Olen seurannut presidentinvaali keskusteluja erityisesti naisehdokkaitten Sarin ja Evan kannanottoja.
Molemmat ehdokkaat ansaitsisivat mielipiteittensä perusteella suuremman äänestäjien tuen kuin mitä gallupit osoittavat.
Valinko, että ehdokkaita "markkinoidaan" puolueiden edustajina ja vahinko, että ihmiset valitsevat mielipidetutkimuksissa lähinnä puolueita. Ainoastaan Niinistö on ennen vaaleja saanut laajan kannatuksen, koska ihmiset ovat tienneet hänen asettuvan ehdokkaaksi presidentinvaaleissa.
Minusta asia on ongelmallinen sen johdosta, että Niinistön valinnalla tuetaan suoraan kokoomuspuolueen EU-pyrkimyksiä ja liittoutumista "lännen-toimijoiden leiriin" joka on vastoin Suomalaisten "EU-kansalaisten enemmistön tahtoa.
Kokokansan presidentiksi pyrkivän tulisi omata etiikka-moraali ja avoimesti ilmoittaa, että hyväksyy kansalaisten yhdenvertaisuuden lain edessä ja yhteiskunnallisia resursseja jaettaessa.
Sivistyskansan Suomen presidentillä on ainutlaatuinen tilaisuus puolueettoman valtion, kansan edustajana olla ohjaamassa maailman kansojen keskuudessa tehtävien päätösten yhteydessä ihmisoikeuksien periaatetta.
Ihmisoikeuksien kannalta presidentiksi tulisi valikoitua henkilö joka on ennen kaikkea ulkopuolelta kovan sotaisan maailman avointa rahatalouden.
Ajatellessani Suomen kansan tulevaisuutta näen voimakkaan ns. kansakunnan sulauttamis- ja alistamis pyrkimykset Euroopan Unioniin ja sitkautta maailman kansojen vastakkain asettamiseen.
Rohkenen toivoa rauhaa ihmisten keskuuteen ja kansojen keskuuteen.
Rohkenen toivoa, että presidentiksi meille Suomalaisille valitaan eettisesti paras tien näyttäjä. Toivotan menestystä Sarille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka Essayahia kuinka mainostettaisiin puolueensa edustajana, on totuus kuitenkin se, että Sari edustaa ennen muuta helluntailahkoa joka vaikuttaa todella voimakkaasti Sarin mielipiteisiin.
Israelin ja Palestiinan kysymyksen suhteen Essayah on kaikkea muuta kuin puolueeton, ja toisaalta se vaikuttaa kaikkiin muihinkin Essayahin ulkopoliittisiin kantoihin. Ei Suomella voi olla presidenttiä, joka on ulkoistanut osan ajattelustaan Israelin Likud-puolueelle. Suomea jyrätään jo kylliksi Brysselistä käsin. Emme tarvitse Tel Avivia toiseksi painostajaksi.