PALJONKO maksaa mamutus?

PALJONKO maksaa mamutus? Voisiko jo vihdoin joku vastata? Edes persut ei kerromitään?
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Liikaa.

Äänestä

satoja miljoonia rahaa ja tuhoton määrä tarpeettomia ongelmia,kun lasketaan ikuiset haitat suomen yhteiskunnalle.

Äänestä
  • Satoja miljoonia viikossa, kun kerrottu määrä on 4000 miljoonaa vuodessa, niin todellinen summa lienee tuplaten ja bonuksena tuhoton rikollisuus ja jatkova pelko turvallisuudesta.

    Äänestä

Aloitetaan kalleimmasta päästä eli somaleista. Suomessa on nyt yli 14.000 somalia. Omaisia on tulossa jonossa runsaat kuutisen tuhatta. Somaleista on työssä vajaa tuhat. Arvioin, että yhteiskunnan elätettävänä on muutaman ajan kuluttua 20.000 somalia.

Oletetaan toiveikkaasti, että yhden somalin elättäminen maksaa suomalaiselle veronmaksajalle vain 50.000 euroa vuodessa. Kahdenkymmenentuhannen somalin kustannus on siis vuodessa tuhat miljoonaa, eli miljardi euroa.

Kaikkiaan Suomessa on noin 150.000 maahanmuuttajaa. Osa heistä on kunnollisia ja itseään elättäviä, joten arvioin, että somalien lisäksi vain 80.000 heistä on suomalaisten kustannuksella eleleviä. Kaikkien elättäminen ei tule yhtä kalliiksi kuin somalien, koska he oppivat kieltä, tapoja jne., eivätkä tee niin paljon tuhoja. Arvioidaan siis, että noiden 80.000 eisomalin kustannus on vain 25.000 euroa henkeä kohti vuodessa. Heidän elättämisensä maksaa suomalaiselle veronmaksajalle siis 25.000 x 80.000 = 2.000.000.000 euroa, kaksi miljardia.

Mamutaseen loppusumma

somalien elättäminen 1 miljardi
eisomalien elättäminen 2 miljardia
yhteensä 3 miljardia

Luvut ovat tämänhetkisiä. Maahanmuuttajien elättäminen tulee koko ajan kalliimmaksi, koska he lisääntyvät huomattavasti kantaväestöä nopeammin ja painostus uusien eityötätekevien maahantuonnista on kovaa.


Vertailun vuoksi:
Valtion budjetin loppusumma on 52,5 miljardia euroa
Valtionvelan korko valtion talousarviossa v. 2011 on 2 miljardia euroa

Äänestä
  • Somalien ja ei-somalien tekemien murhien, raiskausten, tappojen, väkivaltaisten ryöstöjen, pahoinpitelyiden ja muiden henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten arvoa suomalaislle ei luonnollisesti voi mitata rahassa.

    Äänestä

Teeppä huviksesi pieni kotiprojekti jossa lasket väestöjakaumen kehityksen seuraavan parinsadan vuoden aikana. Siihen ei tarvitse ohjelmointitaitoa. Riittää kun hieman omaat excel taitoja ja jaksat kaivaa sopivat parametrit jostakin. Ei niiden tarvitse olla täysin tarkkoja - riittää kun on suuntaa antavat.

Eli tarvitset ainakin väestön lukumäärän alussa ja jakauman etnisine ryhmineen. Teet siitä sitten arvion paljonko keskimäärin nainen tekee lapsia kussakin etnisessä ryhmässä. Paljonko on muuttoprosenttia vuosittain ulos/sisään eri etnisissä ryhmissä jne. Tämän jälkeen vaan raaka laskenta koneelle.

Sitten kun sinulla oin tuollainen suuntaa antava data hallussa voit alkaa laajentamaan sitä ja miettimään kuinka se vaikuttaa verorahojen suuntautumiseen/hyvinvointiin/rikoksiin/muuhun sinua mietityttävään seikkaan tulevaisuudessa ja saat vastauksen kysymykseesi aivan itse (ja moniin sellaisiin joita et ole vielä älynnyt kysyäkään)

Eipä kestä!

Äänestä

10 000 euroa kk per pakolainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VALTIOSALAISUUS? kirjoitti:

PALJONKO maksaa mamutus? Voisiko jo vihdoin joku vastata? Edes persut ei kerromitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu