Isä Jumala oli olemassa yksin, eikä hänellä ollut vaimoja, jo ennen kuin Hän alkoi materian luomisen Kolobin (Jupiterin) läheltä. Isä Jumala alkoi luoda materiaa eli ainetta 6 2/3 vrk:tta mittaista ajanjaksoa ennen kuin Hän loi esikoispoikansa Sanan.
4 vrk:tta mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikiämisestä Jumalan Voimasta Pyhästä Hengestä Jumala loi Pyhän Hengen (henkipersoona) joka sikisi myös samalla tavalla kuin Sana eli Pyhä Henki (henkipersoona) sikisi Jumalan Voimasta Pyhästä Hengestä. Siksi Sanasta ja Pyhästä Hengestä tuli jumalia.
Pyhä Henki (henkipersoona) sai toisen nimensä Gabriel vasta toisen ja kolmannen luomispäivän aikana siirtäessään uutta mannerta noin 2000 km lännemmäs vanhasta mantereesta Jumalan Pyhän Hengen Voimalla joka oli hänessä tuolloin.
6:n vrk:tta mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen avaruudessa. Maata "luomassa" oli myös Sana ja Pyhä Henki (Gabriel). Sana eikä Pyhä Henki kummatkaan kyenneet luomaan materiaa mutta he ohjailivat maan perustuksia paikoilleen maan "luomisessa".
Maan asettuessa paikoilleen avaruudessa alkoi ensimmäinen luomispäivä joka oli pituudeltaan 270 vrk:tta mittainen ajanjakso. Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272 vrk:tta mittainen ajanjakso. Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272 vrk:tta mittainen ajanjakso, Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274 vrk:tta mittainen ajankso.
Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273 vrk:tta mittainen ajanjakso. Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268 vrk:tta mittainen ajanjakso ja vasta 160 vrk:tta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jumala loi kolmannen luodun persoonan Urielin.
149 vrk:tta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jumala loi Jofielin. vrk:tta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jumala loi Chamuelin.
Luomisjärjestyksen alkua
1
<50
Vastaukset
- PH
Tiedon ja viisauden etsiminen kannattaa aloittaa aina alusta niin sillä tavalla ihmisopit ja järkeilyt paljastuvat heti lähtökuopissa. Kun lukee näitä eri sepustuksia joissa pähkäillään oliko esim. Jumalalla vaimoja taivaassa tai miten Jeesus sai alkunsa Marian kohdussa tms. niin ei voi kuin ihmetellä ihmislasten tietämättömyyttä ja sokeutta. Nuo keskustelut saavat kyllä kannattajia mutta niissä ei ole päätä eikä häntää. Ai niin mutta tehän ette etsikään tietoa ja viisautta vaan etsitte sellaista mitä ette saata ymmärtää tai ette pysty käsittämään ja jos joku tuo teille totuutta niin te kirskuttelette hampaitanne ja olette ymmällänne tuon tiedon suhteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921