Trotski sai maanpaossaan turvapaikan Norjasta 1935.
Norjalaiset työväenpuolueen lehdet alkoivat pian kuuluttaa Trotskia historian suurimpana pyövelinä. Tällöin esitettiin venäläisiin lähteisiin perustuen seuraavia lukuja: 28 arkkipiispaa, 1 215 pappia, 15 375 professoria, lääkäriä ja opettajaa, 54 560 upseeria, 308 500 sotilasta, 355 250 muuta älymystön jäsentä, 192 350 työläistä, 815 100 talonpoikaa ja 12 950 maanomistajaa.Yhteissumma taitaa olla jotain 1,6 miljoonaa.
Tietysti Trotskin tiliin on olltu helppo panna suuri osa sisällissodan ja Leninin elokuussa -18 virallisesti määräämien puhdistusten uhreista, mutta vaikuttavia lukuja nuo ovat.
Trotskin isä kuului varakkaisiin maanviljelijöihin, vaikka juutalainen olikin. Hänet Trotski säästi ja järjesti myllärin paikan Moskovan läheltä.
TROTSKIKO HISTORIAN
27
73
Vastaukset
- Mitä, hä!!
Eiko Stalin ja Hitler olekaan ne suurimmat? Tai Mao?
Onko vielä muita punastallarien sankareita, joiden ansiot murhatöissä ovat selvittämättä?- riih rööh lask pöyt
Pietari ensimmäinen näyttää myös olevan näille veijareille sankari. Oikeastaan kaikki länsivastainen ja väkivaltainen on näille sankarillista, kun esim. Lännessä kammoksutaan noitavainoja niin näiden keskuudessa ihaillaan 30-luvun puhdistuksia tai Suurta Pohjan Sotaa. Huomaa tästä idän ja lännen ikuisen eron.
- Ihmettelen sitä,
etteivät korpit ja muut punastallarit kieriskele näissä punikkien aikaasaamissa hurmevirroissa? Luulisi niistä olevan paljon suurempaa iloa, kuin joutua myöntämään punakapinallisten pääosan armahtaminen Suomessa.
Venäjällä ei moiseen pehmoiluun sorruttu missään vaiheessa. Siellä olivat asialla sentään aidot bolsevikit. Samaan pyrkivät tietysti Suomen punikitkin, mutta kun se valkokaarti sotki hyvin alkaneet tappohommat.- riih rääh
Bolsut raiskasi Venäjän maan kuiviin aina vuoteen 1926 asti jollon saatin vakinaisia oloja. Propagandaa se ei ole koska jopa Molotov sanoi kerran että "Sillon oli nälänhätää, sotia ja tauteja. Ei siinä auttanut tumput suorissa jäädä villahousuissa tutisemaan".
- av viikat
Norjalaisilla onkin varaa viikinkeinä ja natseina sanoa toisten tekemisistä. Sitäpaitsi norjalaisista aika iso osa tuki Leniniä. Oikein porukalla kokasivat kaikista yhteiskuntapiireistä Venäjälle ruoka-apua 1921. Suomessa ei sentään tarvittu koska sato oli hyvä vaikka espanjannuha niittikin porukkaan. Yleisesti ottaen Bronstein oli tehokas Saksan keisarikunnan työntekijä Venäjää vastaan. Ei esittänyt vastalauseita Suomen itsenäisyydelle ainakaan minun tietääkseni mikä on hyvä asia. Toista se oli esim. valkoisten venäläisten ja ruotsalaisten keskuudessa.
- Trotski perusti
Puna-armeijan. Hänet nimitettiin sota-asiain ja laivaston kansankomissaariksi 18. maaliskuuta 1918.
Puna-armeija perusettiin punakaarteista, Venäjän armeijan jäänteistä ja villeistä sissijoukoista.
Armeija perustettiin ulkoista vaaraa vastaan, mutta käytännössä se soti omaa kansaansa vastaan. Voitto valkokenraaleista oli paljolti Trotskin ansiota.
Se ei ollut pelkästään työläisten ja talonpoikien armeija, vaan siihen värvättiin eri keinoin johtajiksi noin 30 000 entistä tsaarin upseeria. Monet vaihtoivat tilaisuuden tullen puolta, mutta sitten heille pantiin komissaarit päällystakeiksi.
Trotski saattoi voimaan erittäin ankaran kurin. Puna-Armeija muuttui tässä suhteessa muiden armeijojen kaltaiseksi.- pers kyl
Hohoijaa. Vai oli Trotskin ansiota Itämeren laivaston teot. Tiesikö likinäköinen Bronstein edes mikä on paarpuuri.
- Riita Stalinin
kanssa.
Itsetietoinen Trotski ei koskaan pitänyt Stalinia missään arvossa. Hän kiisti mm. Stalinin osuuden lokakuun vallankumoukseen.
Sisällissodan aikana he törmäsivät vastakkain jatkuvasti.
Stalin johti komissaarina Tsaritsynin ( Myöh. Stalingrad) piiritystä nimellisenä armeijakunnan komentajana entinen suutari ja aliupseeri Voroshilov.
Voroshilov ei noudattanut käskyjä ja asiasta valitettiin Leninille. Trotski sai tarpeekseen ja määräsi armeijan komentajaksi tsaarin kenraalin alistaen Voroshilovin ja Stalinin tämän käskyvaltaan.
Lopulta asia tuli Trotskin puheenjohtajuudessa toimivalle sotaneuvostolle.
Stalinin mukaan T. oli alistanut joukot henkilölle, joka oli täysin kyvytön. Lisäksi T. ei osannut "hoitaa mitään asiaa kirkumatta".
Voroshilov ilmoitti noudattavansa T:n uhkailusta huolimatta vain sellaisia käskyjä, joita piti oikeina. Stalin erosi komisaarin tehtävästä, mutta palasi takaisin.
Lopulta Lenin ryhtyi sovittelijaksi ja Trotski suostui kompromissiin, sillä Tsaritsynin joukot olivat saavuttaneet merkittävän voiton.
V. erotettiin silti, mutta hän siirtyi komentajaksi Ukrainaan. Aikanaan Lenin palautti V:n ruotuun.
Viimeistään tästä alkaen Stalin ja Trotski olivat verivihollisia. Asia paheni Puolan sodassa, jossa Stalinia syytettiin raskaasta tappiosta hänen jätettyään ylipäällikkö Tuhatsevskin käskyn täyttämättä.- miist volsut
Vaikka bolsut olisi päässeet Varsovaan oltaisi siitä käyty niin verisiä katutaisteluja Stalingrad-tyylillä että Neuvosto-Venäjä olisi hajonnut. Nämähän pellet suunnitteli että Varsovasta jatkettaisiin muka Saksaan. hahahaha Freikorps olisi pelkästään jo tappanut ainakin 200 000 väsynnyttä ja nälkiintynyttä Puna-Armeija sotilasta.
- Trotski ja Puola
1919 loppuun mnennessä Puola oli vallannut Pilsudskin johdolla mm. Liettuan, Valko-Venäjän, osia Ukrainasta ym.
Välillä oli taistelutauko, mutta Pilsudski aloitti uuden operaation. Tavoite oli Ukrainan irrottaminen itsenäiseksi valtioksi.
Puolan armeija oli puoli miljoonaa länsimaiden hyvin aseistamaa miestä. Trotski oli silti varma voitosta. Tuhatsevskin johdolla puna-armeija menestyikin hyvin. Erityisesti kunnostautuu Budjennyin ratsuväki.
Varsovan taistelu kuitenkin käänsi sodan kulun taas Puolan eduksi. Tappiosta syytetään Stalinia, joka ei lähettänyt apua Varsovaan Tuhtasevskin ja puna-armeijan ylipäällikkö Sergei Kamenevin käskystä huolimatta, vaan jatkoi Lvovin suuntaan.
Tuhatsevskin joukot lyötiin ja ne pakenivat 400 km.Oli tehtävää rauha, jossa Puola sai suuret osat Ukrainaa ja Valko-Venäjää.
Toisaalta Neuvosto-Venäjä alkoi saada tunnustusta mm. Iso-Britannialta.
Stalin maksoi aikanaan potut pottuina Trotskille ja Tuhatsevskille.- torx sydor
Liettualaiset sai kyllä organisoitua niin tehokkaan armeijan kotimaahansa sekä porukkaa itänaapuriin että jos puolalaiset hyvin pitkään siellä olisivat loisineet olisi rapa pöllynnyt.
- Koltshakin kohtalo
Trotski löi valkokenraalin toisensa jälkeen-
Amiraali Koltshakilla oli maaaliskuussa 1919 noin 140 000 miestä käsittävä armeija. Punaisia oli vastassa 118 000. Valkoisten tarkoitus on suurhyökkäyksellä vallata Moskova,
Toukokuussa Koltshak oli kuitenkin lyöty ja perääntyi. Riita syntyi siitä, pitikö seurata perässä, vai järjestää ensin joukot uudelleen. Trotski oli jälkimmäisellä kannalla ja hävisi riidan,
Stalin oli hyökkäyksen kannalla ja Trotski tarjoutui jopa eroamaan.
Eroa ei myönnetty ja Koltshakin armeija tuhottiin. K:n hallinto oli ollut julmaa. Lopuksi tshekit vangitsivar Koltshakin ja hänet ammuttiin 7. helmikuuta 1920. Ruumis heitettiin jokeen.- jepregtn h mas bats
Niin siihenhän se Koltsak romahti. Lännen petokseen. Ei Trotskin toimintaan. Tsekit sieppasivat Kolstshakin ranskalaisen kenraali Janinin käskystä.
- Koltshak oli
jepregtn h mas bats kirjoitti:
Niin siihenhän se Koltsak romahti. Lännen petokseen. Ei Trotskin toimintaan. Tsekit sieppasivat Kolstshakin ranskalaisen kenraali Janinin käskystä.
jo lyöty. Tshekit varmistivat vain suhteitaan bolsevikkeihin. Hehän olivat olleet bolsujen vastustajia aluksi.
- tshukit
Koltshak oli kirjoitti:
jo lyöty. Tshekit varmistivat vain suhteitaan bolsevikkeihin. Hehän olivat olleet bolsujen vastustajia aluksi.
Pelkureita ne oli kuten aina.
- Trotski oli myös
melkoinen naistenmies. Ensimmäinen vaimo oli Aleksandra Sokolovskaja, jonka kanssa 18-vuotias Lev meni naimisiin ensi vankilareissullaan.
Myöhemmin vaimoja tuli ainakin pari lisää. Rakastajattaria oli pitkä liuta, sillä Trotskissa oli karismaa. Vielä maanpaossa Meksikossa hänen naisiinsa kuului tunnettu taiteilija Frida Kahlo. - Siihenastisista 1.
Trotski oli 20-luvun suurin tosin Leninin käskystä osittain. Aiemmin johtuen ihmiskunnan pienuudesta eivät kaanit yms. yrittäjät päässeet samaan. Trotskin ennätys tuli lyötyä jo 30-luvulla.
- Trotskin voittaja?
"Trotskin ennätys tuli lyötyä jo 30-luvulla. "
Kuka pani paremmaksi esim. pappien, professorien ym. tai älymystön lukemat? Tai kokonaisluvun?
"Tällöin esitettiin venäläisiin lähteisiin perustuen seuraavia lukuja: 28 arkkipiispaa, 1 215 pappia, 15 375 professoria, lääkäriä ja opettajaa, 54 560 upseeria, 308 500 sotilasta,
355 250 muuta älymystön jäsentä, 192 350 työläistä, 815 100 talonpoikaa ja 12 950 maanomistajaa.Yhteissumma taitaa olla jotain 1,6 miljoonaa." - Samalla suunnalla
Trotskin voittaja? kirjoitti:
"Trotskin ennätys tuli lyötyä jo 30-luvulla. "
Kuka pani paremmaksi esim. pappien, professorien ym. tai älymystön lukemat? Tai kokonaisluvun?
"Tällöin esitettiin venäläisiin lähteisiin perustuen seuraavia lukuja: 28 arkkipiispaa, 1 215 pappia, 15 375 professoria, lääkäriä ja opettajaa, 54 560 upseeria, 308 500 sotilasta,
355 250 muuta älymystön jäsentä, 192 350 työläistä, 815 100 talonpoikaa ja 12 950 maanomistajaa.Yhteissumma taitaa olla jotain 1,6 miljoonaa."Papeista ei niin väliä. Älymystö tietysti surettaa. Joe-setä Molotovin ja Kuusisen kanssa sensijaan rankaisivat ukrainalaisia maanviljelijöitä 30 luvun alussa runsaslukuisesti. Mukavia miehiä.
- Mitenkäs se
Samalla suunnalla kirjoitti:
Papeista ei niin väliä. Älymystö tietysti surettaa. Joe-setä Molotovin ja Kuusisen kanssa sensijaan rankaisivat ukrainalaisia maanviljelijöitä 30 luvun alussa runsaslukuisesti. Mukavia miehiä.
Aatu suhtautui uskontoon ja älymystöön? Siis muihin kuin juutalaisiin?
Sotilaita, maanviljelijöitä ja liikemiehiähän se suosi? - mikä älymystö machie
Samalla suunnalla kirjoitti:
Papeista ei niin väliä. Älymystö tietysti surettaa. Joe-setä Molotovin ja Kuusisen kanssa sensijaan rankaisivat ukrainalaisia maanviljelijöitä 30 luvun alussa runsaslukuisesti. Mukavia miehiä.
Ihan rauhassahan ne Nekkulan pää-älyköt sai olla. Ei sinänsä että se älykästä on jos osaa länsimaalaisten avulla suunnitella romun jota kuluu jopa suomalaisia vastaan kuin patarautaa. Tupolevhan oli aikamoinen tolvana. Suunnitteli maailman suurimman lentokoneen Maksim Gorkin joka läsähti kasaan pahemmin kuin Hindenburg. Stalin taisi vielä olla katsomossa.
- workmach
Mitenkäs se kirjoitti:
Aatu suhtautui uskontoon ja älymystöön? Siis muihin kuin juutalaisiin?
Sotilaita, maanviljelijöitä ja liikemiehiähän se suosi?Päätellen sulfasta, Tiger-tankista, mersusta tai V2:sta aika hyvin. Sulfa oli siis ennen penisilliiniä. Usea suomalainenkin pelastui sulfan avulla. Sulfa, viina ja tupakka tosin ei ollut hyvä yhdistelmä.
- Tappohan se Aatukin
Mitenkäs se kirjoitti:
Aatu suhtautui uskontoon ja älymystöön? Siis muihin kuin juutalaisiin?
Sotilaita, maanviljelijöitä ja liikemiehiähän se suosi?Sillä että Aatukin joukkomurhasi voidaan kai oikeuttaa kaikki entiset ja tulevat joukkomurhat ja joukkomurhaajat. Niin kunhan eivät ole aatumielisiä.
- 10-luku
Tappohan se Aatukin kirjoitti:
Sillä että Aatukin joukkomurhasi voidaan kai oikeuttaa kaikki entiset ja tulevat joukkomurhat ja joukkomurhaajat. Niin kunhan eivät ole aatumielisiä.
Aatu olikin viisas eikä antanut suoria käskyjä eutanasiaa lukuunottamatta murhista. Lenin oli yhtä älykäs saksalainen. Ei suoraa käskyä esim. Romanov perheen murhasta. Stalin antoi tietääkseni teloituksista käskyt mutta ne salattiin joskus kansalta. Jos joku todistettiin pyövelin mielestä vahvoin todistein Vyshinskin toimesta trotskilais-zinovielaiseksi oli päätös nieltävä vaikka pistoolin piipulla.
- Denikin murjottiin
Kansalaissodan valkoisen etelärintaman johtoon nousi kenraali Denikin.Hänellä oli 1918 lopussa brittien ja ranskalaisten aseistama 180 000 miehen armeija.
Puna-armeija aloitti hyökkäyksensä Denikiniä vastaan huhtikuussa 1919. Se joutui kuitenkin vetäytymään ja Denikin antoi käskyn edetä Moskovaan.
Denikin menestyi aluksi punaisten riitojen takia ja pääsi Tulan edustalle asti. Moskovaan on vain 200 km.Sitten Trotskin strategia pääsi voitolle ja lisäksi Ukrainan kansallismieliset iskivät Denikinin selustaan.
Syyskuussa 1919 Denikinin rivit alkavat rakoilla. Hänen joukkonsa lyödään ja Denikin eroaa. Hän jättää armeijansa rippeet Krimille ja pakenee Konstantinopoliin, ryhtyy kirjailijaksi eikä koskaan palaa Venäjälle.- näin kävi
Ja parempi niin Suomenkin kannalta.
- Judenitsin tappio!!
Judenits oli täysi kenraali ja tsaarin armeijan arvostetuimpia. Hänellä oli vajaa 20 000 miestä, tykistöä, panssareita, lentokoneita ja kolme panssarijunaa sekä länsivaltojen tuki. Bolsevikit keräsivät kuitenkin viisinkertaisen ylivoiman.
Judenits hyökkäsi 12. lokakuuta 1919 kohti Pietaria. Trotskin kertoman mukaan Lenin oli valmis luopumaan Pietarista ja Moskovastakin, jota Denikin uhkasi.
Judenitsin hyökkäys alkoi suotuisasti ja puna-armeija perääntyi sekasorrossa.
Trotski organisoi kuitenkin puolustuksen tsaarin armeijan kenraalin suunnitelman mukaan. Hän väitti pysäyttäneensä perääntymisen ratsun selässä ja innostaneensa joukot uudelleen taisteluun.
Suomen interventiota pelätään, mutta Mannerheim on jo uudelleen viraton kenraali ilman joukkoja.
Judenits lyödään jouluun mennessä ja britit evakuoivat hänet joukkoineen Virosta.
Judenits eleli maanpaossa Pariisissa armeijaltaan kavaltamillaan rahoilla kuollen vuonna 1933.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874