Vaik jo 50 kertaa selitetty

Aikoihin on eletty

Lähes päivittäin tulee ilvehtijöitä kertomaan kuinka tällä palstalla tuomitaan. Eniten hämmästyttää lestadiolaisiksi tekeytyvät henkilöt.

Nimittäin ... kukaan ei voi olla uskova, ellei hän ole tietoinen jokaisen ihmisen kadotetusta ja tuomitusta tilasta. Kun näin on, on selvääkin selvempää, että ketään tuomittua ei tuomita toista kertaa samasta rikoksesta.

Me kristityt olemme Jeesuksen lähettämiä palvelijoita jotka kerromme jumalattomille sen TIEDOKSI, että sinäkin olet tuomittu tekojesi ja epäuskosi tähden kadotukseen.

Mikäli ihminen tulee tuntoihinsa ja havaitsee itsekin oman TODELLISEN tilansa (mikä on suurta Jumalan armoa), niin meillä Jeesuksen todistajilla on tuomituille todellinan vaihtoehto, joka on Jumalan armo Jeesuksessa kristuksessa.

Jeesuksen todistajat eivät siis tuomitse ketään, eikä siihen ole valtuuksiakaan, saatika haluja.

On hirvittävä asia kun ihminen menee katumattomana epäuskossa kadotukseen. Jos me emme uskovina kerro jumalattomille tätä edellä mainittua totuutta, silloin olemme tyhjän asialla.

Kuinka ihminen joka ei tiedä saamastaan kuolemantuomiosta mitään, voisi mitenkään anoa armahdusta siitä!!??

Uskovien kakarat ovat tänään täällä aivan hulluja todistamassa. Haukkumassa niitä uskovia veljiä ja sisaria jotka Jeesuksen käskystä, pilkasta ja ylenkatseesta välittämättä, tarjoavat evankeliumin pelastavaa ilosanomaa synteihinsä kuolleille.

Kenelle se olisi hauskaa totuuden sanominen? Ei kenellekään, vihat ja pilkan siitä osakseen saa kuten Jeesuksen maanpäälisestä toiminnasta kaikki tiedämme. Pullamössö sukupolvi on nyt sotkenut näämmä pahoin ihmisten himoja torjuntaa ja pelkoja myötäilevän humanismin ja parannussaarnan. Parannussaarnaaja kertoo pelastavasta uskosta osattomille uudestisyntymättömille, että olet sairas ja tarvitset sen vuoksi partantajaa.

Mikäli ihminen ilmoittaa olevansa riittävän terve, hän samalla kertoo, että kiitos tarjouksesta mutta lähde Jeesuksinesi pois luotani. Kohtalo on silloin sinetöity, kun Jeesuksen tarjous hylätään.

On maailman ihanin ilosanoma, että sinäkin joka olet syntinen ihminen, saat turvautua uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jeesuksen nimessä ja veressä sinun syntisi pyyhitään pois ja sinusta tulee Jumalan perillinen, - yhdessä Jeesuksen kanssa.

6

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • karjalan kannas

      höpinää....... jeesuspelastajalta..,, rienaajalta, tuomitsija numero 1

    • Jeesus ainut tie

      Parannus ei siis ole ihmislihan fixaamista paremmaksi. Liha on lihaa ja lihana pysyy, vaikka kuinka fixaisi. Jumala tarjoaa sanansa ja Henkensä kautta USKOSSA vastaanotettavaksi taivaallisen lahjan, joka ei ole lihaa lainkaan, vaan HENKEÄ. Jumalan Henkeä.

      Tätä tapahtumaa kutsutaan uudestisyntymiseksi. JUmalan Henki ottaa hallitusviran ihmisen yliminässä, jota kutsutaan myös hengeksi.Erotuksena Jumnalan Hengestä, ihmisen hengestä käytetään sanaa henki.

      Joh. 3:3-6 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:

      "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

      Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"

      Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

      1. Mikä lihasta on syntynyt, on liha;
      2. ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

      • su

        Sinä helvetin hevosmies, olet pelkkä raamatunlauseiden kirjoittaja. Sinun Jeesuskuvasi olet naulainnut rukoushuoneen seinään, missä sitä näyttelet kansalle. Se ei ole sinun sisälläsi niin kuin oikealla uskovalla on.
        Ei sitä tarvii näytellä turhilla tekopuheilla, toisten tuomioilla, vaan lähimmäisen ymmärtämyksellä ja hyväksymisellä kaikki Luojan luomat joita Jumala pitää ominaan koska on heidät tänne antanut tulla kärsimään ja "järsimään".

        Poistuppa hetkeksi osatolta jossa lestadiolaisuutta voi arvostella, niin osasto paranee riidoista ja tuomioistajoita ei Jumala hyväksy.


    • Jumala ompi linnamme

      Kiitos Herra Jeesus Pyhän Henkesi täyteydestä...ja armostasi elämässämme.
      Kiitos, että Henkesi kautta ohjaat ja vahvistat kulkuamme iankaikkiseen kotiin saakka.
      Siellä missä Herran Henki on siellä on vapaus Jeesuksessa Kristuksessa synnin orjuudesta.

      Tule Herra Jeesus. Amen.

      Jumalan Rauhaan...

      • su

        Sinulle, Jumalan linnan prinssessa, olet hyvä ihminen, mutta älä hyppää väärän kelkan kannaksille, kuin tuon hevosmiehen kärryille

        Tässä pätee sama ohje, mitä tarjotaan örvelön ja ehkä myös minunkin viestien vastaajille. ÄLKÄÄ VASTATKO HEVOSMIEHEN VIESTEIHIN, loppuu riita ja tora tältä palstalta.


    • c.d-e-3--

      Älä liiottale!!!

      TÄSSÄ RIKOLLISTEN SUOJELUENKELI JAKAA PEDOFIILEILLE RIKOKSIA ANTEEKSI luciferin palvelijana, SEHÄN EI OLE TUOMITSEMISTA, VAI???
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763

      Jeesus on tie

      1.7.2011 20:09

      Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!

      Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.

      Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!

      Jumalalta!

      JA TÄSSÄ JUMALAN JA JEESUKSEN SEKÄ SUOMEN LAIN KIELTÄJÄ ILMOITTAA luciferia PALVELEVIEN OLEVAN LAISTA LUOPUNEITA:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10020460#comment-50749566

      teuta

      31.7.2011 10:38

      Mitä lakia sinä tarkitat , jos Jumalan tai Jeesuksen lakia ,

      niinkuin sanoit , ok , mutta kun sinä haluat puolustaa pahan

      lakia , oletko kuullut , että me olemme laista luopuneet , siis

      olemme uskomassa arosta , emme tarvitse lakia , vaikka

      sinä tarvitset sitä vielä.

      JA TÄSSÄ luciferin PALVELIJA ASETTAA ITSENSÄ RIKOLLISTEN PUOLUSTAJANA KAIKKIEN kusipää herraksi OTTAMALLA OIKEUDEN PÄÄTTÄÄ MILLOIN LAIT OVAT VOIMASSA JA MILLOIN EI! SAMALLA HÄN JAKAA luciferilaisuuden rippi ja salarippi isille OIKEUDET SOVITTAA MURHAAJIEN JA PEDOFIILIEN RIKOKSIA NIIN, ETTEI ESIM. SUOMEN LAIN RIKKOJAT JOUDU OIKEUTEEN VASTAAN RIKOKSISTAA:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011


      teuta

      25.4.2011 19:30

      Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että

      sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät

      pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että

      silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-

      toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-

      tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä

      kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen

      Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin

      mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan

      astuu rikollisoikeus voimaan.

      JNE............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe