ja saattaa rangaistuksen toimeen?

        OK, jos tuolle linjalle lähdetään ja vaikka sinun lapsesi ei avaa minulle ovea, katson hänen syyllistyneen rangaistavaan tekoon ja saan hakata hänet tajuttomaksi.

        On teillä maajusseilla taas aatokset...

        sinun jussuf kannattaisi vain keskittyä kadonneen ESINAHKAN arvoituksen selvittämiseen !!


    • Lääkeetkohdalleen.

      Ikävä tapaus, siinä oli kaksi vammaista joilla ei ollut lääkitys kohdallaan. Toivottavasti poliisit ottivat yhteyttä molempien osapuoleten lääkäreihin ja pyysivät heitä korjaamaan lääkitystä kohdalleen. Jonkinlaista valovontaa tarvittaisiin, että nämä molemmat vammaiset todella ottavat lääkkeensä. Tapaukselta olisi vältytty kun käytetään niitä lääkkeitä mitkä on määrätty. Pamputtaja tarvitsi jonkinäköisen lopotomian, se rauhoitaa mieltä

    • riehuntaan stoppi

      Jos hänen vammansa takia tai vammaisuuteen vedoten käytöshäiriköinti pitäisi ymmärtää niin miksi kaveri saa yksin kulkea. Hänellä pitäisi olla saattaja ettei aiheuta haittaa muille ihmisille. Ilmeisesti tyyppi on saanut aiemmin riehua mielensä mukaan, sai hyvän opetuksen nyt kun joku taltutti, ilmeisesti vähän miettii seuraavan kerran kun alkaa kopassa riehunta kihelmöidä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1924
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1818
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1778
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1454
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1386
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      496
      1038
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      969
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      915
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      912
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      874
    Aihe