Sauli Niinistö ei kannata "laittomia lakkoja". Mitkä ovat laillisia ja mitkä laittomia? Onko työntekijöiden pakko myydä työpanostaan hinnalla millä hyvänsä. Pitäisikö Suomeenkin perustaa kehitysmaissa toimivia "hikipajoja", joissa raadetaan nälkäpalkalla ilman työlakeja ja työlainsäädäntöä?
Sauli Niinistön ollessa valtiovarainministerinä, hän leikkasi toimeentuloturvaa perustellen sillä, että työtä on otettava vastaan hinnalla milla hyvällä, eikä saa jäädä "sossun varaan". Tämä oli Niinistön kanta suurtyöttömyyden aikana, kun töitä ei ollut. Pienyritykset tekivät konkursseja, ihmiset olivat kahden asunnon loukussa jne.
Tutkijoiden mukaan tuloerojen kasvu heikentää talouskasvua, kun rikkaat eivät kuluta sen enempää kuin ennenkään. Kun leikataan pieni- ja keskituloisilta, jotka käyttävät kaikki tulonsa kulutukseen, työttömyys kasvaa kun kotimarkkinat eivät vedä.
Niinistö on ilmoittanut tukevansa hallitusta aina kun se leikkaa, leikkaa, leikkaa... pieni- ja keskituloisilta. Niinistön omilta vaalirahoittajilta ja intressiryhmältä ei sen sijaan leikata. Kokoomuksen mukaan tuloeroja pitää kasvattaa ja rikkaiden nollaverot ja veroedut pitää hyväksyä ja niitä pitää lisätä. Niinpä kokoomuksen tavoitteita ovat yhteisöveron vähentäminen 4 %:lla, vaikka Katainen poisti työantajien kela-maksun kokonaan, perintöveron poistaminen yritysten omistajien perillisiltä.
Kokoomus ja kepu eriyttivät pääomatulot palkkatuloista siten, että pääomatuloista alettiin vuonna 1993 periä vain 27 %:n tasavero, mistä lähtien tuloerot ovat tasaisesti kasvaneet.
Niinistö on kymmenen kokoomuslaisimman kansanedustajan joukossa ja on entinen kokoomuksen puheenjohtaja.
Kokoomuslaisempaa presidenttiehdokasta kuin Niinistö, on vaikea löytää.
Mainostoimistot luovat Niinistöstä eri vaaleihin sopivaa mielikuvaa:
- Niinistö on "työväen presidenttiehdokas", joka ajaa puntolla pihaan
- Niinistö on itse "työväkeä" kun on "Suomella töissä"
Mainostoimiston kohderyhmä on työväestö, koska pelkästään sijoittajien ja yritysjohdon (vaalirahoittajiensa) äänillä Niinistöllä ei olisi mitään mahdollisuutta presidentiksi.
Miksihän entinen "puolivallaton" leskimies, joka kieltäytyi aikoinaan ehdokkuudestaan, nyt haluaa hinnalla millä hyvänsä presidentiksi. Kun Niinistö on 63-vuotias isoisä, jonka poliittinen ura on takanapäin - kokoomuksen puheenjohtajana, Eduskunnan puhemiehenä ja EU:n pankinjohtajana.
Niinistö on eläkkeensä ansainnut, joten keskittyköön Niinistö lapsenlapsiensa hoitoon ja hyviin eläkepäiviin. Suomi ei tarvitse eläkevaaria presidentiksi.
Kyllä kansa ei tiedä
7
63
Vastaukset
- Hoobo
Jos toisella kierroksella ovat Niinistö ja Väyrynen vastakkain ja ihmiset jäävät kotiin koska eivät halua äänestää jostain syystä Väyrystä, niin silloinen he antavat äänensä Niinistölle.
Jos et äänestä, annat äänesi sille jota vastustat eniten.
Kuinkahan suuri prosentti äänestäjistä on niin tyhmiä, etteivät kykene ymmärtämään tätä yksinkertaisinta vaalimatemaattista periaatetta?- Pekka on paras
Mutta entäs jos ei halua antaa ääntä kummallekaan mainitsemistasi?
Minulle juuri toinen kierros on ongelma, koska silloin todennäköisesti on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, Niinistön lisäksi joko Väyrynen, Soini tai Lipponen, enkä halua kannattaa ketään heistä. - Hoobo
Pekka on paras kirjoitti:
Mutta entäs jos ei halua antaa ääntä kummallekaan mainitsemistasi?
Minulle juuri toinen kierros on ongelma, koska silloin todennäköisesti on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, Niinistön lisäksi joko Väyrynen, Soini tai Lipponen, enkä halua kannattaa ketään heistä.Aina äänestät, vaikka jättäisit äänestämättäkin. Silloin tosiaan vaan annat äänesi suurimmalle inhokillesi, joka saa suhteessa toiseen yhden äänen enemmän....
Minä äänestän toisella ketä tahansa paitsi Niinistöä... - Hoobo
Pekka on paras kirjoitti:
Mutta entäs jos ei halua antaa ääntä kummallekaan mainitsemistasi?
Minulle juuri toinen kierros on ongelma, koska silloin todennäköisesti on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, Niinistön lisäksi joko Väyrynen, Soini tai Lipponen, enkä halua kannattaa ketään heistä.Pitää ajatella sit niin, että toisella äänestää sitten vaan vähiten huonoa kandidaattia, niin silloin vastustaa mielestään huonointa ehdokasta....
- Ennakointia
Niinpä nyt kannattaisikin ennakoida niin, että toisella kierroksella olisivat vastakkain Niinistö ja Haavisto, silloin Haavisto varmasti peittoaisi Niinistön. Haaviston taakse kun kuitenkin on helpompi mennä kuin vaikka Väyrysen, puhumattakaan Soinista!
- 15+6
Kyllä kansakunnan tajunnassa tuntuu homous olevan edelleen suurempi synti kuin itserakkaus. Siksi kannattaisi ottaa varman päälle heti aluksi ja äänestää Väyrynen toiselle kierrokselle. Jos vastakkain ovat fiksu homoseksuaali ja ex-puolivallaton hetero, niin kyllähän se tiedetään, miten siinä käy. Olin itsekin aikeissa äänestää Haavistoa ensimmäisellä, mutta kun eivät mielipiteensä sittenkään natsaa vaalikoneiden perusteella. Joten päätin siirtyä ihan puhtaasti pelin puolelle.
- äänestäjä äänellä
Niinistö on viime metreillä ennen vaaleja ehkäpä tahattomasti lipsauttanut moisia lausuntoja. Eli ei seepra ole siis päässyt raidoistaan?
Niinistö on selkeästi pesunkestävä porvari.
Laittomista lakoista puhuttaessa tulee myös ottaa vastapuolen laittomuudet ja/tai epäselvät asiat. Ei ihmiset huvikseen lakkoile. Ja tietysti työnantajat järjestä työsulkuja.
Työurien pidentämisestäkin on tullut mielenkiintoisia kommentteja, EK:n linjoilla tuntuu herra olevan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862