Mihin pressaa enää tarvitaan,ei todellakaan mihinkään muuhun kuin lomailemaan kansan rahoilla. Ihan sama kuka siellä lukee joskus uutenavuotena tai itsenäisyyspäivänä jonkun kirjoittamia löpinöitä. Anettais saman höppänän, homon, tai lespon, tai muun rötöstelijän olla virassaan niin pitkään kuin henki pihisee. Tulisi veronmaksajillekin paljon halvemmaksi, kun ei tarvitsisi elättää montaa syöttilästä. Käytettäis vaikka säästyneet rahat köyhien kreikkalaisten hyväksi.
mihin tarvitaan
3
<50
Vastaukset
- poliittinen vastuu?!
Ei se täällä Suomessa taida äänestäminen auttaa, ongelmat jatkuvat vain eri henkilöiden nimillä. Poliittisen pelin kuvio on sama henkilöistä riippumatta. Poliittiseen päätöksentekoon kuuluu se, että mistään tehdyistä päätöksistä ei tarvitse kantaa vastuuta ja sanomansakin voi kääntää päinvastaiseksi viimeistään kahden viikon kuluttua, koska ihmisten poliittinen muisti on keskimäärin kahden viikon mittainen.
Ja valtaosa poliitikoista on lisäksi niitä epäkelpoja ihmisiä, jotka eivät sovellu mihinkään muuhun tehtävään ja todellista tietotaitoa ei ole mistään asiasta. Totta kai kuitenkin HyväVeli-järjestelmä ja SulleMulle-seuraleikki osataan. Äänestäjien tai tavan tallaajien asiaa ei ole edes tarkoitusta ajaa.
Valtaosa poliittisista päättäjistä on kaiken lisäksi suojatyöpaikoissa olevien virkamiesten totaalisessa talutusnuorassa toimimassa vain kumileimasimina valmistelluille asioille, koska eivät kykene mihinkään itsenäiseen ajatteluun eikä myöskään ole mielenkiintoa tutustua asioiden taustoihin.
Siksi näen asian synkkänä, korjaustakaan ei tule tapahtumaan, koska vaaleissa yleinsä valitaan vain toiset tyhmät edellisten tilalle, ja uudelleen valituiksi tulevat ne, jotka ovat suurimpina kiljukauloina jaksaneet mekastaa mediaseksikkäimpiä asioita.
Mutta tyhmä kansa saa sitä mitä tilaa, ja koska ihmiset ovat typerät poliitikot edustajikseen valinneet, niin sietäköön sitten näiden päättämiä typeryyksiä asiasta nurisematta. Kansanvalta on toteutunut, ja koska tutkitusti 97 % ihmisistä on tyhmiä, niin valitettavasti se loppu 3 % joutuu myös näiden tyhmien äänestäjien äänestämiä poliitikkoja sekä heidän vielä typerämpiä päätöksiään sietämään (ja tietty maksamaan tästä aiheutuvat kulut veroina ja kärsimään haitat).
Asian voi summata siis niin,. että rötösherroja ja -rouvia ei saada vastuuseen, he vain nostavat palkkionsa sekä poistuvat tai sitten eivät. Yleinsä vielä pääsevät uudestaan valituiksi, mitä törkeämmin ovat onnistuneet töppäilemään tai velvollisuuksiaan laiminlyömään.
Suomen lain mukaan kaupungin tai kunnan lakisääteisiä palveluvelvoitteita, ovat esimerkiksi opetus, sairaanhoito, sosiaali- ja vanhustyö, palo- ja pelastus sekä vaikkapa viranomaistyö. Valtiolle kuuluu sitten nämä yleiset jutut, oikeuslaitos, puollustusvoimat, lainsäädäntötyö, liikenneverkko ja vastaavat.
Niin ihmisillä kuin poliitikoillakin Suomessa taitavat olla asiat sekaisin. Jos jotain ekstroja, kuten nyt vaikka Guggenhaim tai sitten sirkusteltta, niin olisi se kyllä hyvä rahoittaa muutoin, kuin pakolla kerätyillä veroilla ja hoitaa ensin ne lakisääteiset yhteiskunnan asiat kunnolla.
Ai niin, unohdin: tyhmälle kansalle pitää olla sirkushuveja, jotta nielevät kaikki ongelmat sekä puutteet normaaliarjessa. Tämän tiesivät jo Rooman keisaritkin, mutta he sentään vielä muistivat, että sille kansalle pitää olla leipääkin. Täällä Imatralla poliitikot muistavat vaan sen sirkushuvipuolen, koska ovat pellejä itse. Se leipäpuoli (vaikka nyt työpaikat tai ylisuuret asuin- ja elinkustannukset) on unohtunut liki kokonaan!- Niinistö pakeni
Niinistö lähti karkuun vastuutaan. Siltä kysyttiin niin se väitti että sillä ei ole vastuuta Suomen työtyömyydestä. Tietenkin on. Euro toi Suomeen massatyöttömyyden ja Niinistö toi euron Suomeen. Vai onko Niinistö niin tyhmä että se ei ymmärrä näiden kolmen asian liittyvän yhteen.
- poliittinen...
tämä siis osuvana lainauksena asiaan. oli niin hyvin sanottu, että oli pakko liittää tänne :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760