Mihin unohtui tasa-arvoinen avioliittolaki?

annepanda

Mihin unohtui tasa-arvoinen avioliittolaki?
-keskustelutilaisuus seksuaalivähemmistöjen oikeudesta tasa-arvoiseen avioliittoon

ma 13.2.2012 kello 18-20
Työväenmuseo Werstaan auditorio,
Väinö Linnan aukio 8, Tampere

Maanantaina 13.2. kokoonnumme homohistorian koonneen Työväenmuseo Werstaan auditorioon keskustelemaan tasa-arvoisen avioliittolain mahdollisuuksista toteutua vielä tällä hallituskaudella. Edustettuina ovat sekä asiaa vahvasti ajaneet kansanedustajat, eri kansalaisjärjestöt kuten Seksuaalinen tasavertaisuus ry että kirkko.

Keskusteluun osallistuvat:
-kansanedustaja, ent. oikeusministeri Tuija Brax
-kansanedustaja Oras Tynkkynen
-rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuora
-SETA ry:n puheenjohtaja Outi Hannula

Tasa-arvoinen avioliittolaki pudotettiin hallitusneuvottelujen ulkopuolelle uutta hallitusta koottaessa. Kysymystä on edistetty eri valiokunnissa kansanedustajien tekemän aloitteen pohjalta. Myös useat kansalaisjärjestöt ovat ottaneet kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat olleet julkisessa keskustelussa voimakkaasti esillä vuodesta 2002 lähtien, jolloin samaa sukupuolta olevien olimahdollista ensimmäistä kertaa rekisteröidä
parisuhteensa."Suuren homokeskustelun" aiheuttaman kohun jälkeen on aika keskustella rakentavasti lain valmisteluvaiheesta ja pohtia, miten asiaa etenemiseen voidaan vaikuttaa sekä hallituksessa, kansalaisjärjestöissä että esimerkiksi kirkon sisällä.

Tervetuloa!

Lisätietoa: Päivi Sinkkonen, paivi.sinkkonen@vihreat.fi

Järjestäjänä yhteistyössä Tampereen Seudun Vihreät Naiset, Tampereen Vihreät ja Pirkanmaan Seta

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        117
        1897
      2. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        118
        1786
      3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        210
        1771
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        256
        1446
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1385
      6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        488
        1026
      7. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        50
        966
      8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        237
        913
      9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        911
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        869
      Aihe