Väitän että yksi suurista virheistä suomessa on, ylivelkaantuneiden kohtelu ja asenne , ulosoton sekä perintätoimistojen mielivalta on yksinkertaisesti suurin syy syrjäyneisyyteen ja masennukseen alkoholismiin ym muihin sosiaalisiin ongelmiin. On totta että velat on maksettava mutta miksi se pitää tehdä niin mahdottamaksi että , ihminen ei pääse niistä yli ja lopulta antaa periksi ja heittää pyyhkeen kehään josta alkaa sellainen kierre mitä ei voi enää pysäyttää kukaan , he ovat mennyttä tarkoitan ettei heillä ole mahdollisuutta nousta ylös oikeastaan mitenkään. Monille ihmiselle niin kutsuttu harmaatalous on ainoa tie ja nyt kun sekin vaikenee niin ongelmat lisääntyvät varmasti . Ihminen ei saa välttämättä avattua edes pankkitiliä jos nimi mennyt puhumattakaan asunnosta tai edes vakuutuksista väkisinkin tippuu pois yhteiskunnasta, toiselta puolelta osoitellaan sormella mene töihin tee jotain jne .
Olen miettinyt että miksi epäonnistuminen elämässä niin paha asia joka puolella suositellaan esim yrittämään , mutta miksei sanota suoraan jos yrittäminen ei onnistu ja velat jää niin elämäsi on pilalla ja yhteiskunnalle tulisi halvemmaksi se että tekisit itsemurhan .
Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä että perintätoimenpiteet on ihan ok kunhan niihin saataisi joku järki . Mun mielestä ihmisten ahdingosta rikastuvat perintätoimistot pitäis kieltää ja ulosotto hoitaisi kaikki tai joku muu taho mutta ei keinottelijat.
90 luvun laman jälkeen jäi kymmeniätuhansia yrittäjä ihmisiä yhteiskunnan hoidettavaksi nykyisin he ovat alkoholisteja tai mielenterveys ongelmissa painivia ihmisraunioita.
Tottakai jotkut selviävät vaikeista ajoista kovalla työllä ja sisulla , mutta he ketkä eivät niin onko he heikoimmat sitten paska sakkia koska eivät olleet vahvoja huonojenaikojen aikana .
Väitän että jos elämän vois jossakin vaiheessa aloittaa alusta ja velallisen ongelmia helpotettaisiin niin sosiaaliset ongelmat vähenisivät , harmaatalous houkuttelee syrjääntyneitä ja ylivelkaisia mikä on mielestäni parempi kuin se että eivät tee mitään . Kyllä nämä laman tai lamojen uhrit tulee varmasti yhtä kalliiksi kuin menetetyt verot pimeisä töistä . Näitäkin asioita kun poliitikot miettisivät kokonaisuuksia niin vois perhesurmatkin , itsemurhat , ja kaikki muu paska. Kirjoitin puhelimella tän jutun et kirjoitus virheitä riittää , mutta itselläni asiat ihan hyvin vaikka olinkin ulosoton kanssa ongelmissa vuosia. Mutta kuusi nuoruuden ystävää kun tähän mennessä tappanut itsensä tavalla tai toisella pistää miettimään
Ulosotto syrjäytymisen syynä ?
4
226
Vastaukset
- ...
Henkilön omien toimien aiheuttamat talous- ja velkavaikeudet ovat mielestäni kaukana perussyrjäytymisestä ja täysin eri ilmiö, johon kyllä jossain määrin liittyy syrjäytymistä. Ei tuo voi olla suurin syrjäytymisen syy, taloudellisen epäonnistumisen jälkeinen syrjäytyminen ei ole perussyrjätymistä.
Talousvankeuteen ajettiin tietoisella pelillä ihmisiä, mutta pelaajia oli siinä kyllä "uhritkin". Ongelma on hoidettu aivan väärin ja epäinhimillisesti, siihen liittyen mielipiteissäsi on painavaa asiaa.
Se on tämä koko järjestäytynyt yhteiskunta tällainen pyramidihuijaus. Elämäänsä ei kannata perustaa sen ansoihin, kuten taloudellisen ja materiaalisen menestyksen tavoitteluun. Siinä pelissä häviää varmasti ja se on omista valinnoista kiinni. - Köyhät kyykkyyn
Joo ei kannata mennä, kun pimeisiin töihin! Ulosotto vie kaiken. Parempi jotain yrittää, kun joutua holhouslaitokseen. Koko maailma nauraa Suomelle
- Harkintaa kännykkään
Kijoitit paljon ja asiaakin jonkin verran. Miksi ihminen ylipäätään ylivelkaantuu. Siihen on minun mielestäni noin kaksi syytä. Ensin kaikki houkutukset ja elämän sietämätö kalleus. Toiseksi pika- ym. -lainojen helppo saatavuus. Onhan se ääliömäistä maksaa pikavippiä uudella pikavipillä. Tämän ylivelkaantumisen taittaminen lähtee ensisijaisesti velellisesta itsestään. Ensin pitää olla jotain tuloja, että voi maksaa laskuja, sehän on selvä, eikö niin. Velalla ei voi maksaa vanhoja velkoja. Huonoin tilanne on silloin, kun perintä- ym. tilitoimistot laittavat kuluja johonkin 35€:n laskuun 45€, josta saamme 80€ ja sen, kun jättää maksamatta ollaan äkkiä 200€:ssa. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Tässä tapauksessa perintätoimisto. Kohtuullisuus pitää olla ahneudellakin, jos 20€:n laskun perintäsumma on 48€, on lyhytaikainen korko yli 100 prosenttia. vuosikorko jotain tuhannen prosentin luokkaa. Kaksi syytä, liian paljon houkutuksia ja liian helppoa lainaa.
- Huolestunut
Pikavippi lainauksille on hyvä pistää stoppi tavalla tai käy samalla tavalla kuin ihmisille joista ensimmäisessä viestissä kuvasin, eli tarkoitus oli kertoa 90- luvun laman jälkeisistä pitkäaikainen työttömyys takana olevista ihmisistä he eivät pikavippejä saa koska ulosotto toteaa heidät aika ajoin varattomiksi ja siitä toteamisesta seuraa aina 4- vuoden luottotietojen menetys. Heidän ainoa hetki tuntea ihmisarvoa on se kun he saavat jostain pätkän pimeetä duunia, monet eivät enää pysty niitäkään tekemään, johtuen epävarmuudesta alkoholismista mielenterveys syistä tai muista syrjäytymisen ongelmista. Monet ovat aikanaan käyneet amiksen mutta siitä on jo liian kauan . Nykyään osa veloista vanhenee 15 vuodessa mutta ei auta kun kaikenlaisia laskuja jää maksamatta joka vuosi. Menet Verokirja töihin saat vaikka 12 euroa tunti käteen jää 1500 josta ulosoton tilille menee vaikka 350 euroa sulle jää 1150 mistä maksat vuokran 600 sekä sähkön 50 plus työmatkakulut jne . Vaihtoehtona olla työttömänä ja saada sossusta vuokra 600 -lääkkeet - kotivakuutus - sähkö ja jotain muuta silloin tällöin ja sitten kelasta 500 euroa ja vielä jos löydät silloin tällöin pimeitä duuneja niin kaikki saat pitää.
Useimmiten tuollainen ulosoton kautta menevä lyhennys ei lyhennä velkaa ollenkaan vaan kaikki menee ulosottomaksuihin sun muihin korkoihin.
Tätä porukkaa on Suomessa varmaan satatuhatta eikö heidän ylläpito ole kallista. Väitän että pääkaunki seudun terveyskeskus asiakkaista on vähintään puolet tätä porukkaa. On tullut varmasti kalliiksi maksaa tämän sakin ylläpito jo 20 vuotta. Nyt he ovat keskiikäisiä syrjäytyneitä jotka ei oikeastaan välitä mistään mitään ja miksi välittäisivät. Olisko yhteiskunnan etu järjestellä näiden pummien velat uudelleen ja pakottaa vaikka pikkuhiljaa takaisin työ elämään vaikka pikkusen kerralla.
Sai pankitkin velat anteeksi vaikka ne juuri ajoivat monet tästä porukasta syrjäytymis kierteeseen.
Väitän että kannustamalla ja helpottamalla töihin menoa vois saada jotain aikaankin, yhteikunnan kulujen pienentämiseen .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858