testing

ng549pw4ntp984wbtp95yqp495gbypa9
4896ygv54n6fy5
4gv6qn984f89y45
436 bu45wnyptde
b09ub6n5w8ycf54tap

Suoraan asiaan
Ilona Wartiovaara, 18.5.2011, 14:14
Sananvapauden esteet

Oikeustoimittaja Susanna Reinboth kertoo suomalaisen sananvapauden tilasta sekä median ja tuomioistuinten suhteesta.

Mitä mieltä olet suomalaisen sananvapauden tilasta?

”Kansainvälisesti katsottuna meillä on asiat tietenkin hyvin, mutta minun mielestäni siihen ei saisi kyllä tuudittautua. Suomella on sananvapauden loukkaamisesta yhteensä 16 langettavaa tuomiota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta Strasbourgista, joten eivät asiat niin hyvin ole.

Näen ongelmana sen, että Suomen tuomioistuinlaitos ei ole oikein oivaltanut sananvapauden merkitystä. Syyttäjät ja tuomarit uskottelevat itselleen yrittävänsä löytää ihmisoikeus- ja perusoikeusmyönteisen tulkinnan, mutta jostain syystä juristeille ihmis- ja perusoikeusmyönteinen tulkinta näyttää yleensä olevan se, joka rajoittaa kaikkein eniten yleisön oikeutta saada tietoa. Tämä näkyy sekä median saamissa tuomioissa että julkisuutta koskevissa päätöksissä.

Mitään järjestelmällistä sananvapauden rajoittamista Suomessa ei ole. Toisaalta minusta tuntuu, että myös media tuudittautuu hieman liikaa siihen uskoon, että meillä asiat olisivat todella hyvin. Suomalainen media on kuitenkin aika kiltti. Jos toimittaja tekee juttuja pelkästään viranomaislähtökohdista eli siten, että käy viranomaisten järjestämissä infoissa ja tekee muutenkin kivoja juttuja kivoista ihmisistä, niin eihän silloin törmää sananvapauden rajoituksiin. Meikäläiset (=media) eivät hirveästi koettele sananvapauden rajoja.”

Oletko törmännyt sananvapauden esteisiin?

”Olen. Ensimmäisenä on julkisuudelle asetetut rajoitukset. Julkisuuslaki on Suomessa melko hyvä, mutta viranomaiset tuntevat sen kohtalaisen huonosti. Parhaiten lain tuntevat ne viranomaiset, jotka ovat jatkuvasti tekemisissä median kanssa. Heille on aika selvää, mikä on julkista ja mikä ei. Mutta kun menee sen piirin ulkopuolelle, niin on suorastaan hämmästyttävää, miten huonosti viranomaiset tuntevat julkisuuslakia. Silloin ensimmäinen vastaus mihin tahansa kysymykseen on yleensä ”ei”.

"Virkamiehille piti kertoa, että tämä ei ole mikään vapaaehtoinen gallup, vaan tämä on julkisuuslakiin perustuva tiedustelu."

Viranomaisille näyttää myös olevan epäselvää esimerkiksi se, että sähköpostitse tehtäviin tiedusteluihin pitää vastata. Esimerkkinä voin kertoa Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olevaan juttuun liittyvän tiedusteluni. Suomen valtio ja 40 kuntaa on nostanut vahingonkorvauskanteen asfalttikartelliyhtiöitä vastaan. Halusin tietää, käyttävätkö nämä samat tahot edelleen niitä samoja asfalttiyhtiöitä. Vain noin puolet kunnista vastasi kyselyyn kahden viikon määräajan kuluessa. Lopuille jouduin lähettämään karhukirjeen, johon laitoin tiedoksi lainkohdat julkisuuslaista. Tämän jälkeen tuli pahoitteluja ja vastauksia. Virkamiehille piti siis kertoa, että tämä ei ole mikään gallup, johon vastaaminen on vapaaehtoista, vaan tämä on tosiaan julkisuuslakiin perustuva tiedustelu. Olen huomannut aikaisemminkin, että jostain syystä erityisesti sähköpostitiedusteluihin vastaaminen on heikkoa.

Eri viranomaisten kanssa on erityyppisiä ongelmia. En väitä, että kaikki olisi tällaista tahkoamista, kyllä on ihan loistavastikin toimivia viranomaisia.”

Mikä on median ja tuomioistuinten suhde?

”Eräänä sananvapauden rajoitustyyppinä on erilaisilta tahoilta tulevat painostukset. Se tapahtuu usein uhkaamalla oikeudellisilla toimenpiteillä. Tietyissä piireissä on huomattu, että suomalaisessa tuomioistuimessa menevät aika helposti läpi mediaan kohdistuvat jutut. Vahingonkorvauksia mediaa vastaan nostetuissa jutuissa on helppo saada ja sillä sitten uhkaillaan.

"Suomen saamat langettavat tuomiot Strasbourgista puhuvat aika korutonta kieltä ja ovat todella noloja."

Olen joutunut henkilökohtaisesti kokemaan tuomioistuimen julkisuudelle asettamat rajoitukset. Minut on tuomittu suomalaisessa tuomioistuimessa yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, tosin voitin sen jutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tämän vuoden tammikuussa. Jutussa oli kysymys siitä, että olin selostanut täysin oikein ja korrektisti tuomioistuimen julkista päätöstä, mutta suomalaiset tuomioistuimet katsoivat sen kuitenkin rangaistuksen arvoiseksi asiaksi.

Kyllä nämä Suomen saamat langettavat tuomiot Strasbourgista puhuvat aika korutonta kieltä ja ovat todella noloja. Minulla on sellainen tunne, että tämä ei jää tähän. Siellähän on vireillä mediajuttuja ja kyllä minä epäilen, että selkään tulee edelleen.”
Aiheesta aiemmin
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

:|: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu