Pitäisiköhän äänestää Arhinmäkeä.

mietinketääänetän

Jämerän oloinen äijä.

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvät sävelet

      Selvä kuvio, ekalla arhinmäkeä, tokalla väyrystä.

      • 9+4

        Vatvon edelleen tuota samaa asiaa. Väyrysmäisesti todettuna Arhinmäki on kanssani eniten samaa mieltä asioista, mutta taktisesti voisi olla viisaampaa äänestää heti ensimmäisellä kierroksella Väyrystä. Jos äänet hajaantuvat liikaa, voi käydä niin, että toiselle kierrokselle meneekin Niinistön seuraksi esimerkiksi Soini. Väyrynen on kuitenkin ainoa, jolla on edes teoreettisia mahdollisuuksia pärjätä toisella kierroksella Niinistöä vastaan äänten määrässä. Osaamisen ja kokemuksen puolestahan hän vie Niinistöä 6-0.


    • pelkkä mannekiini

      Takinkääntäjä, kataisen söpösti naukuva sylikoira, puudeli.

    • Kultaset mullit

      Ei missään nimessä kannata äänestää Arhinmäkeä,sillä silloin ääni menee varmasti hukkaan.Mellakkaministerin postikin tuli armosta,kun demarit eivät uskaltaneet muuten lähteä hallitukseen.Lippostakaan ei kannata äänestää,kun mies alkaa olla jo senverran iäkäs muuhun kuin kiikkustuolissa istumiseen.Lopuista valitse sitten se ehdokas josta eniten pidät tai sellainen ehdokas kuka ärsyttää vähiten.Tuossakin on varmasti tarpeeksi miettimistä,sillä kaikki politikot tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän helppoheikkejä.

    • Johtajaksiko?

      Kaverilla ei ole päivääkään ulkopoliittista osaamista ei edes europarlamentista.

    • minun mielestäni

      Arhinmäkeä tarvitaan kentällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe