Miksi en äänestäisi Haavistoa

Pintapuolisesti para

En ole hirveästi seurannut pressan vaaleja, mutta äänsetämässä kyllä käyn.

Niinistö, Väyrynen ja Lipponen ovat jo vanhoja ja väsyneitä ukon rahjakkeita, heitä en äänestä.

Naisehdokkaat ei ole tosissaan edes mukana.

Soini nyt on populistipuolueensa kanssa lähinnä vitsi.

Arhinmäki on vähän nuori, eikä hänkään ole sydämmellä mukana.

No eihän tässä jäänyt jäljelle oikein muuta kuin Haavisto. Mukavan ja asiallisen oloinen mies, homous ei minua haittaa, koska en aio ola hänen kanssaan silleen. Vihreä presedentti hieman arvelluttaa, nimittääkö hän virkamiehiä jotka tekevät tuhoisa linjauksia energia- ja liikennepolitiikassa?

Onko haavistolla mielipiteitä, joiden vuoksi häntä ei ehdottmasti pitäisi äänestää.

27

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • knsödfoija9

      Nykyinen presidentti on korostanut puheissaan presidentin asemaa arvojohtajana.

      Mielestäni sellaisena esiintyminen vaatisi myös sitä, että oma arvomaailma on terve ja jokseenkin jäsentynyt. Minä en halua Suomeen homopresidenttiä, jonka seksuaali-identiteetti on näin pahasti häirintynyt, koska se väistämättä näkyy myös arvovalinnoissa.

      Tuttavapiirissäni on muutamia homoja ja lesboja, joiden kaikkien minäkuva on tavalla tai toisella rikkinäinen eikä näistä lähtökohdista voi tervettä ja vakaata arvopohjaa elämälle rakentua. Lapsuuden traumaattiset hylkäämiskokemukset ovat usein syynä seksuaali-identiteetin häiriintymiseen. Oma lukunsa ovat sitten aikuisiällä lesboiksi ryhtyneet naiset, joden taustalta löytyy holtittoman heteroseksuaalisen käyttäytymisen aikaansaamat haavat, pettymys miehiin ja siitä alkunsa saanut miesviha.

      Tässä siis perusteet, miksi Haavistoa ei pidä äänestää.

      • ÄsmäKäsmä

        Wow, kerrankin joku kirjoittaa asiaa, itsellä samat havainnot.
        Niin, enkä muutenkaan äänestäisi Haavistoa vaikka hän sinänsä oikein miellyttävältä ja asinsa osaavalta vaikuttaakin.

      • Homous ei haittaa

        Hei kamoon, homous poistettiin tautiluokituksesta jo 40 vuotta sitten.

        Ei homous tee kenestäkään sairasta tai epävakaata. Ja aloituksessa oltiin jo tietoisia homoudesta ja sitä ei laskettu haitaksi.

        Mielipiteesi on vastenmielinen ja mielipiteestähän tässä on kyse, ei tiedosta. Olet luonut käsityksesi sairaassa päässäsi.

        Meillä oli jo naispresidentti, senkin soveltuvuudesta kaltaisesi konservatiiviset reliikit olivat sitä mieltä että se ei ole sopivaa. Nyt olisi ihan hyvä vetää tähän perään julkihomo presidentti, siinä sitä olisi arvojohtavuutta ihan esimerkillisesti.

      • Vanhat irstailijat
        ÄsmäKäsmä kirjoitti:

        Wow, kerrankin joku kirjoittaa asiaa, itsellä samat havainnot.
        Niin, enkä muutenkaan äänestäisi Haavistoa vaikka hän sinänsä oikein miellyttävältä ja asinsa osaavalta vaikuttaakin.

        No mitenkäs nämä irstaat vanhat ukot jotka ovat nuorten naisten perään (Niinistö ja Lipponen)? He eivät varsinkaan ole sopivia arvojohtajia, vai mitä?

      • knsödfoija9
        Homous ei haittaa kirjoitti:

        Voi olla, että olen luonut käsitykseni päässäni, mutta pääni on poikkeuksellisen terve. Vastauksesi on tyypillinen reaktio ihmiseltä, jonka henkisiin haavoihin lausumani osui. Niitä haavojahan ei haluta myöntää ja siksi pitää yrittää kovettaa itsensä ja torjua agressiivisesti kommentit, jotka sisällä syvällä sisimässään tietää itsekin todeksi.

        En ole reliikki enkä edes erityisen konservatiivinen. Mielestäni konservatiivista on nykypäivänä mennä supulilauman tavoin vyöryvän median tahdittaman valtavirran mukana ja "suvaita" kaikkea muuta paitsi ihmisiä joilla oikeasti on joku itse muodostettu vakaumus asioista. Radikaalia on sen sijaan ajatella omilla aivoillaan, tutkia oikeasti asioita ja oivaltaa itse.

      • Antti

        Kirjoituksesi herätti minussa pienoisen vastareaktion.

        Kerrot, että tuttavapiirissäsi on homoja ja lesboja joiden minäkuva on tavalla tai toisella rikkinäinen. Varmasti näin on, mutta oletko miettinyt mistä syystä homoilla ja lesboilla voi olla vaikeaa vielä nykyäänkin luona Suomessa eheätä minäkuvaa? Aivan. Koska koko ajan tulee vastaan kommentteja ja suhtautumista, jossa henkilölle itselle luonnollinen seksuaali-identiteetti tuomitaan häiriintyneeksi.

        Ainoa tapa kenelle tahansa luoda eheätä minäkuvaa on hyväksyä ensin itsensä sellaisena kuin luonnostaan on ja antaa ympäristön reagoida siihen miten se haluaa. Haavistolla se on mielestäni onnistunut aika hyvin, mies tuntuu olevan hyvin sinut itsensä kanssa.

        Kaikilla homoilla ja lesboilla tämä ei varmasti ole vielä onnistunut, mutta se on sitä helpompaa, mitä enemmän ympäristössä todella ymmärretään ja hyväksytään, että homoseksuaalisuus ei ole mikään parannettava sairaus, vaan yksilölle luonnollinen ominaisuus. Tietysti populaation tasolla homoseksuaalisuus on poikkeus, kuten voi olla esimerkiksi punatukkaisuus. Kummassakaaan tapauksessa poikkeavuus ei kuitenkaan oikeuta enemmistöä luokittelemaan poikkeavaa yksilöä häiriintyneeksi.

        Kirjoitat myös, että lapsuuden traumaattiset hylkäämiskokemukset ovat usein syynä seksuaali-identiteetin häiriintymiseen. Näin voi olla, mutta voisitko laittaa minulle linkin johonkin yleisesti hyväksyttyyn tutkimukseen, jossa tällä tavoin tapahtunut seksuaali-identiteetin häiriintyminen tulkitaan homoudeksi tai lesboudeksi? Homoseksuaalisuus on samanlainen yksilölle luonnollinen ominaisuus kuin heteroseksuaalisuuskin, seksuaali-identiteetin häiriintyminen on aivan eri asia.

        Voisitko avata minulle myös ajatusta, millä tavoin Haaviston seksuaali-identiteetti näkyy hänen arvovalinnoissaan? Mies on ollut mm. merkittävissä rauhanturvatehtävissä Darfurissa, tehnyt sellaista työtä joka kertoo terveestä arvomaailmasta ja vielä todellisesta halusta toteuttaa sitä. Tässä on myönteinen esimerkki hänen arvomaailmastaan, kerro sinä niitä kielteisiä.

        Kirjoitat toisessa viestissäsi, että "konservatiivista on nykypäivänä mennä supulilauman tavoin vyöryvän median tahdittaman valtavirran mukana ja "suvaita" kaikkea muuta paitsi ihmisiä joilla oikeasti on joku itse muodostettu vakaumus asioista." Tässä asiassa olen kanssasi osittain samaa mieltä, suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaanon vähentynyt siinä mielessä, että kriittiset mielipiteet tuomitaan nykyään helposti suvaitsemattomuudeksi ottamatta mielipiteiden perusteista kunnolla selkoa. Mutta on eri asia antaako jonkun "itse muodostettu vakaumus asioista" oikeuden tuomita toisen ihmisen häiriintyneeksi. Siihen pitää olla hyvin vakavat perustelut, jotka sinulla kyllä näistä viesteistä jäävät puuttumaan.

        En kirjoittanut tätä tekstiä siksi, että kannattaisin Haavistoa. Todennäköisesti en äänestä häntä, vaikka hän on kyllä yksi parhaimmista ehdokkaista. Edellisen kirjoittajan perusteet olla äänestämättä olivat vain niin vastenmieliset, että toivoisi, että vaaleissa äänestettäisiin tai jätettäisiin äänestämättä paljon paremmilla perusteilla.

      • jotain rajaa
        Vanhat irstailijat kirjoitti:

        No mitenkäs nämä irstaat vanhat ukot jotka ovat nuorten naisten perään (Niinistö ja Lipponen)? He eivät varsinkaan ole sopivia arvojohtajia, vai mitä?

        kuules nyt eikähän irstainta ole " älä makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan" käskyn rikkominen vrt. vanha mies nuorempi nainen ja vielä kirkossa kuulutettuna aviossa

      • mallia kansalle !!!
        Homous ei haittaa kirjoitti:

        Hei kamoon, homous poistettiin tautiluokituksesta jo 40 vuotta sitten.

        Ei homous tee kenestäkään sairasta tai epävakaata. Ja aloituksessa oltiin jo tietoisia homoudesta ja sitä ei laskettu haitaksi.

        Mielipiteesi on vastenmielinen ja mielipiteestähän tässä on kyse, ei tiedosta. Olet luonut käsityksesi sairaassa päässäsi.

        Meillä oli jo naispresidentti, senkin soveltuvuudesta kaltaisesi konservatiiviset reliikit olivat sitä mieltä että se ei ole sopivaa. Nyt olisi ihan hyvä vetää tähän perään julkihomo presidentti, siinä sitä olisi arvojohtavuutta ihan esimerkillisesti.

        joo tosi yhteiskuntaa rakentavaa tälläiset ilmiöt. ei jatketa sukua. lesboudutaan ja homoillaan siinäpähän kuolee sivilisaatiokin. lopuksi nämä sitten hoitavat heterovähemmistöt. ps. sukupuolimoraalin rappeutuminen tappoi ennenkin kansat. uskokaa nytt että homoksi ei voi syntyä jos luojaan uskotte. kyllä se lähtee ihmisestä itsestään liikkeellle, ei se lumisadekaan autoa ojaan vie.

      • Terve vaan
        Homous ei haittaa kirjoitti:

        Hei kamoon, homous poistettiin tautiluokituksesta jo 40 vuotta sitten.

        Ei homous tee kenestäkään sairasta tai epävakaata. Ja aloituksessa oltiin jo tietoisia homoudesta ja sitä ei laskettu haitaksi.

        Mielipiteesi on vastenmielinen ja mielipiteestähän tässä on kyse, ei tiedosta. Olet luonut käsityksesi sairaassa päässäsi.

        Meillä oli jo naispresidentti, senkin soveltuvuudesta kaltaisesi konservatiiviset reliikit olivat sitä mieltä että se ei ole sopivaa. Nyt olisi ihan hyvä vetää tähän perään julkihomo presidentti, siinä sitä olisi arvojohtavuutta ihan esimerkillisesti.

        Toi on niin sairas kommentti.

      • paljas häpy

        Lueppas se rikoslaki uudestaan homous oli mielisairaus vuoteen 1983. Ja se, että se ei enää ole luokiteltu meidän yhteiskunnassamme laittomuudeksi tai muuksi, on se edelleen monissa maailman maissa, tuomittu kuolemalla ja otappa se pölyyttynyt raamattu sieltä kirjahyllystä ja katso vaikka kohta 3 Moos 20:13. samalla voit lukea 3 Moos 18: 1-30. voit oppia moraalista jotain.

      • Yualle
        ÄsmäKäsmä kirjoitti:

        Wow, kerrankin joku kirjoittaa asiaa, itsellä samat havainnot.
        Niin, enkä muutenkaan äänestäisi Haavistoa vaikka hän sinänsä oikein miellyttävältä ja asinsa osaavalta vaikuttaakin.

        Asiasta en tiedä, mutta kerrankin joku kirjoittu kansantajuisesti syyt poikkeavaan sekusaaliseen suuntautumiseen.

        Kiitän ja kumarran.

    • Jo vanha emäntä

      Äänestän Haavistoa. Paras näistä.

    • siksi en

      Henkilökohtaisesti: Haaviston seksuaalisuuntautuneisuudella on väliä, myös asiapuolella on aukkoja.

    • taskurapu-

      Taskukokoinen seksilelu.

      Onko Haavisto todella pedofiili.
      Poju ei näytä vieläkään täysi-ikäiseltä!

      Koulujakäymätön, ollut tössä seksibaarissa?
      osaa näköjään ammattinsa, koska haavistopappa vaalitsi tuhansien samanlaisten joukosta ja toi mukanaan matkamuiston!!?
      http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/grafiikat/presidentinvaalit/itsenaisyyspaivat/1268320-max555x555.jpg

      Kyllä Haavistolla itsekritiikki fiiraa pahasti, ja tuollainen muka arvojohtajaksi pyrkii!
      Eilisessä TV-ohjelmassa poju oli duunattu isommaksi kuin haavisto ite,
      kyllä huvitti!

      • nuorten poikien perään

        Piikittelevät Haavistoa TV:ssä puumaksi.

    • Vakaa äänestäjä

      Ainoat kunnon ehdokkaat ovat Niinistö, Soini ja Essayah.
      Haavisto on seksuaalisesti väärin suuntautunut, Arhinmäki on graffittitöhrijä ja jalkapallohuligaani ja vasuri, Väyrynen ja Lipponen ovat neukkujärjestelmän likaamia ja siten poissa pelistä.

      Äänestän Niinistöä.

    • Asia on nyt selvä

      Ei tullut yhtään kunnolllista perustetta olla äänestämättä Haavistoa, joten äänestän häntä.

      • selkeä valinta

        3 Moos. 20: 13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset. Voisiko Jumalan sana olla peruste.

      • syy äänestää
        selkeä valinta kirjoitti:

        3 Moos. 20: 13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset. Voisiko Jumalan sana olla peruste.

        Haavisto ei kuulu kirkkoon ja se on todella suuri plussa. En voi ottaa vakavasti henkilöä joka uskoo yliluonnollisiin jumalhenkilöihin.

        Äänsetäisitkö sinä aikuista joka uskoo hammaskeijuun tai joulupukkiin?

    • armeian käynyt mies

      En äänestä häntä, koska on vain ylioppilas koulutukseltaan, ei ole viitsinyt kehittää edes itseään, aika on mennyt seksileluja etsiessä?

      Sekä hän on armeijan käymätön, niinuin edellinenkin mummeli, siksi ei sovi ylipäälliköksi, ja on liian pehmoinen.

      Ehdokkaiden joukossa on presidetiksi monta näissä suhteissa parempia, politiikassa kokeneempia ja fiksumpia!

      • ensimmäinen hyvä

        No okei, tuo on kyllä iso miinus ettei ole saanut edes tutkintoa aikaiseksi.

    • Näin on

      Haavisto epäonnistui surkeasti Darfurissa ja korvattiin tanskalaisella dipolomaatilla. Jostain syystä suomalainen media ei halua muistella tätä, eikä Haavisto ole itse halunnut täydellisestä epäonnistumisestaan Suomessa kertoa. Ulkomailla asia kyllä tunnetaan ja tiedetään. Jostain syystä Haavisto on antanut itsestään myyttisen sankarin kuvan rauhanneuvottelijana kotimaassaan, ulkomailla hän taas vastaavasti esiintyy oppineena yliopistomiehenä. Kovin monikasvoinen mies tämä Haavisto:

      The politically proactive and independent Haavisto failed to acknowledge the limits of his mandate and was replaced by a Danish diplomat Torben Brylle who respected the limitations set by leading member states. As a result, the current EUSR has to focus on shuttle diplomacy and representational aspects of the job, while policy proposals are met with suspicion.

      http://www.atlantic-community.org/app/webroot/files/articlepdf/Ferhatovic Sudan.pdf

      • Yksi kysymys?

        Mikä on dipolomaatti?

    • vanhanliiton mies

      seta-sdp ketju saa loppua.

      sinivalkoista todellista kaipaan.

      minä ajattelen suomalaisia yleensäkin en itseänäi tuossa homousasiassa että tämä meijan pekka ei ole oikea mies (niin toinen puolisko) pressaksi

    • loukkaa

      Kyllä on, hänellä on mielipide, joka loukkaa yli miljardia kristittyä. 3 Moos. 18. 1-30

      • Pekasta pressa

        Siinä taas yksi suvaitseva ja anteeksiantava kristitty...

        www.eroakirkosta.fi ............ Haavistokin erosi

        Halonenkin nousi aikoinaan presidentiksi juuri tuollaisen panettelun ja sortopilkan vuoksi. Kansa asettuu heikomman puolelle, joten antakaahan pojat vaan leukojen louskua, se sataa Pekan laariin :)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe