35-vuotiaan miehen epäillään tulleen tönäistyksi lähijunan alle. Hänet vietiin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan.
Helsingin poliisista kerrotaan, että tapahtuman vuoksi on otettu kiinni neljä keski-ikäistä henkilöä, kolme miestä ja yksi nainen.
Helsingin poliisin päivystävä komisario Tuomo Tuohimaa sanoi STT:lle, että juna-asemalla on todennäköisesti turvakamerat ja niitä ryhdytään tutkimaan.
"Miehet tönäisivät"
Sanoman kaupunkilehtiin kuuluvan Vartti-lehden mukaan useat silminnäkijät todistivat miehen joutuneen tönäistyksi.
- Kaksi nuorta miestä tönäisi hänet juuri pysähtymässä olleen junan eteen, Georg Mitassov sanoi lehdelle ja kertoi miesten paenneen juosten paikalta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012010915054591_uu.shtml
Uutinen ei kerro, kuka on Georg Mitassov, mutta arvatenkin joku paikalla ollut neuvostoliittolainen silminnäkijä. Ehkä tekijätkin olivat neukkuja?
Neljä kiinni junan alle tönäisystä.
14
113
Vastaukset
Ai se tapahtui 80-luvulla? Sillä silloin viimeksi Neuvostoliitto oli olemassa. Aika uusi uutinen sitten.
Vai olivatko ne aikamatkaajia menneisyydestä? Ehkäpä Neuvostoliitossa kehitettiin Ladaan aikakone, eikä sen tarvinnut varmaankaan kulkea sitä Amerikkalaisten 88 MPH:ta....
- Junakausti
Jokainen entisen Neuvostoliiton alueella ennen vuotta 1992 syntynyt on synnyinlahjakseen saanut Neuvostoliiton kansalaisuuden. Vaikka he olisivat myöhemmin hankkineet esim. Venäjän, Eestin tms. niinsanotun itsenäistyneen Neuvostotasavallan kansalaisuuden, he eivät ole venäläisiä, eestiläisiä jne. He ovat ikuisesti NEUVOSTOLIITOLAISIA! Heidän SYNNYINMAANSA oli Neuvostoliitto! Siihen maahan he ovat syntyneet, eivät mihinkään muuhun!
- Toi on
Junakausti kirjoitti:
Jokainen entisen Neuvostoliiton alueella ennen vuotta 1992 syntynyt on synnyinlahjakseen saanut Neuvostoliiton kansalaisuuden. Vaikka he olisivat myöhemmin hankkineet esim. Venäjän, Eestin tms. niinsanotun itsenäistyneen Neuvostotasavallan kansalaisuuden, he eivät ole venäläisiä, eestiläisiä jne. He ovat ikuisesti NEUVOSTOLIITOLAISIA! Heidän SYNNYINMAANSA oli Neuvostoliitto! Siihen maahan he ovat syntyneet, eivät mihinkään muuhun!
muuten niin kipeän totta! Kaikki yli kakskymppiset on neukkuja! Ihan syntymästään asti.
- Kauan kestää
Toi on kirjoitti:
muuten niin kipeän totta! Kaikki yli kakskymppiset on neukkuja! Ihan syntymästään asti.
ennen kuin neukku-ajattelu sieltä loppuu. Stalinistejakin vielä pilvin pimein.
- Oliko sensorttisia
nuorukaisia, että ranskassa ne muunmuassa polttavat pariisin esikaupunkien autoja?
Ainakin yksi silminnäkijä kuvaili, että paikalta poistuva "nuorisojoukko" nauroi niin että hampaat välkkyivät.
Pistää miehen miettimään...- kouvo.
3 miestä ja 1 nainen, ehkä kysymyksessä olikin "seurue"
eikä "nuorisojoukko".
Vähän rasittavia nää kiertoilmaisut, mutta eiköhän
niihin totu.
Ja se on ilmeisesti heidän oma vikansa?
Tästä voikin sitten jatkaa poliittisen korrektiuden hengessa, että kaikki vuosien 1933-1945 välissä syntyneet saksalaiset ovat natseja. Lisäksi Saksan valtaamilla alueilla toisen maailmansodan aikana syntyneet ranskalaiset, norjalaiset, tanskalaiset, belgialaiset jne. ovat kaikki natseja.
- Eivät ole,
typerys. Minkään valtakunnan nimi ei koskaan ole ollut Natsismi. Kyllä Saksa on aina ollut nimeltään Saksa eikä Natsismi.Neuvostoliitto puolestaan on valtakunnan nimi. Sinäkin kuulut ilmeisesti neuvostoliittolaisiin.
Hei ja entäs juutalaiset, mitenkäs on ovatko hekin neuvostoliittolaisia, mutta mitenkäs se käy yhteen sen teorian kanssa, että juutalaiset havittelevat tai ovat jo kuulemma saaneet aikaiseksi salaisen juutalaisen kapitalistisen maailmanvallan? Miten voi olla yhtäaikaa porvarin rahoja kadehtiva kommunisti ja työläisen selkänahkaa repivä porvari? Eli samalla kuin niistä nahanpalasista kertyy tuohta, kadehtii sitä omaa kertynyttä rahavuorta.
- Kehittelehän vielä
Ehkäpä ajatuksesi on selkiytynyt siinä vaiheessa, kun viimeinenkin neuvostoliittolainen on kuollut, tai sitten ei.
Siellähän on paljon nuoriakin, jotka haluavat yhä vanhaa kunnon Neuvostoliittoa takaisin ja palvovat Stalinia, vaikka olisi tapattanut omat vanhempansa. Taidat kuulua porukkaan.
- 34lk5jnmbmnb2mn3b46,
silminnäkijän kansallisuus on täysin epäolennaista!
sen sijaan tönäisijöiden ja tönäistyksi tulleiden kansallisuus on hyvinkin olennaista. kuka tönäistiin? ketkä tönäisi?- 34lk5jnmbmnb2mn3b47
Ei se nyt ihan niin ole. Jos tuo "hampaat välkkyen" poistunut naurava (ylimielinen?) joukko pitää paikkansa, niin jotain perustavampaa laatua olevaa tarvitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874