Guggenheim-selvitysryhmä ehdottaa, että taidemuseo rakennettaisiin Helsingissä Eteläsataman rantaan Katajanokalle. Museon uskotaan kiinnostavan satoja tuhansia vierailijoita vuodessa. Helsingin kaupungin Guggenheim-säätiöltä tilaama raportti julkistettiin Finlandiatalossa tiistaina.
Guggenheim-museo lukuina
Museorakennuksen kustannusarvio: 130-140 milj. euroa
Guggenheim-lisenssimaksu: ( 20 vuotta ) 23, 6 milj. euroa
Helsingin suunnittelu- ja perustamisvaiheen kustannukset: 11,2 milj. euroa
Museon käyttökustannukset : 14,5 milj. euroa vuodessa
Museon tulot: 7,7 milj. euroa vuodessa
Raportissa ehdotetaan museon sijaintipaikaksi kaupungin omistamaa tonttia Eteläsataman rannassa Katajanokalla. Paikalla sijaitsee nykyisin Kanavaterminaali. Museon kokonaispinta-ala olisi noin 12 000 neliömetriä, josta näyttelytilaa olisi arviolta 4000 neliömetriä. Siten uusi museo olisi kokoluokaltaan saman suuruinen kuin nykytaiteen museo Kiasma.
Rakennuksen suunnittelu- ja rakentamiskustannukset ovat arviolta 140 miljoonaa euroa. Helsinki rahoittaisi hankkeen julkisin varoin, mutta odottaa rahoitusta myös yksityisistä lähteistä sekä yrityksiltä.
Vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioidaan 500 000 - 550 000. Heistä 300 000 tulisi kotimaasta. Museon uskotaan kasvattavan kulttuuriturismia ja siten myös muiden Helsingin taidelaitosten kävijämääriä.
HYVINVOINTIVALTIO MURENEE MUTTA ELIITILLE RIITTÄÄ RAHAA ????
24
87
Vastaukset
- KUKA MAKSAA VIULUT
SIIS KUSTANNUSARVIO
TULOT 7,7 MIL VUODESSA
INVESTOINTI 7 MILJ VUODESSA POISTONA
LISENSSIMAKSUT 1,2 MILJ VUODESSA
SUUNNITTELU 0.56 MILJ VUODESSA
YLLÄPITO 14,5 MILJ VUODESSA
ELI VUODESSA TAPPIOTA YLI 15 MILJ EUROA
KUKA MAKSAA ?- orvokkiheino
Kuinka voi olla edes mahdollista että tällaisia täysin idioottimaisia Guggelmuseoita haikaillaan Suomeen. Vaadin ehdottomasti että kaikki poliitikot jotka puoltavat hanketta uskaltaisivat panna nimensä näkyville. Olenn kyllä varma etteivät uskalla koska se olisi täydellinen poliittinen itsemurha. Eikö näistä täysin turhista Kiasmoista ja Oopperataloista ole opittu mitään? Eipä tietenkään. Pankaa nyt vain nimenne esille niin seuraavissa vaaleissa näette kuinka käy. Ei kansakaan ihan mitä vaan typeryyttä siedä. Pajusen Jussiltakin on näköjään sammunut jo se viimeinenkin valo päästä. KYLLÄ ON KARMEETA TODETA KUINKA TYRMISTYTTÄVÄN TYPERIÄ PÄÄTTÄJIÄ MEILLÄ TÄÄLLÄ SUOMESSA ON.
- Hyvät Perussuomalais
orvokkiheino kirjoitti:
Kuinka voi olla edes mahdollista että tällaisia täysin idioottimaisia Guggelmuseoita haikaillaan Suomeen. Vaadin ehdottomasti että kaikki poliitikot jotka puoltavat hanketta uskaltaisivat panna nimensä näkyville. Olenn kyllä varma etteivät uskalla koska se olisi täydellinen poliittinen itsemurha. Eikö näistä täysin turhista Kiasmoista ja Oopperataloista ole opittu mitään? Eipä tietenkään. Pankaa nyt vain nimenne esille niin seuraavissa vaaleissa näette kuinka käy. Ei kansakaan ihan mitä vaan typeryyttä siedä. Pajusen Jussiltakin on näköjään sammunut jo se viimeinenkin valo päästä. KYLLÄ ON KARMEETA TODETA KUINKA TYRMISTYTTÄVÄN TYPERIÄ PÄÄTTÄJIÄ MEILLÄ TÄÄLLÄ SUOMESSA ON.
Helsingin kaupunginvaltuuston päätökset ja äänestykset ovat julkisia. Sanonpa vain, että yksi on taas ylitse muiden: Perussuomalaiset. He ovat kansan puolella.
Joku perussuomalainen sanoi, ettei moisia "tönöjä" kannata Suomeen rakennella.
Sataa laariinne - onneksi olette olemassa! - taso roskaruokaa
Se Kallen-Kullila Siren. Sille lasku pitää lähettää henk. koht. ja hesan alepa-kauppiaalle. Gugge on pelkkä rahastus, taiteen pikaruoka, hampurilaissyöttölä. Taiteellinen taso halpaa paskaa. Menkää Pariisiin jos haluatte kunnon taidetta nähdä. Siellä on parhaat museot eli varastetun tavaran säilytyspaikat.
- Kristalle hommia
Helsingin kokoomuslainen kaupunginjohtaja Jussi Pajunen haluaa itselleen Guggenheimista muistomerkkiä ja siksipä hän on innolla ottamassa maksumiehiksi Espoon, Vantaan ja Kauniaisen veronmaksajia. Eihän yksinkertaisesti tällaisia hankkeita pystytä rahoittamaan helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla?
Onneksi Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat ovat olleet tarkkana, kuin porkkana tässä asiassa ja ovat näitä kuntaliiotksia vastaan. Onneksi ovat vastaan, vaikka ovat kokomuslaisia. Näyttää jotain tolkkua noilla kokoomuslaisillakin olevan, vaikka vaikea sitä on uskoa.
Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat ovat kääntyneet SDP:n ministerin Krista Kiurun puoleen ja pitäneet keskenään palavereja. Krista Kiuru on näyttänyt taitonsa ratkaistaessa vaikeita kysymyksiä. Toivoa vain sopii, että Krista Kiuru kuuntelee myös veronmaksajiakin, eikä kokoomuslaista Helsingin kaupunginjohtajaa näissä pääkaupunkiseudun metropolikysymyksissä..- cxcxcxc
Espoo ei osallistu!
- passi jujunen
Tämä Espoon uusin kokoomuslainen kaupunginjohtaja on niin demarihenkinen melkein kaikissa asioissa, mutta vanhuksien hoito pitäisi sälyttää omaisten harteille. Hänen mielestään kunnille tämän asian ei pitäisi kuulua. Eikös ole painavasti sanottua ja kokoomuslaista uuden vuoden visiota?
Vanhusväestöä on Suomessa miljoonan verran ja kyllä heidän pitäisi herätä tässä vaiheessa, että ketä vallankahvaan äänestää. Paavo Lipponen on puhunut kauniisti vanhuksien hyvä puolesta, että tippa on meinannut tulla silmäkulmaan. Miten vähän yheiskunnassamme on vanhuksien hyvä puolesta puhujia?
Kokoomuslaiset uhoavat näillä Helsinkiin rakennettavilla Guggenheimillaan ja Länsisataman rikkaiden huvipursien laitureilla. Helsingin pitäisi näyttää vain rikkaat kasvot ja köyhät pitäisi siivota naapurikuntiin näiden Guggenheimien tieltä. Eihän köyhällä enää ole varaa ostaa asuntoa Helsingistä, niin kalliita ovat nämä Eiran kämpät. - kehoitus
Menkää hyvät ihmiset äänestämään Sauli Niinistöä ja kokoomusta, että saatte miljardiguggenheiminne. Pistäkää sitten Suomen köyhät, eläkeläiset ja muut vähäosaiset maksamaan. Näinhän kokoomus menettelee aina. Pitäisi myös saada Helsinkiin Länsisatamaan ökyrikkaiden huvipursille kunnon laiturit, niin äänestäkää hyvät ihmiset tämän takia, että Alepan entinen johtaja Jussi Pajunen saa tämänkin hankkeen ajettua läpi.
- köyhille ekana
Jutta Urpilaissen mielestä voitaisiin kiristää sekä ansio- että pääomatuloveroja. Veroratkaisut ovat Urpilaisen mukaan keskeinen osa hallituksen maaliskuussa järjestettävää kehysriihtä.
Jutta Urpilainen heitti haasteen presidenttivaalirintamalle ja kysyy, ovatko he valmiita korottamaan suurituloisten verotusta ja sitä kautta jakamaan tätä taakkaa oikeudenmukaisesti.
Toivottavasti Jutta Urpilainen jaksaa olla sinnikäs tässä vaateesssaan rikkaiden verottamisesta. Eihän köyhiltä ja vähäosaisilta voi enempää riistää, kuin on riistetty. Edellinen porvarihallitus kehtasi korottaa sairasmaksujakin monta kertaa ja pistää ne indeksiin. Köyhillä ja vähäosaisilla ei ole varaa Suomessa sairastaa, vaan kitua ja kärsiä.
Nyt ei köyhiä ja vähäosaisia ihmisiä saa sotimalla vähentymään, niin on keksitty nämä nykyiset keinot.- valetta taas?
Juttahan vannoi, ettei tuloverotusta nosteta. On halitusohjelmssa. eEKÄ VARALLISUUS VEROA PALAUTETA.
- luottamus pitää
valetta taas? kirjoitti:
Juttahan vannoi, ettei tuloverotusta nosteta. On halitusohjelmssa. eEKÄ VARALLISUUS VEROA PALAUTETA.
Jyrki Katainenkin on sanonut, että tänä keväänä pitää lisätuloja valtiolle hankkia. Ilman näitä hyvinvointivaltiomme on vaarassa. Takuu varmaa on, että Jutta Urpilainen pitää huolen siitä, että köyhiltä ja vähäosaisilta ei nyt oteta, vaan niiltä, jotka ovat saaneet edelliseltä porvarihallitukselta.
- Asdertson
Selvästi kunnallisvaalien ainesta tämä Guggenheim-juttu, mutta Pajunen & Co. yrittääkin saada Guggenheimin ratkaistua hyvissä ajoin ennen syksyn vaaleja. Mieluusti jo helmikuussa kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Guggenheimin vaikutusta presidentinvaaleihin on vaikea arvioida, mutta Pajunen ja Niinistö ovat samaa puoluetta.
Soini vastustanee Guggenheimia, mutta demari tuskin Soinia äänestäisi. Lipponen taas ei voi Soinia ohittaa. Haavisto voisi. Äänestin häntä.- Näin hyvä tulee....
Demareitahan on paljon siirtynyt SDP:stä eli Pikku Kokoomuksesta Perussuomalaisiin. Demari äänestää toki Soinia, mutta ei kannata, koska Soini on parhaimmillaan eduskunnassa.
Väyrynen on hyvää presidenttiainesta ja äänestämme häntä Soinin sijasta.
- Jyrki ja taide ohhoh
Kokoomus Jyrki Kataisen johdolla on ajamassa tätä Guggenheimia Helsinkiin. Miten tämä kokoomuksen entinen ikääntynyt kansanedustaja punapääkin oli suuna päänä mielipiteillään tämän laitoksen hyvyydestä? Kokoomuslaisille on hyvyyttä se, että saa mahdollisimman paljon iskettyä maksutaakka tavallisille veronmaksajille. Nyt vielä ollaan salakavalasti yhdistämässä Espoota, Vantaata, Kauniaisia ja Helsnkiä yhteen, koska Helsinki ei yksin selviydy noista miljardeista, mitkä tuohon laitokseen uppoaa. Ajatelkaapas kaksi miljardia upotettiin tuohon selvitystyöhönkin, joka ei ole mitään. Kokoomuksen politiikot osaavat rahojen upottamisen ja hassaaminen ja jos veroeurot ei riitä, otetaan velkaa.
- taide ja Jyrki????
Guggenheimi tarvitsee Espoolaisten ja Vantaalaisten tavallisten veronmaksajien rahoja, niin Jyrki Kataisen on pitänyt tulla mielipiteillään puolustamaan tätä hanketta. Kokoomus varmaan rysäyttää pääkaupunkiseudun kunnat samaan nippuun. Kokoomukselle on yks hailee, miten siellä julkiset terveyspalvelut toimii. Rikkaat eivät käytä pääkaupunkiseudulla julkisia terveyspalveluja, vaan niille on järjestetty luxusperiaatteella toimivia yksityispalveluja ja KELA:n korvaukset vähennetään tietysti automaatilla.
- valpas maksaja
Äänestäjät olemme Guggenheimin maksajia ja nyt pitäisi torpata nämä kokoomuksen haaveet saada tämä laitos Helsinkiin. Meitä torppaajia on paljon, niin ollaan valppaina äänestyskopissa kenen numero lappuun kirjoitetaan. Tämä koskee koko pääkaupunkiseudulla asuvia, koska näitä kuntia on tämä Henna Virkkunen rysäyttämässä yhteen, että saadaan enemmän maksajia tälle Guggenheimille. Helsinki ei pysty yksin tähän urakkaan, siksi liitoskartoilla Espoo ja Vantaa ovat liipasimella Kauniaisten rikkaista puhumattakaan.
- JYTKY TAAS_
Se on jo päätetty rakentaa. Sen voi lukea Helsingin Sanomista, missä jo suunnitellaan - millainen - mihin - kuka suunnittelee jne. Hanketta ei kyseenalaisteta. Sanonpa vaan, että edestänne löydätte, mitä nyt päätätte.
Tulee kunnallisvaaleissa jytkyjen jytky. Takuulla. Ei eliittiä määrällisesti niin paljon ole - eikä kellään ole kuin 1 ääni!!!
- tarvii pelätä?
Jytky seuraa jytkyn perään, jos emme herää ja valveudu tästä Ruususen unesta. Nimittäin guggenheimmaksujytky entisten kepu/kokoomusjytkyjen päälle vihreiden hyväksymänä. Tehdään nyt pressavaalijytky noille galluppitehtailijoille ja porvarimedialle taas. Ei pitäisi antaa ääntään Sauli Niinistölle ja Paavo Väyryselle, niin jytky olisi siinä. Porvarimedialla olisi taas hetkeksi pelihousujensa repimisistä. Kyllähän niiltä pelihousut menivät siekaleiksi tämän Timo Soini jytkyn takia.
- Ymmärrys hoiiiii
Tarkoitit varmaankin Paavo Lipposta, sillä eihän kepu voi Helsingissä mistään, kun nitä ei juurikaan ole koko johdossa yhtään.
Eli opettelehan vielä politiikan tietämystäsi, ja avaa ne demuvassukkasokeudesta kärsivät silmäsi, niin huomaat, että asialla on ruotsalaiset vihreät kokoomus ja demarit.
Srhinmäki vastustaa vain huvinvuoksi vaalikuumeessaan.
jos helsikiin pitäisi rakentaa suurstadion, siis sellainen oikein halli, niin kyllä sitten Arhinmäkin olisi pollevana hupuloimassa miljardin yhteiskunnan vähäosaisten rahoja.
Kyllä Soini tulee jytkynsä saamaan, kunhan tulee seuravat vaalit, jos jatkaa totuuden linjoilla.
mutta pitää muistaa, että kun oli kyse persujen omista palkankorotuksista eduskunnasa, niin vastustus loppuikin siihen, kun eivät muka olleet paperit oikeinpäin pöydälä, kun olisi pitänyt vastustaa.
Älä sinäkään ole sokea, äläkä varsinkaan tyhmä, sillä et sinä mikään persu ole.
Nyt on Väyrysen aika.
Siinä on vain iso mutta, eli demariteliitti Vasemmistoeliitti ja vihreät sekä ruotsalaiset, jotka äänestänevät Niinistöä, koska ovat todellisuudessa vain työntekijöistä ja köyhistä hyötymässä.
- köyhät kyykkyyn?
Kokoomuslaiset ovat hanakoita käymään tavallisen kansan halpahintaisella kukkarolla, mutta säästää eliittien tuhansien eurojen maksavat käsilaukut ja kukkarot.
Olkoon kokoomusjohdolla toimiva Helsinki tässä taas esimerkkinä.
Kokoomuksen raharikkaat eivät saa Guggenheimiaan Helsinkiin ilman, että köyhiä ei kyykytettäisi sosiaalileikkauksin. Kauppatorilla on jo rahapiirien Stora Enson ja Palacen talot, joten kyllä sinne rikkaille kolmaskin talo Viking-terminaalin tilalle mahtuisi.
Toivottasti SDP pitää hallituksessa ainakin nämä neljä vuotta huolen siitä, että valtion ei pidä missään nimessä sotkeutua tähän Helsingin matkailuprojektiin ja Jussi Pajusen egon statuksen nostoon komealla Guggenheimilla. Iljettävää tässä on se, että tämä Jussi Pajunenkehtaa makeilla valtiota eli meitä maksajia kansallisen hankkeen nimissä.
Eikös olis paras ratkaisu, jos Guggenheim-museosta innostunut rikas eliitti, vauraat liikemiehet ja vaikkapa ne nykypäivän kaksikymmentä perhettä perustaisivat ihan yksityisen oman Guggenheim-museonsa, ihka omalla rahalla. Luulisi tuohta löytyvä ainakin tämän päivän käyrien perusteella, niin rikkaiden ansaintapylväät ovat pilvissä. Helpostihan heiltä löytyisi tuohon vaadittavat varat, mutta mistä taas kiikastaa. Köyhiäkö ja tavallista kansaa pitäisi vaan kyykyttää edelleen ja edelleen. Eihän noita köyhiä näy tuolla Musiikkitalossakaan paljoakaan istuvan, kyllä siellä tuo rikas eliitti kalliissa vaatteissaan? Paavo Arhimäki ei alentunut avajaisiin! - en anna en kadu
Kyllähän köyhien ja vähäosaisien on osallistuttava rikkaan eliitin kulttuuriharrastuksien rahoittamiseen. Rikkaiden lautaseltahan niitä murusia jaetaan köyhille ja köyhien pitäisi kiittää ja kumartaa jokaisesta murusesta. Musiikkitalokin Helsingissä ruokkii rikkaan eliitin musiikkiharrastuksia ja eihän se nyt paha asia ole. Turhaan Paavo Arhimäki karsasti näitä avajaisia ja meni mieluummin katsomaan pelejä. Eliitti ostaa kalliita pukuja, että voi niitä esitellä näissä laitoksissa ihan vaan sen takia, että köyhiä entisestäänkin potuttaisi.
- tuuleen rahat meni
Kokoomuksen johtajien pitää saada aina monumentti työnsä muistutukseksi. Kuitenkin tämä monumentti pitää maksattaa tavallisella kansalaisella ja köyhien etuja karsimalla. Kyllähän Helsingissä karsimisluuta käy joka paikassa, kun tämä nykyinen johtaja astui remmiin. Heti hänen pistää tähän Guggenheimin kaksi miljoonaa euroa ja ameriikkalaisille suunnittelijoilla. Sinne tuuleen rahat menivät ja nyt eliitti taistelee tätä hanketta puolustaen. Onneksi hallituksessa on Paavo kulttuuriministerinä ja luottamus näihin vasemmalla oleviin Paavoihin on järkkymätön.
- Jussinussiimeitä
Kyllä sisältää paljon epäselvyyksiä ja pimeitä kuvioita tämä rahapiirien hehkuttama Guggenheim-selvityskin. Kaksi miljoonaa rahaa on annettu joiden kudjuun mukamas selvitystyön nimissä. Helsingillä näyttää olevan näitä irtomiljoonia, mutta miksi niitä ei käytetä ihmisen hyväksi, vaan monumenttien hyväksi? Helsinki on museoita täynnä, mutta lissää huutaa porvarit lissää.
- Kuntajytky 2012
HERRASVÄELLE GUGGENHEIM HELSINKIIN JA HELSINKI TYÖNTÄÄ MAMUT MAMUVARASTOIHIN YMPÄRISTÖKUNTIIN pakkoliitoksilla, kun tuli otettua
pilvin pimein mamuja ja rahat on loppu
HELSINKIIN ON TUOTU ALIKEHITTYNEISTÄ MAISTA JUURETTOMIA
MAMUJA PILVIN PIMEIN JA SOSIAALINEN RÄHINÄ JA SLUMMIUTUMINEN
ON SEURAUKSENA, herraseliitti upottaa rahansa Guggenheimiin
ja yrittää siirtää mamut
massoina leireihin ympäristön kuntiin, jotka pakkoliitettäisiin Helsinkiin
mamuvarastoiksi.
KUNTAJYTKY TARVITAAN SUOMALAISTEN PUOLUSTAMISEKSI
rahojen valuessa mamujen terveydenhoitoon, mamujen vuokrataloihin
ja mamujen kuljettamiseen ja paapomiseen ja sopeuttamiseen.
Poliisi ei ehdi enää hoitaa suomalaisiin kohdistuneita rikoksia,
kun venäläisten ja niiden rekkojen ja mamujen valvontaan kuluu kaikki resurssit
http://juhoeerola.wordpress.com/2012/01/13/demareilla-on-todellinen-hata/#comments
NYT TARVITAAN 2012 VOIMAKAS KUNTAJYTKY ESTÄMÄÄN KUNTIEN ALASAJOT.
Demarit ovat syvissä ongelmissa. Helsingiltä loppuvat rahat. Mamuja on otettu, mutta ne kuluttavat terveyskeksuksia, vuokrahuoneita, erityisopetusta, erityisopeutusta, paapomista ja julkisia liikenneyhteyksiä. Ja herrojen tarpeet nousevat myös, aikanaan Helsingin kaupungin demarien sosiaalijohtaja, teologian maisteri Paavo Voutilainen (sd.) sisusti työhuoneensa 70 000 eurolla, raikuli pisti veronmaksajajien rahaa menemään
http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/03/tassa_ovat_sosiaalijohtajan_kuuluisat_kalusteet_2445098.html
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
Sitten sama Voutilainen esitti, että siirretäänpä pakolaiset naapurikuntiin, niin säästetään Helsinkiä
http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/06/entisen_poliisiopiston_tilalle_otaniemeen_nousee_aalto_village_1777114.html
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
Puolitoista vuotta sitten Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen ehdotti, että poliisiopiston tiloihin perustettaisiin pakolaiskeskus. Espoolaispäättäjät eivät lämmenneet idealle.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/otaniemeen_kaavaillaan_satojen_ihmisten_pakolaiskeskusta/
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
Otaniemeen kaavaillaan satojen ihmisten pakolaiskeskusta
Tämä torjuttiin. Mutta uusi myllerrys tulee Katainen-Urpilainen -hallitukselta. On tehty salainen kuntapakkoliitosohjelma, jossa etelän suurkunnat yhdistetään ja Helsinki ja keskukset pääsevät määräilemään.
Helsinki voi silloin määrätä itselleen valtion varoista tuettavat ja rakennettavat guggenheimit, muut huvitukset ja ökyrakennukset keskustansa eliitille ja siirtää pakolaiset ja mamut hallitsemiensa ympäristökuntien slummeihin, koska enemmistö pakkoliitoskuntien edustajista tulee keskuskunnasta ajamaan eliitin asioita.
Onko tätä pakkoliitoshanketta piiloteltu, jotta Sauli Niinistö saisi vetää rauhassa kampanjaansa ilman ikäviä kysymyksiä Uudellamaalla ja Turun ja Tampereen ympäristöissä? Joka tapauksessa nyt tarvitaan syksyn 2012 vaaleissa luja kuntajytky estämään kuntien alasajot.
Katainen ja Urpilainen pakkoliitoshankkeissa
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/salainen-kuntakartta-ministerion-suunnitelmat-paljastuivat
Luotettavuus
Asioinnin turvallisuus
Tietosuoja
Lapsiturvallisuus
Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
kuntakartan, jonka valtiovarainministeriö aikoo julkistaa helmikuussa. Sen mukaan Suomeen jäisi noin 70 kuntaa, kun nykyisin niitä on 336.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921