Zilliachus puhui ensimmäisen kerran omaa äidinkieltään viroa tänään televisiossa ohjelmassa "asuin Virossa v.1939." Jutta Z on esittänyt suomenruotsalaista ja edustanut RKP kaikki kymmenet vuodet, jotka on asunut Suomessa. Näitä "suomenruotsalaisia " on Suomi täynnä.
RKP:n Jutta
4
151
Vastaukset
- Shokkivaikutus!
Jutta järkyttyi kun eräs Ida Pohjanmaan rannikolta sanoi, että ruotsin kielen oppiminen ei tee suomenruotsalaiseksi.
Jutta menetti svekouskonsa ja suomalaishalveksuntansa kääntyen syntymäidentiteettiinsä. - Twervig
Missä Suomessa sinä olet asunut? Jutta ei ole koskaan kieltänyt taustaansa. Kyllä kaikki ovat sen tienneet. Hänen perheestä tuli ruotsinkielinen koska ruotsinkieliset suhtautuivat virolaisiin avoimemmin kuin suomenkieliset.
- Joo, ihan totta
HENRIKSSONNI:
EI KAI ME BALTTEJA OLLA !!! - Niinkö?
Ei Jutta varmastikaan ole koskaan julkisesti jotenkin ilmoittanut olevansa suomenruotsalainen. Ei niin ole tehnyt esim. Päivi Storgärdkaan, jos vaadit tuollaista näyttöä.
Jutta on kaikella muulla esiintymisellään suruidentiteettiään tuonut esiin. Hänhän oli RKP:n edustaja vuosikymmenet! Lisäksi hän YK:ssa vieraillessaan sanoi, että vain surut ovat Suomessa sivistyneitä!
Jutta oli vuosikymmenet eräs RKP:n voimahahmoista rakentamassa surujen etuoikeutettua asemaa kaikin tavoin.
Voiko tuon enempää enää ilmoittautua suruksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929