Kuilu köyhien ja rikkaiden välillä on revennyt entistäkin suuremmaksi Putinin 12-vuotisen yksinvallan aikana ja miten jyrkäksi se kasvaakaan, jos hänet taas valitaan keväällä presidentiksi?
Venäläisten keskipalkka on nykyisin n. 21000 ruplaa, eli noin 520 euroa, mutta Putinin suosikeiksi nousseitten rikkaimpien mielestä elämiseen riittää juuri ja juuri n. 150 000 ruplaa eli noin kahdeksankertainen määrä keskipalkloihin verrattuna.
Eläkeläiset yrittävät hengissä pysyäkseen myydä vaikka sieniä torilla, jolloin hyvinä päivinä lisätuloa voi saada jopa 12 euroa päivässä...
Virallisten tietojen mukaan Venäjällä on n. 38 miljoonaa eläkeläistä, mutta kaupungeissa eläke ei yksinkertaisesti riitä elämiseen.
Köyhimpien asema on siis kurjistunut entisestään, kun rikkain viidennes on puolestaan kaksinkertaistanut varallisuutensa Putinin suosiollisella avulla!
Mitäs tuosta sanotte?
(Viestini perustuu seuraaviin lähteisiin: STT-Reuters/ Metrolehti 12.1.2012)
Putin jyrkentää Venäjän tuloerokuilua?
45
132
Vastaukset
- 4+17=?
Äänestäthän sinäkin kokoomusta Suomessa.
- Hitman-1
Totta kai, mutta meillähän Halonen on huolehtinut 12 vuotta tuloerojen kasvusta.
Ehkä Niinistö saa aikaan tervehtymistä myös tuossa asiassa... - 4+8=?
Hitman-1 kirjoitti:
Totta kai, mutta meillähän Halonen on huolehtinut 12 vuotta tuloerojen kasvusta.
Ehkä Niinistö saa aikaan tervehtymistä myös tuossa asiassa...Suomessa presidentti ei johda sisäpolitiikkaa.
- Oletko sittenkin
Hitman-1 kirjoitti:
Totta kai, mutta meillähän Halonen on huolehtinut 12 vuotta tuloerojen kasvusta.
Ehkä Niinistö saa aikaan tervehtymistä myös tuossa asiassa...lapsi, kuten jotkut ovat veikkailleet. Halonen ei ole vaikuttanut tuloeroihin mitenkään.
Jos et lapsi, niin epäilen, että olet Nina, joka Timon puolesta kirjoittelee typeryyksiä. - Vahva vaikuttaja!
4+8=? kirjoitti:
Suomessa presidentti ei johda sisäpolitiikkaa.
Presidentti voi silti olla arvovaikuttaja.
Kuka poliitikko olisi niin tyhmä, että ehdoin tahdoin asettuisi vastustamaan vahvan ja suositun miespresidentin tahtoa tulevina vuosina? - Pettynyt Petri
Oletko sittenkin kirjoitti:
lapsi, kuten jotkut ovat veikkailleet. Halonen ei ole vaikuttanut tuloeroihin mitenkään.
Jos et lapsi, niin epäilen, että olet Nina, joka Timon puolesta kirjoittelee typeryyksiä.Miksi Halonen ei vaikuttanut?
Halosella oli kansalta saatu valtuutus puolustaa tavallisen kansan etuja kaiken maailman bonus-ja optiokähmijöitä vastaan, mutta mitä teki Tarja?
Vaikeni kuin sfinksi. - Oma tahto
Oletko sittenkin kirjoitti:
lapsi, kuten jotkut ovat veikkailleet. Halonen ei ole vaikuttanut tuloeroihin mitenkään.
Jos et lapsi, niin epäilen, että olet Nina, joka Timon puolesta kirjoittelee typeryyksiä.Kenen puolesta sinä kirjoittelet?
Luuletko kaikkien kirjoittelevan täällä jonkun toisen puolesta?
Kirjoitatko sinä nimimerkki "Nainen Vaasasta" puolesta? - Pettynyt Petri
Oma tahto kirjoitti:
Kenen puolesta sinä kirjoittelet?
Luuletko kaikkien kirjoittelevan täällä jonkun toisen puolesta?
Kirjoitatko sinä nimimerkki "Nainen Vaasasta" puolesta?Jos minulta kysyt, kirjoitan Hitman-1:n puolesta.
T:Nina Mikkonen - Utelias Urmas
Pettynyt Petri kirjoitti:
Jos minulta kysyt, kirjoitan Hitman-1:n puolesta.
T:Nina MikkonenEikö Hitman kirjoita ihan omasta puolestaan?
Miksi Hitman tarvitsisi jotain puolestakirjoittajaa, kun hän kuitenkin kirjoittaa omalla rekatulla nikillään ainakin pari kertaa viikossa?
Oletko sinä muuten Nainen Vaasasta? - Nina M.
Utelias Urmas kirjoitti:
Eikö Hitman kirjoita ihan omasta puolestaan?
Miksi Hitman tarvitsisi jotain puolestakirjoittajaa, kun hän kuitenkin kirjoittaa omalla rekatulla nikillään ainakin pari kertaa viikossa?
Oletko sinä muuten Nainen Vaasasta?Ei Vaasasta, vaan Myrskylästä ja munanpuutteessa nykyisin.
- Aito mies
Nina M. kirjoitti:
Ei Vaasasta, vaan Myrskylästä ja munanpuutteessa nykyisin.
Juuri äskenhän sinä olit pettynyt Petri!
Tykkäätkö iiron tavoin aina välillä pukeutua naisen hepeneihin ja kuvitella olevasi nainen?
Kyllä miehisen miehen pitää myös pysyä miehenä! - Nina M.
Aito mies kirjoitti:
Juuri äskenhän sinä olit pettynyt Petri!
Tykkäätkö iiron tavoin aina välillä pukeutua naisen hepeneihin ja kuvitella olevasi nainen?
Kyllä miehisen miehen pitää myös pysyä miehenä!Enkö mielestäsi saa käytää, mitä nikkiä haluan. Säännöt ei ainakaan kiellä, joten en tottele sinua, munanpuutteessanikaan.
- Ei puutetta!
Nina M. kirjoitti:
Ei Vaasasta, vaan Myrskylästä ja munanpuutteessa nykyisin.
Munia saa ainakin Laitilasta.
Suomen suurimpia munapitäjiä on Laitilan kunta, joten jos muualta ovat munat vähissä, niin tilaus Laitilaan ja avot!
Luomumunia, eikä mitään stessimunia! - Pohtiva Pate
Hitman-1 kirjoitti:
Totta kai, mutta meillähän Halonen on huolehtinut 12 vuotta tuloerojen kasvusta.
Ehkä Niinistö saa aikaan tervehtymistä myös tuossa asiassa...Kyllä Niinistöstä presidentti tulee, siitä pitää tuulipukukansa huolen. Jos Niinistö vain tajuaa pitää suunsa kiinni tämän loppuajan ja tuo esille enenmän sen lapsimor..... morsiamensa niin Niinistö valitaan jo ensimmäisellä kierroksella.
- Suosittelija
Nina M. kirjoitti:
Enkö mielestäsi saa käytää, mitä nikkiä haluan. Säännöt ei ainakaan kiellä, joten en tottele sinua, munanpuutteessanikaan.
Suosittelen ironmikesssss-nikkiä.
Sinulla taisi ennen olla se nikki, joten ota ihan rauhassa se uudellen käyttöösi. - Ei tainnut olla.
Suosittelija kirjoitti:
Suosittelen ironmikesssss-nikkiä.
Sinulla taisi ennen olla se nikki, joten ota ihan rauhassa se uudellen käyttöösi.Muutoma Ässä vähemmin, näyttää kirjoittelevan omalla nikillään.
- Eikös siellä
Ei puutetta! kirjoitti:
Munia saa ainakin Laitilasta.
Suomen suurimpia munapitäjiä on Laitilan kunta, joten jos muualta ovat munat vähissä, niin tilaus Laitilaan ja avot!
Luomumunia, eikä mitään stessimunia!tehdä jotakin muutakin hyvää. Kukko on eräs parhaista oluista(minusta) Oikea tsekkiläinen maku.
- Ei uusnatsi
Ei tainnut olla. kirjoitti:
Muutoma Ässä vähemmin, näyttää kirjoittelevan omalla nikillään.
Ai niin, se oli kai se SS-nuori?
Ehkä ironmike-SS on tutustunut Suomen Kansallissosialistien kotisivuihin ja saanut sieltä kimmokkeen käyttää tupla-ässää nikissään? - Sauli jyrää!
Pohtiva Pate kirjoitti:
Kyllä Niinistöstä presidentti tulee, siitä pitää tuulipukukansa huolen. Jos Niinistö vain tajuaa pitää suunsa kiinni tämän loppuajan ja tuo esille enenmän sen lapsimor..... morsiamensa niin Niinistö valitaan jo ensimmäisellä kierroksella.
Koko Suomi on Niinistön puolella...
...paitsi tietenkin ne muutamat vasemmistolaiset, jotka luulevat Naton kurkkivan jokaisen pensaan takana.
Jos toinen kierros tulee, siirtyvät ainakin kaikki Väyrysen kannattajat Niinistön taakse, jolloin Halosen suosioluvut 107% (ironmikesssssin laskuopin mukaan) joutuvat häpeään.
- Sama kuin
Suomessa.
"Köyhimpien asema on siis kurjistunut entisestään, kun rikkain viidennes on puolestaan kaksinkertaistanut varallisuutensa Putinin suosiollisella avulla!"
On se Putin kumma mies, kun pysyi luomaan Suomeen samanlaisen tilanteen.- Vasemmistoduunari
Halonen oli Putinin hyvä ystävä, joten taisi Putin antaa Tarjalle hyviuä vinkkejä siihen, miten kansan tuloerot saadaan kasvamaan.
Ne ovat täälläkin kasvaneet viimeisten 12 vuoden aikana, kun meillä on ollut sosialistinen johtoporukka. - Halonenko
Vasemmistoduunari kirjoitti:
Halonen oli Putinin hyvä ystävä, joten taisi Putin antaa Tarjalle hyviuä vinkkejä siihen, miten kansan tuloerot saadaan kasvamaan.
Ne ovat täälläkin kasvaneet viimeisten 12 vuoden aikana, kun meillä on ollut sosialistinen johtoporukka.hyvä ystävä, vaikka ei ole opetellut edes suuren naapurimme kieltä, vaan viroa kylläkin. No eihän hän osaa kunnolla suomeakaan, joten se selitänee jotakin.
- Arvuuttelija
Nyt suututit taas tämän palstan venäjämielisten mielet!
Arvattavasti sekä iiro että Kairaruttunen purevat kynsiään, kun tänne ilmestyy noita Venäjän johtoa kritisoivia kirjoituksia.
Toki on noloa, ettei työläisten paratiisina ennen tunnettu itänaapurimme enää kelpaa edes ukrainalaisilletai valkovenäläisille! - Änkyräkommunisti
Täytyy muistaa ettei Ras Putin ole "oikeasti" vallassa venäjällä.
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2011/12/11/venajan-malliin/- Myötätuntoinen
Sitä pahempi venäläisille!
Jos Putinin takana väijyy joukko vallanhimoisia seuraajia, ei tavallisella Venäjän kansalaisella taida olla sitäkään toivoa, että tahti muuttuisi, jos Putin vaikka vetäytyisi Tarjan tavoin eläkkeelle.
- Äimänä'
Harvinaisen paljon kirjoitat Venäjästä, olet ilmeisesti syntynyt Venjällä tai sukujuuresi sieltä.
>>Köyhimpien asema on siis kurjistunut entisestään, kun rikkain viidennes on puolestaan kaksinkertaistanut varallisuutensa- Änkyräkommunisti
Oletko sinä?
Syntynyt Venäjällä?
Pravda.
No kirjota sitten pravda, mitä vittua siellä oikein tapahtuu... - Selitä se!
Eikö se mies ola Putinin tahdosta vankilassa?
Miten Hodorkovski voisi ryövätä keneltäkään rahoja, kun hän on vankilassa ja Putinin oma öljy-yhtiö kaappasi itselleen Hodorkovskin yhtiön? - Oletko sinä
Änkyräkommunisti kirjoitti:
Oletko sinä?
Syntynyt Venäjällä?
Pravda.
No kirjota sitten pravda, mitä vittua siellä oikein tapahtuu...Hitman-1, eli Nina Mikkonen?
- Änkyräkommunisti
Selitä se! kirjoitti:
Eikö se mies ola Putinin tahdosta vankilassa?
Miten Hodorkovski voisi ryövätä keneltäkään rahoja, kun hän on vankilassa ja Putinin oma öljy-yhtiö kaappasi itselleen Hodorkovskin yhtiön?No kaikkihan tuon tietää.
Ajattelin vaan, että olet venäjältä ja tiedät jotain pravdaa en enemmän... - Valvonnan tuki
Oletko sinä kirjoitti:
Hitman-1, eli Nina Mikkonen?
Nikkiarvailut eivät ole asiallista kirjoittelua.
- Äimänä'
Selitä se! kirjoitti:
Eikö se mies ola Putinin tahdosta vankilassa?
Miten Hodorkovski voisi ryövätä keneltäkään rahoja, kun hän on vankilassa ja Putinin oma öljy-yhtiö kaappasi itselleen Hodorkovskin yhtiön?Se missään vankilassa ole, missä sellaisen näyn olet nähnyt, propagandaa vaan.
Ei ole Putin venäjän rikkaimpien joukossa, mutta juutalaisia oligarkeja vilisee aika lailla, on helppo arvata kenelle ne köyhien rahat ovat menneet.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_oligarkit
Henkilö Syntymävuosi Omaisuus
(Mrd. USD) Asuinpaikka Varallisuuden lähde
1. 16. Roman Abramovitš 1966 18,7 Iso-Britannia Öljy
2. 35. Suleiman Kerimov 1966 14,4 Venäjä Sijoittaja
3. 36. Vladimir Lisin 1956 14,3 Venäjä Metalli
4. 38. Mihail Prohorov 1965 13,5 Venäjä Metalli, kulta
4. 38. Vladimir Potanin 1961 13,5 Venäjä Metalli, kulta
6. 40. Oleg Deripaska 1968 13,3 Venäjä Alumiini
7. 45. Mihail Fridman 1964 12,6 Venäjä Öljy, vähittäiskauppa, telekommunikaatio, pankkitoiminta
8. 48. Vagit Alekperov 1950 12,4 Venäjä Öljy
9. 54. Aleksei Mordašov 1965 11,2 Venäjä Metalli
10. 61. Viktor Vekselberg 1957 10,4 Venäjä Öljy, värimetallit
11. 71. Vladimir Jevtušenkov 1948 9,1 Venäjä Tietoliikenne, finanssi, kiinteistöt
12. 83. Nikolai Tsvetkov 1960 8,4 Venäjä Öljy, finanssi
13. 86. German Han 1962 8,0 Venäjä Tietoliikenne, finanssi, öljy
14. 86. Iskander Mahmudov 1964 8,0 Venäjä Värimetallit
15. 104. Viktor Rašnikov 1949 7,0 Venäjä Metallit
16. 116. Aleksei Kuzmitšev 1963 6,2 Venäjä Tietoliikenne, finanssi, öljy
17. 132. Dmitri Pumpjanski 1964 5,7 Venäjä Tuotanto
18. 137. Aleksandr Abramov 1959 5,6 Venäjä Metalli
19. 142. Ališer Usmanov 1954 5,5 Venäjä Metalli
20. 150. Rustam Tariko 1962 5,4 Venäjä Pankkitoiminta, vodka
21. 152. Leonid Fedun 1957 5,3 Venäjä Öljy
22. 167. Boris Ivanišvili 1956 4,7 Georgia Teräs, pankkitoiminta
23. 172. Andrei Melnitšenko 1972 4,6 Venäjä Pankkitoiminta, energia
23. 172. Sergei Popov 1930 4,6 Venäjä Pankkitoiminta, energia
25. 194. Leonid Mihelson 1956 4,3 Venäjä Maakaasu
26. 237. Vladimir Bogdanov 1952 3,7 Venäjä Öljy
26. 237. Aleksandr Lebedev 1959 3,7 Venäjä Osakkeet
28. 243. Pjotr Aven 1953 3,6 Venäjä Öljy, pankkitoiminta
29. 271. Dmitri Rybolovlev 1957 3,3 Venäjä Lannoitteet
30. 279. Jelena Baturina 1963 3,1 Venäjä Rakennusala
31. 341. Mihail Goutseriev 1958 2,9 Venäjä Öljy, kiinteistöt
32. 390. Filaret Galtšev 1963 2,4 Venäjä Sementti
32. 390. Aleksandr Frolov 1965 2,4 Venäjä Kaivostoiminta, teräs
34. 458. Igor Zjuzin 1961 2,1 Venäjä Kaivostoiminta, teräs
35. 488. Vassili Anisimov 1952 2,0 Venäjä Metalli, kiinteistöt
35. 488. Ural Rahimov 1962 2,0 Venäjä Öljy, kemikaalit
37. 583. Andrei Skotš 1966 1,7 Venäjä Metalli
37. 583. Aleksei Ananjev 1965 1,7 Venäjä Pankkitoiminta, IT, kiinteistöt
37. 583. Dmitri Ananjev 1969 1,7 Venäjä Pankkitoiminta, IT, kiinteistöt
37. 583. Sergei Galitski 1968 1,7 Venäjä Vähittäismyynti
41. 618. Igor Jakovlev 1966 1,6 Venäjä Vähittäiskauppa
41. 618. Šalva Tšigirinski 1950 1,6 Venäjä Öljy, kiinteistöt
43. 664. Farhad Ahmedov 1956 1,5 Venäjä Maakaasu
43. 664. Gleb Fetisov 1967 1,5 Venäjä Telekommunikaatio, pankkitoiminta
43. 664. Oleg Boiko 1965 1,5 Venäjä Kasinot
43. 664. Andrei Kozitsyn 1961 1,5 Venäjä Metalli
47. 717. Lev Kvetnoi 1966 1,4 Venäjä Metalli
47. 717. Vjazeslav Kantor 1954 1,4 Sveitsi Lannoitteet, kiinteistöt
49. 754. Vladimir Jorih 1959 1,3 Venäjä Kaivostoiminta, teräs
50. 799. Anatoli Sedyh 1965 1,2 Venäjä Metalliputket
51. 840. Boris Berezovski 1946 1,1 Iso-Britannia Öljy, autot, media
51. 840. Andrei Kosogov 1961 1,1 Venäjä Öljy, telekommunikaatio, pankkitoiminta
53. 891. David Davidovitš 1963 1,0 Venäjä Öljy - Mutta, ethän
Valvonnan tuki kirjoitti:
Nikkiarvailut eivät ole asiallista kirjoittelua.
sinä ole tottunut, mihinkään asialliseen, vaan epäasialliseen.
- Ekonomi-Mirja
Äimänä' kirjoitti:
Se missään vankilassa ole, missä sellaisen näyn olet nähnyt, propagandaa vaan.

53. 891. David Davidovitš 1963 1,0 Venäjä ÖljyPutinin dollarit ovat Sveitsin pankeissa; näin kertovat luotettavat lähteet.
Eihän mies sentään vallassaollessaan kehtaa näyttää kansalle rikkauksiaan, kun kansa ellää puutteessa. - Änkyräkommunisti

53. 891. David Davidovitš 1963 1,0 Venäjä ÖljySen tiedän, että Abramovits, joka näkyy olen Venäjän rikkain mies (Putin on oikeastI) , on myös kuvernööri jossain T:llä alkavassa provinssissa.
Eräänä vuonna (joskus 10 v. sitten) Abramovits sai eläkkeet ja palkat maksuun tuossa provinnsissa ajallaan (ensmimmäistä kertaa vuosiin).
Tuloksena oli järkyttävä alkoholiongelma, joka oli todellakin, lähinnä Chelseasta kiinnostuneelle Romanille, niin suuri pettymys, että hän halusi heittää hanskat naulaan.
Putinin paimenkirje kuulemma sai Abran jatkamaan. - Filosofisti
Mutta, ethän kirjoitti:
sinä ole tottunut, mihinkään asialliseen, vaan epäasialliseen.
Oikeamieliset lukijat toivovat asiallista keskustelua, mutta esim. venäjämieliset taitavat olla niitä, joille asiallinen keskustelu on liiallista älyllistä toimintaa vaativaa työtä, johon he eivät kai millään kykene.
- Kyllä kokkareet osaa
Suomi maailman huipulla tuloerojen kasvussa - vain Ruotsi edellä.
Talouselämä
Suomi on OECD-maiden huippumaita tuloerojen kasvussa, kertoo uusi selvitys.
Teollisuusmaiden järjestö OECD:n mukaan sen jäsenmaista vain Ruotsissa ja Euroopan ulkopuolella Uudessa-Seelannissa tuloerot kasvoivat Suomea nopeammin vuosian 1985 ja 2008 välillä.
OECD julkisti tuloeroja käsittelevän raporttinsa maanantaina.
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomi maailman huipulla tuloerojen kasvussa vain ruotsi edella/a734326
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=2074119&tstart=0- Laajennetaan aihetta
Entä Venäjän kansan tuloerojen kasvu?
Johtuuko jyrkkä kasvu venäläisten tuloeroissa Putinista vai ehkä ei?
Mitä mieltä olet siitä?
Tietenkin suomalaistenkin tuloerojen kasvu Halosen valtakaudella on huolestuttava ilmiö, vaikkei Tarja itse näyttänyt siitä huolestuvan lainkaan
- lukemamies
33 VASTAUSTA 14 LUKUKERTAA
Putin jyrkentää Venäjän tuloerokuilua?
Melkoista yksinpuhelua!- Laskijalle
get a life:)
- Kiinnostunut Keke
Hetkonen!
Eikö ole niin, että jos joku on avannut jonkin keskusteluaiheen ja osallistuu siellä käytävään keskusteluun yhden avauksen aikana vaikka viidellä vastauksella, hänet kuitenkin luokitellaan vain yhdeksi lukukerraksi?
Silloin voi vastauksia tietenkin olla enemmän kuin lukukertoja, vai olenko ihan väärässä? - Älä ota paineita
Voisit samalla kertoa oman kantasi esillä olevaan aiheeseen.
Onko siis Putin mielestäsi jyrkentämässä Venäjän kansan tuloeroja vai ei? - Kyllä ne on
Älä ota paineita kirjoitti:
Voisit samalla kertoa oman kantasi esillä olevaan aiheeseen.
Onko siis Putin mielestäsi jyrkentämässä Venäjän kansan tuloeroja vai ei?jyrkennetty, aikoja sitten. Moskovassa on eniten miljardöörejä. Syrjäseuduilla köyhiä. Pietarissa ja Moskovassa rikkaat.
- Tilasto-Timppa
Päivitetään tietosi:
Vastauksia 44, lukukertoja 27.
- Iiro/Putin-fani
Putin on suuri johtaja!
Vaikka Tarja Halonen on mielestämme vielä 107% suurempi johtaja kuin kukaan muu, me venäjämieliset emme voi salata ihailuamme taitavaa Putinia kohtaan.
Toivottavasti hän voittaa kaikki länsimaiset vehkeiljät, jotka inttävät, että duuman vaaleissa olisi muka ollut jotain vilppiä.
Venäläiset ovat aina äänestäneet lähes 100%:n innolla johtajiaan, ja toivomme, että sama tahti jatkuu myös Venäjän presidentinvaaleissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826