Kulttuureja kannattaisi tarkastella

Folio Mulder

Kuten hyvin näemme eräillä presidettiehdokailla on tarkastelematon linja maahanmuuttopolitiikassa ja sen seurauksissa. Ikävät seuraukset liitetään aina kantaväkeen.

Maailmalta kaikki heille käy ja suurin uhka on Perussuomalainen tai heitä äänestävä, joidenka sanovat olevan "rajat umpeen kaikilta" linjan ihmisiä.

Tätä he käyttävät ja sitä mediakin suoltaa ulos. Heille ei ole olemassa maahanmuuttolinjaa, joka pyrkii tutkimaan onko se kaikki ulkoa tuleva kultturi todellakin pohjoismaata rikastuttavaa.

Tuollainen asenne on hälyttävää mielestäni. ihan kuin se suomalaisuus ja suomen kulttuuri olisi planeetan heikoin kohta.

Todellisuudessa tiedämme hyvin islamilaisen ja afrikkalaisen kulttuurin yleisen takapajuisuuden, tasa-arvottomuuden naisia kohtaan. Se näkyy myös aika monissa tänne tulleissa miehissä näiltä alueilta. Käytös on todella röyhkeää.

Kukkislinjan ihmiset, joita riittää suomessa, ei kiinnosta tarkastella näiden aiheuttamia ongelmia taloudellisesta eikä minkään rikollisuuden näköpiiristä, ei tulevaisuutta ajatellen. Myös eräiden muiden ulkomaalaisten rikollisliigojen liike on vapaiden rajojen ansiosta villiintynyt kovasti.

He ovat ihan koko ajan hiljaa siitä ja puhuvat suomalaisesta ns rasismista (joka kritisoi ulkomaalaista rikollisuutta) ja Perussuomalaisia koittavat mustamaalailla kaikin voimin media apunaan.

Aiheesta on jälleen ajankohtaista tuoda näkökantoja, koska hyssyttelijät saavat kovasti huomiota näköjään.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi on

      Sietäisi kysyä selvät kannat : Rikollisuuteen, Huijaus maahanmuuttoon, Suomalaisen kulttuurin kunnioittamiseen ja säilyttämiseen.

    • Sellaista se..

      Perustuslain pykälä KÄSKEE JOKA KANSALAISTA vaalimaan suomalaista kultttuuria. Tätä pykälää hyysäri-höperöt rikkovat räikeästi. Oletteko samaa mieltä?

      • Folio Mulder

        Kyllä he rikkovat. Ihan kuin suomen kansa, suomalaisuus olisi heitä vastassa pelkällä olemisellaan. Perussuomalaisiin kohdistavat kritiikkinsä.

        Olette myös huomanneet että näille ei paina mitään se, että suomella ei ole enää omiin peruspalveluihin rahaa, ja sen voi todeta suoraan olevan suomalaisvastaisen politiikan tulosta-mitäpä muuta, kun rahaa ei ole enää kotimaan asioihin pätkän vertaa.

        Tämä EU on liitto, jolle ei tehty todellista pohjaa. vain idealismi oli pelissä. Se ei saa mitään aikaan. Se ei puolusta euroopan hyviä asioita. Se antaa afrikan valua maanosaan ja käyttää siitä nimitystä monikulttuurinen rikkaus.

        Afrikkalaisia kyllä ryntää tänne tulevasuudessakin, sillä heidän väkimääränsä on ennustettu kasvavan 2 miljardiin vuoteen 2050 mennessä ja osa kiitos siitä kuuluu kehitysavulle, mutta pääosa mieskultturille, jossa nainen on synnyttäjäkoneen osassa.

        Eva Biu Diu se ei osannut nähdä eroa suomen ja näiden kulttuureissa ei edes tasa-arvon kohdalla, jos radio-novan haastattelua kuunteli ja jota tämä älykkääksi kehuttu enbuske ihan myötäilevän kuuloisesti haastatteli. Saisi tuo BiuDiu painua paikan päälle elämään, katsomaan ja kokemaan, jotta tietäisi minkälainen on lähi-idän ja afrian mies.

        Tuollaisen huuhailjoiden maahanmuuton vastustamien on impivaaralaisuutta sitten taikka äärinationalismia. Heillä on nämä kovimmat sanat vastassa. kauanko tuolaiset saavat olla maan johdossa sitten ?

        Niin kauan kuin heillä on tuollaisia itseään sivistyneinä pitäviä kukkisakkoja ja hienostelevia juppimiehiä tai ämmämäisiä pelkureita pikemminkin takanaan, joita etelä-suomessa riittää.

        Ressukoita he ovat. pelkäävät tuomita näiden romanien, balttirikollisten, afrikkalaisten ja lähi-idän miesten raiskaamisrikoksia, varkauksia jne. ihan rasismin leiman vuoksi, joka on medialla aivoihin syötetty pelko heillä.

      • faktahomma?

        Moni sotaveteraani kääntyy haudassaan nykyisen maahanmuutto- ja hyysäyspolitiikan myötä.

      • Jussuf (se sama)
        Folio Mulder kirjoitti:

        Suomalainen tuohikulttuuri... heheh... Mitähän jos Mulperikin joskus kuuntelisi vaikka jonkun ULKOMAALAISEN esittämän musiikkikappaleen, niin varmaankin pää hajoaisi.

        Teidän impivaaralaisten päähän ei mahdu että suomalaisesta kulttuurista suurin osa on tuontitavaraa. Haitarikin. Ja kirjoitustaito.

        Maalainen on osansa valinnut, ja heidän on varmaan turvallisintakin pysytellä oman navetan liepeillä. Maailma on niin kovin pelottava paikka.

      • Folio Mulder
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Jos ajatellaan kunnolla taaksepäin, niin suunnileen kaikki kulttuuri maailmassa on tuontitavaraa. Ei ole merkitystä, milloin se alkoi, kuka sen toi, vaan minkätasoista se on ! Afrikan kulttuuri ei ole kehittynyt sitten alkuaikojen juuri mihinkään kuten ei jussufienkaan.

        Itse asiassa tärkein kulttuuri on se ensisijaisesti, että saa kansakuntana itselleen sen ruoan ja jonkinlaisen koulutuksellisen kehityksen, jota myöten tekninenkin kehitys voi alkaa. Afrikassa ja lähi-idässä elellään vielä villillä tavalla toisiaan tappaen, kouluista ei piitata ja lapsia tehdään kaikesta surkeudesta huolimatta järjettömiä määriä.

        Kuuntelen itseasiassa enimmäkseen ulkomaalaista musiikkia, mutta en afrikkalaisperäisiä enkä muuten reaggeatä. Räppi ei ole mielestäni edes musiikkia vaan sanomista. Jazz ja Blueskaan ei kiinnosta, mutta aika moni muu klassisesta rock-musiikkiin.

        Musiikki on yksi osa kulttuuria. Hyvin paljon muutakin on.

        Maailma on osin aika pelottavan alkukantainen paikka. Olen matkustellut eri puolilla ja lukenut paljon, joten varmaankin tiedän enemmän maailmasta kuin Jussuf tai Jussufin heimoveljensä, joita kirjallisuus ei taida pahemmin kiinnostaa.

        Voi vain todeta, että kun maailmalta suomeen tulee joistakin maista takaisin, että tulee taas sivistyneeseen nykyaikaan. Suomeakin vaan ollaan ajamassa alaspäin nykyään.

        Höpö höpö. Olet maajussi etkä kuuntele kuin Tapio Rautavaaraa. Et myöskään matkustele, sillä muuten saattaisit joskus nähdä ulkomaalaisen. Etkä tietenkään lue kirjoja, koska se ei persulle vain käy.

        Viittaat jussufeihin, josta viiteryhmästä en ole varma, mutta koska tulin USA:sta, tarkoittanet USA:ssa asuvia. Amerikan kulttuuri kehittyy jatkuvasti, vaikka mitä väittäisit. Et vain tiedä, kun et koskaan ole käynyt navettaasi pitemmällä.

        Teidän maalaisten tuohikulttuuri nyt vain ei kiinnosta ketään, joten uhoa mitä lystäät. Senkaltaisen kulttuurin tuleekin kuolla.

      • Jussuf (se sama)
        faktahomma? kirjoitti:

        Moni sotaveteraani kääntyy haudassaan nykyisen maahanmuutto- ja hyysäyspolitiikan myötä.

        Tuota kääntyilyä voisi käyttää hyväksi. Ehkä voitaisiin kehittää jonkilainen generaattori joka pyörisi ja tuottaisi sähköä. Käyttövoimana olisi haudassa pyörivät sotavetskut. Sitten vain haudan partaalle parjaamaan ja koko kylä saisi siitä valonsa.

        Olisi vetskuistakin joskus jotain hyötyä.

      • Folio Mulder
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Höpö höpö. Olet maajussi etkä kuuntele kuin Tapio Rautavaaraa. Et myöskään matkustele, sillä muuten saattaisit joskus nähdä ulkomaalaisen. Etkä tietenkään lue kirjoja, koska se ei persulle vain käy.

        Viittaat jussufeihin, josta viiteryhmästä en ole varma, mutta koska tulin USA:sta, tarkoittanet USA:ssa asuvia. Amerikan kulttuuri kehittyy jatkuvasti, vaikka mitä väittäisit. Et vain tiedä, kun et koskaan ole käynyt navettaasi pitemmällä.

        Teidän maalaisten tuohikulttuuri nyt vain ei kiinnosta ketään, joten uhoa mitä lystäät. Senkaltaisen kulttuurin tuleekin kuolla.

        Jussuf olet kuule aika tyhmä, kun pidät Yhdysvaltoja jonain jumalallisena esimerkkinä. Olen käynyt sielläkin ja nähnyt, että Kanadakin on maana parempi paikka elää.

        Yhdysvaloissa on kaikki puolet. Ei sitä voi katsoa jonain täydellisenä esimerkkinä ihannevaltiosta. siellä esim. uskotaan vahvasti rajoittamattomaan markkinatalouteen, joka on todella tuhoisaa pidemmän päälle.

        Tietysti tämä rajoittamaton markkinatalous vaatisi maailmanlaajuiset rajoitukset, mutta Yhdysvaltoja sellainen ei kiinnosta enmpää kuin ilmastosopimuksetkaan.

        Sitten täytyy sanoa, että Rautavaarallahan komeaa lauluääntä riitti. Ei ollut mikään piipittäjä. Mielestäniolet selvästi vain suomalaisvastainen henkilö ja mikä se syy sitten onkaan ei voi kuin ihmetellä. Kyllä sinulla jokin taruma ja viha sisälläsi jyllää, kun tuo maajussi-syndrooma putkahtaa aina esiin.

        Sensijaan täällä euroopassa olisi terve syy tarkkailla näitä afrikan ja lähi-idän kulttuurijoukkojen saapumisia, elämisentapoja ja aikaansaannoksia sekä tehdä johtopäätökset ja muuttaa politiikkaa heidän kohdalla, jos emme halua, että amnner muuttuu pikkuhiljaa taistelualueeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe