No, ensinnäkin mitä sä sitä multa kysyt?
Ei multa saa kysyä mitään.
Kaikki osastot toimivat sellaisten alkukantaisten sadun pelien ja leikkien tikapuiden omaisesti, joita joskus näkee aivan pienten lasten noppalautapeileissä.
Et ole nyt noteerannut identiteettiä, pyöreäpäisyyttä ja kolhoosia pitkiin aikoihin. Tässä on lähtökohta psykiatriselle kriisiosastolle. Ei siis intimiteetin koskettelua.
Pakkoko sun on osata lomittaa kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää ympäristöstä ja doremifasollasido:sta? Ohjelmana vuodenaikoijen vaihtuminen kyseessä olevan vuorokauden aikojen sijaan. Ohjelmana päivän ja pimeän nousu ilman muuta olevine objektillisine sadetansseineen, johon pääpainopiste kellonsiirtämisellä ja arjen rutiineilla oli keskittynyt.
- Mä menin vahingossa väärällä alkukantaisudella siinä. Tarkoitti jotenkin Jumalkäsityksiä ja slangi-sanoja.
- Esim. linnasiivoja, kuinka siivota ja kerätä huonetoverin roskia.
Koostuuko mun elämä tästä tai näistä?
No, mitä se mulle kuuluu?
tussu-lisensiaatilla, joka haluaa pysyä nimeltämainitsettomana ja nimettömänä ei ole sellaista psykologin koulutusta, että hän pystyisi tällaista avoimen näön tilannetta hallitsemaan.
Se ammatti-ihminen ei saa siellä ainakaan olla potilaana. Jonkinlainen vastuu hänelläkin on maaseudun väestöstä. Tämä osasto ei siitä ainakaan omalta osaltaan vastaa, sillä ei ole kato haluan identiteettiin, intimiteettin ja yksityisyyteen. Ei sellaista osastoa saa pitää sukupuolensekoittumisen, vertikaalin, jolla sukupuolenpoisto muuten tehdään, ja pyöreäpäisyyden eli identiteetin takia. (jatka tätä lausetta: sukupuolenmääräytymisen)
Jatkuva toisto on vain: "Mä menin väärällä sinne osastolle."
Ohjelma 1. Runkkaa esim. itsesi hengiltä, haluan tietoa psykiatrisista sairauksista. Koe turvallisuus uhkaa ja mieti haluasi tappaa peilaava vapaudenriistäjäsi. Hakeudu enemmän tilaa antavaan paikkaan, tilaan ja ympäristöön.
Ohjelma 2. Seuraan vuoden- ja vuorokauden aikoja, Käännä kelloa ja ota huomioon mielikuvitushahmosi, ja ympäristösi, myös läheistesi ja lähimmäistesi kannalta. Jotkuthan puhuvat, että kysymyksessä olisi kapitalisoitumisen tarve onnettomuuksiin. Mitä tarkoitat? Suojaisiko se mielestäsi lähimmäistesi identiteettiä, ja jos näin on niin miten?
Ohjelma 3. Tästä pääsekin nopeasti vapaudenriistoon ja siitä kuinka se on esim. yli-raskaalla ja ylipainoisella, kuin piirongilla täysin mahdotonta. Esim. laitat tiskirätin sijaan kuntoon piirongin, Hei! se onkin reaaliviittomalla ja särkylääkkeellä täysin mahdollista! Huolehdit terveydestäsi ja Vapahtajan omaisesta aamukasteesta hyvin eritavoin taloudellisestikkin, mutta pienellä budjetilla. Vähän piti reippaasti kuntoutua ja painoa taas laskea. Ihan jäykkäkouristus-rokotteesta olisi kysymys.
Ohjelma 4. Tästä pääsee siihen selviytymiseen ja ohjattuun virikkeiden ja viritteiden laittoon eli fokusaatioon ja fiktioon. Itselläni oli menossa klassikko ja Venäjä-vaihe. Ne ohjataan ne virikkeet ja viritteet sinne ympäristöön. Ne ohjataan maaseudulla nilkoista pellon laittaa juosten, ja kaupungissa hameella ja kadulla kävellen ja polvia suoristaen, kuin taittaen. Joo, ne monesti tasapainotetaan, esim. jos on jaksanut olla hiljaa. Usein puhutaan polvien käännöistä. Näin vahvistutaan ja ennaltaehkäistään Heikkouden analysoiminen "Vaikka mulla onkin lyhyt hame ja reidet hyvästi, lahoina, lahnoina, laihoina, suorina tikkuina, esillä."
Sen sijaan pyritään mahdollisuuksien mukaan seksiin ja seksuaalisuuteen:
"Lääkärileikki, voiko olla mitään ihanampaa? Se oli kuin täydellisyys, unelma ja niiden kaikkien täyttymys, unelma läheisyydestä."
Ilmeisesti höyrykone-Jumalkäsityksestä johtuva täyttymyksen tunne. Ja jotenkin epärealistinen harha itsestä ja muista ihmisistä tällä täyttymyksen tunteella ja suuntautuu täysin lapselliseen, käyttöshäiriönomaiseen väärinoloon, eli fyysiseen ja psyykkiseen kidutukseen.
-Hyvä, nyt sä sait apua niille mustalaisille! Joku unohti, että häntä arvioidaan ulkopuolelta.
Oothan sä muistanut taas sairastumisen? kysyi Peter.
Mitä helvettiä sä teet tuolle sun päälles, kun sä aina onnistut tässä samassa sairaudessa?
- Sä olet taas päätynyt siihen samaan kamalaan vaihtoehtoon, vaikka isäs just jutteli sulle siitä.
Voiko olla raivotauti, tai vesikauhu? Pitäisit turvallisesta ympäristöstä.
Doremifasollasidosta ympäristö-opillisuuteen
5
<50
Vastaukset
- Sindermann vm-82
Voi kuule talvella -94 oon jutellut.
Sen sijaan Sindermann voisi huomioida ympäristöä epidemiologisesti.
Saako tästä vedellä sitä sokeaksi?
Eikö nainen olekaan sinulle, hei B-pisteetön, vieläkään tarpeeksi vajaamielinen?
Miksi esittelette maaseudun ihmisille sokeutta, ja sokeita, eivät he siitä mitään ymmärrä?
Eikö inhimillisyydestä saa pyytää mitään?
Mä en hae seuraa.
Mulle tuodaan sitä valmiiksi eteen.
Mä annan näitä ylimääräisiä rokotteita, joita sä et ainakaan tarvitse.
Koska et saa niitä muutenkaan, se on unelma.
Ei mulla ole semmosta vastuuta.
Ei mulla ole sellaiseen suunliikeradattomuuteen vastuuntuntoa.
Ei ehkä näytä saavan naisasialiitto-unioni tukea.
Näytä, sun ei tarvitse vastata näihin.
Löytyy ne sieltä, aina
Ihan utopistisesta: Holhouksesta.
Ei siellä ole mitään muuta ongelmaa, kuin että onko jalkasi tarpeeksi sorja ja siro, kuin korurasia. Mitään psykoloogisia ongelmia ei ole muistin takia jatkuvana.
Mitään psykologisia ongelmia ei ole jatkuvasti käytössä.
Eikä näihin tarvitse edes vastailla, se on oikeudesta kielletty.
Suostun sittenkin poistumaan: Hän ei sovi myöskään jatkossakaan.
Mä joudun mielisairalaan, mulla on utopistisuus-häiriö.
Se eii pysty siinä kielteisyydessään lämmittämään sitä jalkaa. Ei tuttipullon lämmittäminen ole ihan sama asia. Ei ole ihan sama lämmitellä addiktoivasti juovalla, tai vastailla hyväksymättömyydestä, addiktoivastta esiintuovalla.
Kukaanko ei hyväksy tätä?
-Joo ei! Me ollaan täysin jumissa tässä kohdassa.
Addiktoivasti esiintuominen tarkoittaa esim. leukakirurgiaa, kallonmuotoa ja ylläri, ylläri,- Ihnaska:Sinde-82
Ohjelma 3 ja 4 välistä:
Niskojen laitto sensorisesta mittarista hyppimällä, kuvitellen itsensä mustalaiseksi.
Otatko huomioon, että juuri ohitusleikkasin? kysyi lääk. kandidaatti, ihan vanha tuttuni ja ystäväni, jopa veljeni.
Otatko huomioon, etten myönnä juuri pigmenttileikanneeni?
No, saanko sitten itse myöntää pigmentein leikkaamisen laitoksesta virheellisesti.
Pigmentein tapahtuva ohitusleikkaus, ei sukupuolitauti.
Minä en katsos ohitusleikkaa, mutta pigmenttileikata saan.
- Jaa, tässä onkin siitä ja sellaisesta kysymys.
-No joo, kuului siltäkin kieltämättä.
Mä joudun vankimielisairaalan pigmenttien takia tästä.
Onhan se heikkouden analysoiminen ihan liikuntaan innostavaa ja vaatii jo sinällään pitkällistäkin psykopatiaakin, kuvitella nyt olevansa joku muu, vanhan kansan kielellä, esiintyjä.
Ihan normaali lihaskuntotreeni ja aamuhölkkä, iltahölkkä usvassa juuri ennen nukkumaan menoa. Heikkouden analysoiminen peiliä apuna käyttäen, käyttäen valonaan himmeän vaaleanpunaista, ihan koko force-homma meni läpi. Ihan himmeän vaaleanpunainen väri ja valo, mutta onko se varmasti nyt se ilme siitä heikkouden analysoimisesta? Onko se lapsellinen, lapsenomainen, vai pelkkä psykopatia? No, entä force-lapsen pitäminen? Miten se onnistuu ilman suunliikeratoja? Vain pelkkä psykopaattinen epäonnistunut ruokavalioiltaan peilaava lapsenkasvo.
Forve-esittely on esimerkiksi lastenalapäätä laitettaessa käytettävä efektiivillinen training, jossa kädet muodostavat paikallaan pysyen tilaa ja terveyttä. Esim . fiktiivisellä painolla ja selkeillä tiloilla, kaiken hektisyyden ja psyykkisen tuskan keskellä, jota arki ja päivä voivat matan ruskeaa katsellessa tuoda tullessaan. Hieman katsoisin välimatkoja ja florismia ja miettisin, kuinka poistuisit hektisyyden luomasta mielikuvituksettoman sukupuolisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen tilasta. Florismiin.... - Ihmiskunta Sinde-82
Ihnaska:Sinde-82 kirjoitti:
Ohjelma 3 ja 4 välistä:
Niskojen laitto sensorisesta mittarista hyppimällä, kuvitellen itsensä mustalaiseksi.
Otatko huomioon, että juuri ohitusleikkasin? kysyi lääk. kandidaatti, ihan vanha tuttuni ja ystäväni, jopa veljeni.
Otatko huomioon, etten myönnä juuri pigmenttileikanneeni?
No, saanko sitten itse myöntää pigmentein leikkaamisen laitoksesta virheellisesti.
Pigmentein tapahtuva ohitusleikkaus, ei sukupuolitauti.
Minä en katsos ohitusleikkaa, mutta pigmenttileikata saan.
- Jaa, tässä onkin siitä ja sellaisesta kysymys.
-No joo, kuului siltäkin kieltämättä.
Mä joudun vankimielisairaalan pigmenttien takia tästä.
Onhan se heikkouden analysoiminen ihan liikuntaan innostavaa ja vaatii jo sinällään pitkällistäkin psykopatiaakin, kuvitella nyt olevansa joku muu, vanhan kansan kielellä, esiintyjä.
Ihan normaali lihaskuntotreeni ja aamuhölkkä, iltahölkkä usvassa juuri ennen nukkumaan menoa. Heikkouden analysoiminen peiliä apuna käyttäen, käyttäen valonaan himmeän vaaleanpunaista, ihan koko force-homma meni läpi. Ihan himmeän vaaleanpunainen väri ja valo, mutta onko se varmasti nyt se ilme siitä heikkouden analysoimisesta? Onko se lapsellinen, lapsenomainen, vai pelkkä psykopatia? No, entä force-lapsen pitäminen? Miten se onnistuu ilman suunliikeratoja? Vain pelkkä psykopaattinen epäonnistunut ruokavalioiltaan peilaava lapsenkasvo.
Forve-esittely on esimerkiksi lastenalapäätä laitettaessa käytettävä efektiivillinen training, jossa kädet muodostavat paikallaan pysyen tilaa ja terveyttä. Esim . fiktiivisellä painolla ja selkeillä tiloilla, kaiken hektisyyden ja psyykkisen tuskan keskellä, jota arki ja päivä voivat matan ruskeaa katsellessa tuoda tullessaan. Hieman katsoisin välimatkoja ja florismia ja miettisin, kuinka poistuisit hektisyyden luomasta mielikuvituksettoman sukupuolisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen tilasta. Florismiin....Ymmärrätkö kuinka forve -esittely ja force-lapsen pitäminen ovat eri asioita?
Forve-esittelyksi luonnehditaan normaali lapsenomainen psykopatia Benghiti-lapselta, jota hän ei osaa luokitella tai analysoida yhtään mitenkään.
Force-lapsi on silmien osalta, erityisen häiritsevästi ja häiriköivästi käyttäytyvä persoonallisuus-häiriöinen esim. maaseudulta. Hän tarvitsee paljon seksiä ja aikaa olla yksin. Hän pysyy sopeutumaan näin nopeammin myötätuntoon ja empatiaan ja jäisi näin valmiimmaksi yhteiskuntaan.
" Lääkärileikki, voiko olla mitään ihanampaa? Se oli kuin täydellisyys, unelma, ja niiden kaikkien täyttymys." Näitä ei saa kysyä kenestäkään julkisesti, koska on julkinen sukupuolen määräytyminen, ei määräytyminen. Erityisesti häiritsevästi käyttäytyvä ei sellaisesta pidättäydy, vaan psykoosipäissään pyrkii vasta määräämään sitä.
Onko äidistäsi jo Forve-esittely?
On varmasti hän on tällä raiskaus-väkivaltaisuudella, luonnonkulttuurilla, yksi sen perustajista.
Miten niin vaihteisto ei ole hyvä forve-esittely?
Siten niin kun sillä ei tee mitään, yksityisyydensuojan ja identiteetin takia. Ne ovat hyväksyttyjä, vain jos ne johtavat intimiteettiin.
Mä puren itseltäni olohuoneenpeilistöllä kieltäni Deja Vu:ssa.
Tarpeisiisi kysymistä, ei vastata koskaan.
Ja siksi nuolette forven ja forcen työpaikoille.
Tämäpä selvä...
Ette - lsdlsdlsdl-sn-82
Ihmiskunta Sinde-82 kirjoitti:
Ymmärrätkö kuinka forve -esittely ja force-lapsen pitäminen ovat eri asioita?
Forve-esittelyksi luonnehditaan normaali lapsenomainen psykopatia Benghiti-lapselta, jota hän ei osaa luokitella tai analysoida yhtään mitenkään.
Force-lapsi on silmien osalta, erityisen häiritsevästi ja häiriköivästi käyttäytyvä persoonallisuus-häiriöinen esim. maaseudulta. Hän tarvitsee paljon seksiä ja aikaa olla yksin. Hän pysyy sopeutumaan näin nopeammin myötätuntoon ja empatiaan ja jäisi näin valmiimmaksi yhteiskuntaan.
" Lääkärileikki, voiko olla mitään ihanampaa? Se oli kuin täydellisyys, unelma, ja niiden kaikkien täyttymys." Näitä ei saa kysyä kenestäkään julkisesti, koska on julkinen sukupuolen määräytyminen, ei määräytyminen. Erityisesti häiritsevästi käyttäytyvä ei sellaisesta pidättäydy, vaan psykoosipäissään pyrkii vasta määräämään sitä.
Onko äidistäsi jo Forve-esittely?
On varmasti hän on tällä raiskaus-väkivaltaisuudella, luonnonkulttuurilla, yksi sen perustajista.
Miten niin vaihteisto ei ole hyvä forve-esittely?
Siten niin kun sillä ei tee mitään, yksityisyydensuojan ja identiteetin takia. Ne ovat hyväksyttyjä, vain jos ne johtavat intimiteettiin.
Mä puren itseltäni olohuoneenpeilistöllä kieltäni Deja Vu:ssa.
Tarpeisiisi kysymistä, ei vastata koskaan.
Ja siksi nuolette forven ja forcen työpaikoille.
Tämäpä selvä...
EtteHieman lapsellista: "Mää en saakaan hoidella Peranderilla."
Alkuperäinen muoto: Mää en saakaan Peranderilla.
- Sinde vm-82
Tuukko auttaan?
Voiko joku tulla auttaan?
Me ei oteta nyt mitään peilisyöksyjä naisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869