Pölhölän Liikenne

Raikku Ilves

Huvittaa minua, Pölhölän työasu,s e oli yksi syy miksi sieltä lähdin, olen iso mies, nyrkkeilijä ja voimannostaja ja minulle määrättiin naismaisella värillä ja leikkauksella oleva virkapuku. Työnjohto alkoi pottuilemaan kun en suostunut violetinpunaista pukua vetämmän päälleni kun olin tarpeeksi saanut nauruja osakseni matkustajilta ja kavereiltani, ihmisellä on sentään ylpeys.
Mikähän homppeliraati on kiusantekona suunnitellut Pölhölän työpuvun värin ja mallin, toki muutama naiskuljettajakin on ja heille se sopii, mutta me muut, emme ole kaikki hinttejä.
Muutenkin yhtiössä oli sotilaallinen kuri ja simputus, miksi sitten miehille akkojen vaatteet ei ymmärrä.

106

1245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex-Pökkelö

      Minun osallani tapahtumat kärjistyivät kriisipisteeseen.ajoin Pölhölän kaupunkibussia jonkun vuoden ja jouduin milloin mistäkin syystä esimiesten seurantaan ja puhutteluun, joko ajoin liian hiljaa ja en pysynyt aikatalussa ja minulla tuli ylitöitä, jotka merkkasin joka minuutin, tai sitten ajoin liian kovaa ja kulutin liikaa polttoainetta, kaikenlaista kiusantekoa minua kohtaan tehtiin ja asiakaspalautetta tuli, vaikka noudatin vain ohjesääntöä ja tein työni.
      Eräänä aamuna ennen joulua , muutama vuosi sitten löysin bussista lompakon ja ilmoitin esimiehelle, asiakas oli tullut noutamaan sen ja kun pääsin varikolle oli esimiehellä asiaa, sanoi, että asiakas oli jättänyt minulle kiitoksen ja lahjan, paviaani tiskin takana rouskutteli pähkinöitä kuin apina ikään ja ojensi minulle puoliksi syödyn pähkinäpussin, sanoi, tässä on sinun osuutesi löytöpalkkiosta ja nauroi keltaiset hampaat loistaen, minun pinnani paloi, näinkö paljon kuljettajaa arvostetaan, otin pähkinäpussin ja kumosin sen paviaanin niskaan ja ilmoitin, että syö loputkin, tämä poika lähti.
      Ilman irtisanomisaikaa lähdin pölhölästä ja niitä neitivaatteita en enään päälleni pistä, sen jälkeen kävin kääntymässä muutamassa muussakin yhtiössä, missään ei hyvä, noissa hommissa, mutta apinamaisinta on pölhölällä ja vaatteet siellä kuin seta ry:n pikkujouluista.
      Ajelen nyt ihan rauhassa jätetautoa, kuorma ei valita, pomot ei valiteta, vaatteet on kuin työmiehellä ja palkkakin paljon parempi, pölhölää ei ole ikävä ja en sitä ovea tule enään aukaisemaan.

    • voevoe

      Ei voi muuta kun nauraa teidän ongelmille=) ehkä tuo neitiys on teidän omassa päässä...

    • 1+19

      tuo voimanostaja on kaikkein huvittavin ja x pökkeleö peesaa hyvin. sanoisin ,että ketjulla varustettu lapion varsi olisi paras työkalu molemmille .

    • diamond o`rossi

      Älä sä puhu mistään ketjulapioista kun et ole kynää kummempaa työkalua kädessäs pitänyt. Myös mitä edelliseen kommenttiin , neitimäisyys omassa päässä tulee , voinen kertoa että olisi hyvä kirjoittajan itse mennä ja kokea tuntuuko päässä kun vetää naistenkuteet päälle. Jos oikein kiltti apina on , voi saada sukkiksetkin varusteiden mukana. Violetin väriset tietysti.

      • rättivääbeli

        diamondi on saanut joskus aikoja sitten potkut pohjolan liikenteeltä. Ja sen takia katkera kun joutui luopumaan violetti takista.


      • diamond o`rossi
        rättivääbeli kirjoitti:

        diamondi on saanut joskus aikoja sitten potkut pohjolan liikenteeltä. Ja sen takia katkera kun joutui luopumaan violetti takista.

        Ett joku rättivääbeli voiki oikke raksta noit rätei ja lumbui.
        Viäl mä ymmärtäsi nätei flikoi , mutt ett noit rätei ja lumbui...


      • BAVEBASTORI
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Ett joku rättivääbeli voiki oikke raksta noit rätei ja lumbui.
        Viäl mä ymmärtäsi nätei flikoi , mutt ett noit rätei ja lumbui...

        diamondilla tuli heikit housuun kun ryypännyt kesken käynyttä kiljua. Ja nenässä kaikki sateenkaaren värit. Rossihan on tenukeppi nykyään.


      • diamond o`rossi
        BAVEBASTORI kirjoitti:

        diamondilla tuli heikit housuun kun ryypännyt kesken käynyttä kiljua. Ja nenässä kaikki sateenkaaren värit. Rossihan on tenukeppi nykyään.

        Laula bastori virsiä vaan. Ei sattunut mitkään tuntomerkit kohdalleen , mutta ei liene mun vika jos bavebastori sinäkin tykkäät pukeutua naismaisiin fetistivaatteisiin ja vieläpä duunissa yleisön palveluksessa palveluammatissa ollen. Tenukeppinäkin olis kellä vaan parempi kun tollasena homppelina.


      • Totta mooses
        BAVEBASTORI kirjoitti:

        diamondilla tuli heikit housuun kun ryypännyt kesken käynyttä kiljua. Ja nenässä kaikki sateenkaaren värit. Rossihan on tenukeppi nykyään.

        Kysymys väliin :tarkoittaako tuo tuli heikit housuun yhtiön niin mukavaa johtajaa alakoa???


      • Totta mooses
        Totta mooses kirjoitti:

        Kysymys väliin :tarkoittaako tuo tuli heikit housuun yhtiön niin mukavaa johtajaa alakoa???

        Jäi kirjain pois eli Alanko Heikki


      • REKKAREINO

        NEITI DIAMONDROSSI ON KATKERA KUN SAI POTKUT POHJOLASTA JA KORTTI LÄHTI KUIVAMAAN KUN KUSI HOUSUUNSA.


      • POHJOLANLIIKENNEPOP

        Voishan tuo diamondrossi ottaa tuttinsa ja mennä nukkumaan. Ja satujen kertoilu riittää jo !


      • diamond o`rossi
        POHJOLANLIIKENNEPOP kirjoitti:

        Voishan tuo diamondrossi ottaa tuttinsa ja mennä nukkumaan. Ja satujen kertoilu riittää jo !

        Kerroppa ensin edes yksikin positiivinen seikka siitä sirkusareenasta ja muuta kuin ne negatiivista huomiota herättävät ryysyt.


      • keltaruskeamusta

        diamondpossi ei ole elämänsä aika kallistellut kuin pikku sorbuspulloja. Eikä ikinä töitä tehnyt. Ja kuullut jostain minkävärisiä kuteita bussifirmoissa on.


      • ALLAHI
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Ett joku rättivääbeli voiki oikke raksta noit rätei ja lumbui.
        Viäl mä ymmärtäsi nätei flikoi , mutt ett noit rätei ja lumbui...

        Diamond o rossilla on uhmaikä ja iältään joku 15 v RÄKÄNOKKA.


    • ANTEROLAKRITSA

      mitä isompi mies sitä lapsellisempi kuten raikku ilves on ja diamond rossi. Jo on neideillä halvat huvit kuten pohjolan liikenteen vaatteiden mollaaminen. HEH HEH !!!

      • diamond o`rossi

        Pitäkää te ne tyttövaatteet vaan ja apinannahkat kun tykkäätte niistä. Rekkareino ei tiedä tieliikennelaeista mitään kuten ei mistään muustakaan sitä vähää. Kortti ei lähde kuivumaan mistään muusta kuin vakavasta liikennerikkomuksesta. Housuun kuseminen , pölhölälläkään , ei vielä siihen yltäisi.
        Antero taitaa olla "lakritsimiehiä" tai onko saavana rouvaosapuolena kenties.
        Sukkahoususepolle ei voi kun pettymyksen tuottaa kun sopi kuinka taikka ei , niin minkäänlainen hame ei kysymykseen tule ja kun pölhölällä en ole , on se onneksi mahdotontakin ,mutta suotakoon se teille.


    • pähkinäallergia

      Onkos tämä joku kaappihommpelien foorumi, kun noin raivoisasti kahnataan eipäs juupas aiheena pölhölän hinttirytkyt. Helvata sentään, jättäkää ne puppelit rauhaan ja antakaa heille työrauha. Kyllä, se on niin, että firman valinta osoittaa jo mieltymykset ja halut vapaa-ajalla, kerran asut on etukäteen tiedossa...

    • 1+8

      nuo on just päässeet hiekkalaatikon reunan yli ja jatkavat siitä mihin jäivät kinasteluissaan siellä laatikolla. typeriä rehvastelijoita suurin osa. koko saattaa olla ,mutta korvien välys ei ole kasvanut samassa suhteessa muuhun kroppaan.

      • diamond o`rossi

        Niin just. Ajoi se kanttikiven yli ja aiheutti muutakin hämminkiä toheloinnillaan valkoinen tornaado Herttoniemen suunnalla eilispäivänä. Mutta aina vaan hullummaksi se apinameininki näyttää siellä menevän päivä päivältä sen pukeutumisen suhteen. Kovat kaulassa , tyttötakki päällä ja lierihattu päässä.
        No ehkä siihen mahtuu enempi niitä pähkinöitä , mutta ei kovin korkeaa arvostusta tuo julki. Lisäksi vaarantaa muun liikenteen kun toisia tielläliikkujia alkaa naurattaa moinen näky pölhölän puikoissa.


      • REKKATUULA
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Niin just. Ajoi se kanttikiven yli ja aiheutti muutakin hämminkiä toheloinnillaan valkoinen tornaado Herttoniemen suunnalla eilispäivänä. Mutta aina vaan hullummaksi se apinameininki näyttää siellä menevän päivä päivältä sen pukeutumisen suhteen. Kovat kaulassa , tyttötakki päällä ja lierihattu päässä.
        No ehkä siihen mahtuu enempi niitä pähkinöitä , mutta ei kovin korkeaa arvostusta tuo julki. Lisäksi vaarantaa muun liikenteen kun toisia tielläliikkujia alkaa naurattaa moinen näky pölhölän puikoissa.

        Diamond et kai ole vastuussa kenenkään kuljettajan kanttikivien yliajosta tai takin väristä. Joten aika lapsellinen mollaaja olet täällä mut onneksi olet nolannut vain itsesi tyylilläsi jolla haukut bussikuskeja mut huvinsa kullakin typerys.


    • Matti Putto.

      Ken Pölhölän neitivaatteet päälleen saa, hän pelin menettänyt on.
      Kaikkeen ihminen joutuu nöyrtymään, apinan osa kova, mutta ajat ovat kovat, jos totta puhutaan mitenkään väheksymättä Pölhölön armeijakuria, niin ne kuteet on kyllä naismaiset, mutta eihän se ole kuljettajien vika, vaan firman, joka haluaa alentaa ja saattaa työntekijänsä naurun alaiseksi.

      • PARASTALOPOHJOLA

        MATTI PUTOLLE olen ollut 25v yki pohjolan liikenteeellä ja kukaan ei hienoille pohjolan liikenteen vaatteille ole nauranut eikä armeija kuria ole eikä tule. Mut huvinsa kullakin kuten rossilla ja putolla aikaa kun on niin provoja kirjoitetaan päivät pitkät näillä palstoilla.


    • råätärivaatturi

      Pohjolanliikenteellä kaikki hyvin linjoja tulee lisää syksyllä. Ja kohta pohjolan väriset vaatteet on kaikilla kuskeilla eli hsl hommaa violettitakin joka kuskille.

    • Ex-pölhöläinen

      Pölhölän vaatteiden kauneus on silmissä, jotka ihailevat naisellisita kauneutta.
      Räätälivaatturi taitaa olla nainen, tai sitten miehistä pitävä mies.
      Surkuhupaissa asiassa on se, että työnantaja pilkkaa kuljettajiaan tuollaisilla sirkusvaatteilla.
      Olis edes työpäivät asialliset, mutta ei aamusta iltaan työtä kellon ympäri ja rättivääpelin valitsemissa violetin värisissä asusteissa, turistitkin kyselevät, että tilaisuus on täällä ja onko joku kiertävä sirkus, kun pölhölän kuskeja useampi liikkeellä.
      Varmasti se asenne ja virkapuku, lyövät hartiat köyryyn, pää alaspäin ja kädet maata viistäen moni kulkee ja siksi jopa apinaksi voisi luulla.

      • POHJOLAVOITTAA

        Nyt helbin 60 kuskia saa päällensä pohjolan hienot vaatteet muttei kortittomat dokut kuten rossi


      • diamond o`rossi
        POHJOLAVOITTAA kirjoitti:

        Nyt helbin 60 kuskia saa päällensä pohjolan hienot vaatteet muttei kortittomat dokut kuten rossi

        Ainoa kortti mikä tällähetkellä puuttuu on viinakortti minkä käytöstä luovuttiin 60-70 lukujen välimaastossa.


    • lissu Vantaa
      • diamond o`rossi

        Jep Lierihattu vielä päähän niin piste iin päälle.


      • 30v.pohjolassa.
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Jep Lierihattu vielä päähän niin piste iin päälle.

        TERVETULOA VAAN POHJOLAN LIIKENTEEN LEIPIIN 60 HELBILÄISTÄ JA 20 WESTENDILÄISTÄ. ON HIENO TYÖPUKU REILUTALO HYVÄT AUTOT AJETTAVANA.


      • diamond o`rossi
        30v.pohjolassa. kirjoitti:

        TERVETULOA VAAN POHJOLAN LIIKENTEEN LEIPIIN 60 HELBILÄISTÄ JA 20 WESTENDILÄISTÄ. ON HIENO TYÖPUKU REILUTALO HYVÄT AUTOT AJETTAVANA.

        Mitä hienoa siinä työpuvussa on muuta kuin naismaisuus? No jos niissä viihtyy niin mikäs siinä.
        Entä mitä reilua siinä talossa on? Tippakannumeininkiä ja kyttäystä sekä pitkää päivää ja ylityötä.
        Hyviä autoja siellä tarhassa ei liene nähtykään. Helbillä kyllä varmemmat ja paremmat autot on. Autojen ikäkään ei ratkaise vaan toimintavarmuus ja hyvä huolto.
        30 vuotta pohjolassa on tehnyt näemmä tehtävänsä paviaanin aivokoppaan.
        Siellä sellainen 30 minuuttia on jo se maksimi, ihmiselle.


      • pukumieskuljettaja
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Mitä hienoa siinä työpuvussa on muuta kuin naismaisuus? No jos niissä viihtyy niin mikäs siinä.
        Entä mitä reilua siinä talossa on? Tippakannumeininkiä ja kyttäystä sekä pitkää päivää ja ylityötä.
        Hyviä autoja siellä tarhassa ei liene nähtykään. Helbillä kyllä varmemmat ja paremmat autot on. Autojen ikäkään ei ratkaise vaan toimintavarmuus ja hyvä huolto.
        30 vuotta pohjolassa on tehnyt näemmä tehtävänsä paviaanin aivokoppaan.
        Siellä sellainen 30 minuuttia on jo se maksimi, ihmiselle.

        Mä ollut jo 38 v pohjolan liikenteellä. Ja ei kuulu diamond dokulle pätkääkään.


      • diamond o`rossi
        pukumieskuljettaja kirjoitti:

        Mä ollut jo 38 v pohjolan liikenteellä. Ja ei kuulu diamond dokulle pätkääkään.

        Mun puolesta ole vaikka 58 vuotta siellä vielä päälle. On hyvä vaan. Ilmeisesti on ollut hyvät pähkinätkin siellä palkkioina.
        Eihän se kuulu kenellekään mutta on se vaan niin surkuhupaisa näky kun pukutyylin ja päähineen näkee niin talon ja tavat tuntee.


      • pellerossi
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Mun puolesta ole vaikka 58 vuotta siellä vielä päälle. On hyvä vaan. Ilmeisesti on ollut hyvät pähkinätkin siellä palkkioina.
        Eihän se kuulu kenellekään mutta on se vaan niin surkuhupaisa näky kun pukutyylin ja päähineen näkee niin talon ja tavat tuntee.

        Ai jaa diamond rossi parka kuvittelee olevansa selvännäkijä jo vaatteiden perusteella tuntee firmat. Voi reppanaa ! Mielikuvitus laukkaa ja rossi mukana !


      • diplomikuski
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Mun puolesta ole vaikka 58 vuotta siellä vielä päälle. On hyvä vaan. Ilmeisesti on ollut hyvät pähkinätkin siellä palkkioina.
        Eihän se kuulu kenellekään mutta on se vaan niin surkuhupaisa näky kun pukutyylin ja päähineen näkee niin talon ja tavat tuntee.

        Kovasti diamond rossi haluaa pohjolan liikenteen leipiin mut kun ei postikortilla ajeta bussia eikä pissat housussa rossihan on haisunäätä.


      • diamond o`rossi
        diplomikuski kirjoitti:

        Kovasti diamond rossi haluaa pohjolan liikenteen leipiin mut kun ei postikortilla ajeta bussia eikä pissat housussa rossihan on haisunäätä.

        Eipä tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja , sillä vaatteethan ovat firman vähän niinkuin eräänlainen käyntikortti mistä asiakkaat näkevät yrityksen alennustilan ja miten arvostaa työntekijöitänsä pukemalla ne sirkustamineisiin. On niitä nähty firmoja jos jonkinlaisia ja tullut todetuksi mitä miehisemmät vaatteet , sen reilumpi meininki. Seurataanpas taas mielenkiinnolla minkänäköisiä ja tottelevaisia pähkinänpurijoita lierihattu päässä tulee vastaan Herttoniemen suunnalla.


    • hertsikuski

      diamond rossi söi ruokatunnilla 10 kiloa pähkinöitä ja seuras kuinka haavisto pärjää pressa kisassa kun on niitä miehiä.

      • ELÄKELÄISKULJETTAJA

        Laittakaa siellä herttoniemessä pähkipussit piiloon ettei rossi syö niitä liikaa. Pohjolan liikenteen väriset vaatteet tulee kohta kaikille hsl:n linjoja ajaville kuljettajille. Ja aamuisin säkki diamond rossille pähkinöitä mukaan.


      • diamond o`rossi
        ELÄKELÄISKULJETTAJA kirjoitti:

        Laittakaa siellä herttoniemessä pähkipussit piiloon ettei rossi syö niitä liikaa. Pohjolan liikenteen väriset vaatteet tulee kohta kaikille hsl:n linjoja ajaville kuljettajille. Ja aamuisin säkki diamond rossille pähkinöitä mukaan.

        Varmasti löytyy yksi jokaei niitä hepeneitä niskaansa vetele.


      • Jetsoni
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Varmasti löytyy yksi jokaei niitä hepeneitä niskaansa vetele.

        diamond rossihan ei ikinä ole autoa ajanut vaikka muuta tällä palstalla tekstailee. Oli kuulemma rossin poistaneet nukkumasta pohjolan autosta lumihankeen vuosia sitten. Siitä se pohjola viha. Dokuille kun on oma kyyti poliisi nimittäin.


    • Entinen alokas.

      Pölhölän vaatteet ovat naismaiset, mutta voihan niistä joku mieskin tykätä, kun tyrkkää vaan menemään..
      Taitaa aika pitkät olla siellä työpäivät ja kuri kova, tiukat aikataulut, mutta jos kaunis violetinpunavaatetus korvaa tuon, niin eikun ajamaan.

      • diamond o`rossi

        On luettu että jossain toisaallakin on jollakin yksittäistapauksella mieltymystä tietynlaisiin vaatekappaleisiin. Väristä ei tietoa , mutta hame on kova sana siellä.


    • NEITIMIES

      Neiti diamond rossille on tekeillä violetin väriset vaatteet kun se niin tykkää väristä kun sitä violettia niin mainostaa monta kertaa päivässä täällä. Tulet neiti rossi saamaan violetin väriset : Kengät , kerraston, takin, lakin, housut niin ei sun enää tarvitse niitä pohjolan liikenteeltä yrittää hommata.

      • diamond o`rossi

        Saaks puukengät kanssa ?


    • Pölhöllä ajossa.

      http://i2.aijaa.com/b/00956/8958815.jpg

      Kyllä hienot on vaatteet ja tulevaisuudessa pk-seudulla suurimmalla osaa kuljettajista nämä varusteet.

      Tuossa jossakin joku jo mainitsi, että 60-70 luvulla oli elokuvatetterin vahtimestareilla eli lipunrepijöillä samanlaiset ja kaluunat oli kanssa, eristyisesti punainen tai violetti väri on se, joka pistää silmään, näkyy pimeässäkin paremmin.
      Myöskin sirkuksessa olen nähnyt opetetuilla apinoilla ja sisrkustirehtööreillä samanlaisia punaisen violetteja asusteita ja yleisö on antanut naurun kera raikuvat aploodit..
      Hienoa, että Vr uudistaa junahenkilökunnan vaatetusta, mutta eivät sentään koskeneet pölhölän hienoon työpukuun se olisikin ollut jo pyhäinhäväistystä.
      Rallati rallaa, jatketaan samalla tavalla ja polttoainetta säästellen ja kuljettaja saa mahtavat aploodit ajosuoritteen päätteeksi, esim. linjalla 58 tuommoinen 1.5 tunnin sivu ei ollut mitään..

    • presitentti pekka

      Pekka sanoi, että hänkin löysi miehen, kun lattoi vaaleanpunaisen puvun päälle ja ajoi pölhölän pussia. Pekan pussissa ei keskiovesta päässy ulos, koska hän avasi aina vain takaoven.

      • Kom Mari

        Semmonen tyyppi kuuluu olevan eräässä toisessakin yrityksessä missä ei asusteet ole väriltään vaaleanpunaisia , mutta naistenvaatetusta käyttää ja sillointällöin kuviakin näyttää.


    • pölhö-kuski

      Pölhölän Liikenne on kieltänyt kuskeja sammuttamasta autoa päättärillä kun Ivecot ei kuulemma lähde käyntiin. Samalla on kuitenkin sanottu että kuski maksaa itse mahdollisen sakon tyhjäkäynnistä. Eikö autot pitäisi pitää kunnossa että ne lähtevät käyntiin? Sairasta menoa, miksi kukaan ei puutu asiaan?

    • Raikku

      sulla on selkeästi henkilökohtainen ongelma, jota et edes itse kykene huomioimaan.
      Ylpeys on pakokeino oman identiteetin huonoudesta, jota voi yrittää käyttää työnvieroksumiseen pohjaavaan negatiivisen orientoitumisen kilpenä. Tosiasiassahan sä et edes halua tehdä duunia, sillä jos ja kun näin haluaisit tehdä, niin joku työasu olisi jokseenkin toisarvoinen tekijä.

      Oot juuri näitä reppanoita, jotka kusee koko alan suhteen ns. omaan nilkkaan. Mene ja hakeudu metsähallitukselle töihin käpyjenkerääjäksi, niin voit vetää kirjavan sarkavaatteen päällesi ja kadota mtsän siimekseen.

      • Hiiri vs Rotta

        Ei työnjohtoa kannata pelätä jos ne yrittää saada kuljettajat tekemään vastoin lakia niin tulkoon itse ajamaan linjansa oho mutta eihän ne sitä tee =D


      • Kärpänen vs Hyttynen
        Hiiri vs Rotta kirjoitti:

        Ei työnjohtoa kannata pelätä jos ne yrittää saada kuljettajat tekemään vastoin lakia niin tulkoon itse ajamaan linjansa oho mutta eihän ne sitä tee =D

        Ei kannatakaan pelätä. Eräässä suurimpiin kuuluvissa yhtiöissä on työnjohtajat , ns.kärpäset , ei siis kaikki , vaan kärpäsillä tarkoitetaan tietyn vaikutusvaltaisen henkilön suosiota hakevat , muutamat säkäkorpraalit , valmiita vaikka mihin.
        Valmiita vaikka linnassa istumaan idolinsa puolesta tai takia.


      • Kelokalle

        Kuultu on että jollakin kävi näin pakkaspäivän aikana wiima asusteen alla , eikä kyse ole autonkorista vaan kylmästä tuulesta.


    • Töihin menossa..

      Pölhölän kyydissä aamulla ja taas mentiin 60/km alueella, 20-30 Km/t, kuljettaja vilkuili pelokkaan näköisenä jotain mittaria koko ajan ja rullaili ilman kaasua, myöhästyin töistä taas kerran Pölhölän kyydissä.
      Päivälle kyllä antaa hilpeyttä nuo lilanpunaiset vaatteet, ne herättää kyllä huomiota, mutta vois ne Pölhölän kuskitkin keskittyä normaaliin ajamiseen, onko se polttoaineen kulutuksen seuranta niin tärkeää, että normaalisti ajamalla saa sanktion.
      Yhtenä aamuna meinasin kyllä revetä, kun punapuvulla oli päässään joku rätti ja se kuulutti koko matkan ajan pysäkkejä ja ilman lämpötilaa, ihan kuin joku rättipää, mutta ihan suomen kielellä selosti ja ajoi myös kävelyvauhtia.

      • TANNISARSKA

        Työläiset menkööt töihinsä taksilla ei ole pakko bussilla kulkea kun kerran ei kyyti miellytä. Tai kävelkää kuten hsl ehdotti joku aika sitten !!!!!!!!!


      • diamond o`rossi
        TANNISARSKA kirjoitti:

        Työläiset menkööt töihinsä taksilla ei ole pakko bussilla kulkea kun kerran ei kyyti miellytä. Tai kävelkää kuten hsl ehdotti joku aika sitten !!!!!!!!!

        Senkös takia kunnon työläisten on mentävä jalkaisin jos punanutut borsat päässä tekevät esimiestensä käskystä tai miellyttääkseen heitä , matkustajien matkanteosta sietämätöntä.


    • Ex-pohjolan kuski

      Ajoin itse tuossa menneinä vuosina pohjolan liikenteen kaukoliikennepuolella ja ei siellä kyllä kukaan maininnut että pitää ajaa säästöliekillä, ihan normaaliajoa ei sen kummempaa, ja ihan mukava oli tällaisen osa-aikaisen ajella, kymenlaakson , etelä-karjalan ja pk-seudun välistä pikavuoroliikennettä ajoin ja välillä tuurasin länsi-uudenmaan liikennettä lohjalle, nummi-pusulaan jne, siellä on muuten mielenkiintoisia linjoja ajaa kuten Kamppi-Nummi-leppäkorpi-somero, kapeita kinttupolkuja ja talvella ei aurasta tietoakaan, samoin siuntion alueen linjat, Siuntiossahan on suomen nuukin tiemestari joka ei hiekkaa kylvä tielle eikä aurakalustoa käytä, hänelle soittaminen on heikkohermoiselle tuskaa, mies on kuin lehmän hermo, "jåå ,jåå, ja vist , teidä pitä aja valkoisten viivojen välissä, ei ojaan passa ja." på svenska ...mutta alkuperäisen aiheen perusteella paikallisliikennepuolella on pk-seudulla eri meininki , mitä olen jutellut eri yksiköiden paikallisliikennepuolen ajoja ajvien kesken ei tuolla kukaan ole mitään valittanut esim Kotkassa, Lohjalla, kirkkonummella jne.. tsemppiä kuiteskin kaikille bussia ajaville kaiken valituksen ja kurjuuden keskelle, teitä tarvitaan. Ja mitä tuohon ajotyyliin tulee niin yleensä tuo repivä ajotapa tulee tuolta etelän ja idän kulttuurien maista tulevilta kuljettajilta, siellähän on huonon kuljettajan merkki jos ajelee hiljaa, suomalaiset eivät taas asiaa näe samanlaisin ajatuksin..

      • Rautalanka Martti

        Onkin kokonaan eri asia liikennöidä maaseudulla missä aika katsotaan kalenterista ja tarkempi aika kellosta , mistä puuttuu minuuttiviisari.


    • Tarzan-78

      Kukahan lie suunnitellut tuon Pölhölän riemukkaan punaisen työpuvun? Olisiko näin, että kun Helsingin pysäköinninvalvonnassa siirryttiin asialliseen sinisiin työvaatteisiin, vanhat lilanpunaiset varusteet myytiin pölhölälle, ajateltiin, että kun siellä muutenkin sirkusta, niin pistetään vaatteetkin sen mukaan.
      Muutamalle naiskuljettajalle noi retonkit sopiikin, mutta miehen yllä, voi kauhistus.

    • Eri mieltä

      Nehän on kivat vaatteet, semmoiset hienomman näköiset ei pelkkä siivoojan työpuku, väri ei ehkä kaikista parhain, mutta malli kiva.

      • diamond o`rossi

        Hinttipuku en paremmin sano. Päähineeksi vielä kunnon vappuhattu niin aina vaan kivammaksi menee joittenkin mielestä , vaan ei enemmistön ja normaalien.


      • totuudentorvi
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Hinttipuku en paremmin sano. Päähineeksi vielä kunnon vappuhattu niin aina vaan kivammaksi menee joittenkin mielestä , vaan ei enemmistön ja normaalien.

        ai diamond on hintti no tulihan se sieltä.


    • Manu.

      Pölhölän työpuku on kyllä hieman hintahtavan värinen, väri kyllä pistää silmään kaupungilla, mutta ei mitään, jos siitä tykkää.. Apinoillakin on sirkusessa vastaavia asuja nähty joten tuskin se niin paha on kun apinallekin kelpaa.

      • superkuskipohjolan

        Manu ja diamond kateellisina panettelee pohjolan liikenteen hienoja vaatteita.


      • diamond o`rossi
        superkuskipohjolan kirjoitti:

        Manu ja diamond kateellisina panettelee pohjolan liikenteen hienoja vaatteita.

        Hienoja juu. Laita säkin siellä oikein korkokengät ja varmuuden välttämiseksi hiukan punaa huuliisi niin asukokonaisuus on täydellinen. Työnantaja voi vielä lisäbonuksena palkita sinut kaikkina vapaapäivinäsi ylityöntekomahdollisuuksin.
        Hieno , naismainen vaatetus ei vaan sovi jätkälle ja se oli yksi merkittävä syy miksi tein silmukansiellä portilla kun yrittivät värvätä siihen muukalaislegioonaan , tai mikä omituisten otusten kerho se oikein onkin.


      • munamaija
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Hienoja juu. Laita säkin siellä oikein korkokengät ja varmuuden välttämiseksi hiukan punaa huuliisi niin asukokonaisuus on täydellinen. Työnantaja voi vielä lisäbonuksena palkita sinut kaikkina vapaapäivinäsi ylityöntekomahdollisuuksin.
        Hieno , naismainen vaatetus ei vaan sovi jätkälle ja se oli yksi merkittävä syy miksi tein silmukansiellä portilla kun yrittivät värvätä siihen muukalaislegioonaan , tai mikä omituisten otusten kerho se oikein onkin.

        diamond jauhaa samaa paskaa kuukaudesta toiseen ja sipsuttaa korkokengillä. Ylitöiden teko vapaa ehtoista ja eiköhän niitä liene muissakin bussifirmoissa kuin pohjolan liikenteellä. Ja tuskin ketään kiinnostaa diamondin huulipunan käyttö vaikka muniis laittaisit !


      • diamond o`rossi
        munamaija kirjoitti:

        diamond jauhaa samaa paskaa kuukaudesta toiseen ja sipsuttaa korkokengillä. Ylitöiden teko vapaa ehtoista ja eiköhän niitä liene muissakin bussifirmoissa kuin pohjolan liikenteellä. Ja tuskin ketään kiinnostaa diamondin huulipunan käyttö vaikka muniis laittaisit !

        Tuntuu munamaijaa kiinnostavan ,mutta enpäs anna...


      • pornopäällikkö
        diamond o`rossi kirjoitti:

        Tuntuu munamaijaa kiinnostavan ,mutta enpäs anna...

        nyt rossin kaheli teki joukkoliikenne sivusta pornosivun !


      • diamond o`rossi
        pornopäällikkö kirjoitti:

        nyt rossin kaheli teki joukkoliikenne sivusta pornosivun !

        Etkä saa sinäkään.Etenkin kun noin rumia kirjottelet.


    • Suomalia

      kirjoittakaa jokainen kansanedustajallenne, että tasa-arvon nimissä on huolestuttavaa, ettei Westendissä asu yhtäkään somalia!

      Sellainen ei käy päinsä. Somaleille on lailla taattava yhtäläinen asumisen taso kuin hyvin toimeentulevilla suomalaisilla.

      Westendiläisille on myös taattava yhtäläiset tutustumismahdollisuudet somalien kulttuuriin kuin mitä jakomäkilaisilla jo on. Tämä ei toteudu, elleivät westendiläiset ja somalit kohtaa, elleivät he elä samassa piirissä.

      Rasistisesta työpaikkakulttuuristamme johtuen somaleilla ei ole töitä, eikä varaa muuttaa Westendiin. Westendiläinen ja somali eivät kohtaa, eivätkä tule ikinä kohtaamaankaan, ellei käytetä positiivistä syrjintää.

      Siksi tähän on saatava lakimuutos ja heti!
      On säädettävä laki, että Westendin merenrantaan on rakennettava isoja kaupungin vuokra-asuntoja, joissa 10-lapsisten somaliperheiden on lokoisaa asustella ja tavata westendiläisiä.

      Erityisesti tasavallan presidentti voisi näyttää meille vähemmän koulutetuille, rasismista kärsiville houkille, miten korkeakoulutetut eivät pelkää tutustua somaleihin. Presidentti voisi ottaa jonkun isohkon somaliperheen asumaan luokseen. Tai eiköhän presidentin lukaaliin tai naapuriin mahdu vaikka koko somalisuku.

      Kun johtajamme näyttävät meille rahvaalle mallia, miten somaleiden kanssa eletään, voi rasismikin vähentyä!

      Tai sitten saadaan vahvistus sille, minkä rahvas jo tiesikin.

    • Ex-Pölhö.

      Pölhölän työasu on kaunis ja naisellinen, väri ja malli, mutta kummallista kun siellä kuljettajat suurimmalta osin miehiä.
      Lilanpunainen neitivaate kyllä pukee naiskuljettajaa ja on kuin huutomerkki kaupungilla, haluatko hintti nenääsi? Näin tultiin huutamaan aj tämän jälkeen otin lopputilin Pölhölältä ja siirryin ajamaan Sitalle jätteitä, itse asiassa se pelasti minut, nyt joka tunti kuuluu työaikaan, palkka parempi ja työvaatetetus kuin miehellä.

      • exresbusyes.

        Ai jaa ex-pölhökään ei pärjännyt pohjolanliikenteellä parempi kun läksit diamondrossin leiriin. Ja muista haukkua pohjolan vaatteita kuten diamondrossi joka päivä. Pohjolanliikenteellä ei mamman pojat pärjää!


    • Mikki Overkil

      Pölhölällä ei pärjää, jos vaatii sopimuksen mukaisia etuja ja ei suostu ajamaan rullaamalla pintakaasulla 30 km/T, vaikka rajoiotus 60/t ja mikä pahinta jos myöhässä aikataulusta ja mene ylitöiksi niin ei pidä ilmoittaa, muuten on simputuksessa. Vaatteet ei ole kehuttavat, pänvastoin, violetti väri aiheuttaa päänsärkyä ja saa punataudin.

      • nerttilä

        mIKKI KIRJOITTAA TÄYTTÄ PASKAA TAIDAT OLLA DIAMOND ROSSIN KAMU


    • Ex. Pölhö.

      Mikki kirjoitti siis täyttä ASIAA. Kenen mielestä pölhölän neitivaatteet on asialliset?
      Entä työkulttuuri, simputus ja kyttääminen, lumihangessa siellä ollaan ja syvällä.
      Apinakin saadaan opetettua, mutta ei sekään pidä niitä sirkusvaatteita kauniina, vaan tilaisuuden tullen repii päältään ne riekaleiksi.

    • Rättivääpeli Pkl.

      Meillä on Punaiset kauniit vaatteet, hieman naismaiset, mutta kun meille ne on määrätty niin muuta emme voi. Olemme sotilaita rivissä ja meillä on sotilaskuri.
      Olemme suuri ja kaunis.

      • Tunnettu Sotilas

        Kui joku voi oikke rakastaa rätei ja lumbui ? Viä mää ymmärtäsi nätei flikoi , mut ett rätei ja lumbui.


    • Polhola .

      Neitikomppania se on, vaatteetkin on kuin karnevaalista ja kuljettajista suurin osa neidin näköisiä.

      • laurilaguntsi

        Naurettavia spedejä nämä pohjolanliikenteen mollaajat täällä haukkuvat kuin ämmät ! Varsinkin diamondrossi ! Menkää ja kertokaa niille kuskeille ja joiltakin tulee kuonotälli. Mut älkää sitten itkekö!


      • diamond o`rossi
        laurilaguntsi kirjoitti:

        Naurettavia spedejä nämä pohjolanliikenteen mollaajat täällä haukkuvat kuin ämmät ! Varsinkin diamondrossi ! Menkää ja kertokaa niille kuskeille ja joiltakin tulee kuonotälli. Mut älkää sitten itkekö!

        On kuule monet kerrat huomauteltu , vaikka syyttömiähän ne paviaaniparat niihin sirkustamineisiin ovat kun pakotettuja ja opetettuja niitä pitämään. Kuonotälliä ei ole mun koskaan tarvinnut pelätä ,edes miettiä. Et taida pojuparka tietääkään mistä tulee jo yli neljän vuosikymmenen takainen kutsumanimeni Diamond.
        -Jatkuu seuraavassa kappaleessa jos uskallat lukea. Käy kakilla ensin ettei lurahda lahkeeseen kun kerron hieman taustojani.


      • kaimond.
        diamond o`rossi kirjoitti:

        On kuule monet kerrat huomauteltu , vaikka syyttömiähän ne paviaaniparat niihin sirkustamineisiin ovat kun pakotettuja ja opetettuja niitä pitämään. Kuonotälliä ei ole mun koskaan tarvinnut pelätä ,edes miettiä. Et taida pojuparka tietääkään mistä tulee jo yli neljän vuosikymmenen takainen kutsumanimeni Diamond.
        -Jatkuu seuraavassa kappaleessa jos uskallat lukea. Käy kakilla ensin ettei lurahda lahkeeseen kun kerron hieman taustojani.

        Diamond isottelee täällä. Tåytyy puhaltaa kumoon. Mut diamond parka piiloutuu nimimerkin taakse. Muutenhan diamondin olis jo käynyt ohrasesti ja paskansi jo housuunsa. Ei diamondista muuhun ole ollut kuin pohjolanliikenteen haukkumiseen kun eivät ottaneet diamondrossi nimistä apinaa töihin.


      • diamond o`rossi
        kaimond. kirjoitti:

        Diamond isottelee täällä. Tåytyy puhaltaa kumoon. Mut diamond parka piiloutuu nimimerkin taakse. Muutenhan diamondin olis jo käynyt ohrasesti ja paskansi jo housuunsa. Ei diamondista muuhun ole ollut kuin pohjolanliikenteen haukkumiseen kun eivät ottaneet diamondrossi nimistä apinaa töihin.

        Tule kokeilemaan onneasi. Missä tavataan?


    • Matkustaja munkasta.

      Itsekin olen ihmetellyt noita Pölhölän kuskien lilanpunaisia vaatteita, tulee kyllä sirkus mieleen, näin matkustajan kannalta herättävät hilpeyttä, mutta raivostuttavaa on tuo ajotyyli, kun moni Pölhölän kuljettaja ajaa ja hyssyttelee kävelyvauhtia kun pitäisi töihinkin keretä. Onhan omituisia jos jonkun polttoaineen säästökampanjan takia matksutajat kärsii ja en tarkoita, että pitäsi hurjastella, mutta kun kesäkelilläkin ajetaan 20-30 km/t vaikka aluella 60 km/t., siinä rupeaa lilanpunainen värikin jo ottamaan pannuun!

      • Genned

        Hinttikomppania, vaatteita kun katsoo.


      • Rossiurpo
        Genned kirjoitti:

        Hinttikomppania, vaatteita kun katsoo.

        Gennedille : TERVETULOA MUKAAN !!!


    • Hessu heli

      Esitän kysymyksen, onko Pölhölän kuljettajat koskaan vaatineetkaan normaalin näköistä työasua? Nauraahan tuolle lilalle kaikki. Huvittavan näköistä porukkaa, kun kraka tiukasti kaulassa, valkoinen paita, lilanpunainen naisten mallin virkapuku ja kuskataan porukkaa Stadissa. Ihan tervettä toi ei ole, jonkinlkaista nöyristelyä ja köyryä.
      Tulee mieleeni teksit, ken tästä portista käy, saa kaiken toivon heittää, sen verran apaattisen näköisiä porukkaa pölhölän kuljettajat ovat, että eläintarhassakin paremmat olot. . Minun ajoni siellä loppuivat aika lyheen, kun en susotunut pitämään tiukkaa kuristavaa kravattia päälläni kesällä ja lilanpunainen puku alkoi hiertämään, myöskään siitä armeija ja kyttäysmeiningistä en pitänyt ja kun en ole mikään reservin maanpuolustushenkinen, siitähän saa pölhölällä lisäpisteitä.

    • Punahuulet.

      Kikkura olisi aika sopiva kuljettaja pölhölälle kun siellä on naismaiset violetit vaatteet, niin hame päällä kulkevaa miestäkin katsotaan siellä suopeasti.
      Eli eikö olisi jo aika Kikkurankin ulkoistaa itsensä Nobinalta ja siirtyä pölhölän violetin punaisiin asuihin ja varmasti saman väristä omaa hametta saa käyttää.

      • Koiranturpa

        Kuonoani on vaikea punata , mutta muilta osin täyttäisin kyllä Pölhölällä vaadittavat kriteerit. Hameita on useampiakin . Debatikin on omasta takaa ja niccejäkin löytyy.
        Naamastani vain ei oikein pidetä ja rankkuria sain tänäänkin pakoon juosta.


      • diamond o`rossi
        Koiranturpa kirjoitti:

        Kuonoani on vaikea punata , mutta muilta osin täyttäisin kyllä Pölhölällä vaadittavat kriteerit. Hameita on useampiakin . Debatikin on omasta takaa ja niccejäkin löytyy.
        Naamastani vain ei oikein pidetä ja rankkuria sain tänäänkin pakoon juosta.

        No sussa jos kessä on ilmiselvää Pölhölä-ainesta ja ellen väärin ole lukenut sekstailujasi , on asenteesikin kohdallaan. Tulet varmasti siellä niiden joulutonttujen kanssa hyvin toimeen kun kuulut olevan nöyrää , työnantajaystävällistä , kesyä sorttia. Ei muuta kun punaa kuonoon ja suoraapäätä Pölhölään. Käy nyt kuitenkin reiluna se Kontulan tapaamisesi sen Jugin kanssa kun siitä niin paljon täällä keskustellaan. On allekirjoittanutkin käynyt vastaavanlaisia palavereja läpi , mutta ihan kahdestaan toisen osapuolen kanssa , mikä ei koskaan ole ollut työtoveri , vaan ylempänä. Lisäksi sellaisessa paikassa ettei turhia silminnäkijöitä ollut. Avustavista vävyistä puhumattakaan . No , onhan mulla aina ollut timanttisormukseni kyllä oikean käden nimettömässä vähän niinkuin neuvottelujen lyhentämistarkoituksessa.


    • Nobinamies74

      Ei Pölhölällä tarvitse käyttää violettia pukua. Suurin osa käyttävät sinistä pukua ja violettia takkia ja nykyään myös mustaa. Mun yksi kaveri on Pölhölän kuljettaja ja hän ei käytä violettia pukua, korkeintaan violettia toppatakkia talvella.

      • Partajugi

        Nobinallahan meillä kunnon vetimet, mutta kyllä ovat neitien kuosin mukaan tehtyjä Pölhölän ryysyt.
        Niitä näkee välillä täällä Kontulassakin.


    • sallamalla

      olen ylpeä violetti vaateista

    • mumuhadkolmas

      violetti ja mustaväri se tekee terää

    • Lippujamyyrä

      Tietämättömille tiedoksi että PL:n vaatetuksessa ainoat violetit osat ovat villatakki ja maiharimallinen päällystakki.

    • Talkoo-Taavetti

      Naismaisia ovat ne violetit. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta muuten on jämerää touhua.
      Mielenilmauspäivänä seisokki täydellinen. Partioitamme ei tarvittu talkoisiin.

    • Trani

      Tulemme Transdevin väki joukolla sinne palvelukseen, mutta neitikamppeita emme hyväksy ja seuraava ilmaus onnistuu 100% koska meillä kokemusta pistää pyörät seis.

    • saasnähäjoo

      Aloittaja varmaankin vielä lukee tätä 7 vuotta sitten aloittamaansa. Ihan sama mitkä vaatteet päälle määrätään. Se nyt kuuluu työnantajan oikeuksiin. Kun työnantaja sitten määrää jonkun asun, miksi siitä haukutte työntekijöitä? Olkaa hyvät ja menkää itse rattiin omat vaatteet päällä. Se, että tekeekö muut kuskit samoin, ei kuulu teille tippaakaan.

      • Mestarinnilkkipikkupomo

        Se on kolme varoitusta virka-asun käyttämättä jättämisestä ja portin ulkopuoli kutsuu. Se on helppoa ja, sen tulee myös rasnteviltä tulevat uudet tulokkaat huomaamaan oli Lonkasopimusta tahi ei. Meillä Pohjolanliikenteellä on kuri ja järjestys varikoilla toisin kuin mihin olette tottuneet. Tämä yhtiö ei ole mikään rajamäen rykmentti vaan arvostettu joukkoliikenne toimija. Meillä tehdään asiat pilkulleen ohjesäännön mukaisesti, mitään lipsumisia määräyksistä ja ohjeista ei tulla sallimaan eikä katsomaan sormien lävitse. Tietäkää se!


    • MontsikkaEino

      Huhhuh...Ihan pelottaa...!
      Mutta entäs jos jouduttekin kaikki uudet tulokkaat ja osa vanhaakin Rajamäen kaartia kutsumaan portin ulkopuolelle, niin taitaapi tulla ajamattomia lähtöjä melkoinen määrä.
      Me kun ei katsota mitään simputusta yhtään sormien lävitse.
      Tietäkää se.

    • Asento

      Korjaan Einon kirjoitusvirheen: Huhhuh...Ihan pelottaa...!
      Mutta entäs jos jouduttekin kaikki uudet ALOKKAAT ja osa vanhaakin Rajamäen kaartia kutsumaan portin ulkopuolelle, niin taitaapi tulla ajamattomia lähtöjä melkoinen määrä.
      Me kun ei katsota mitään simputusta yhtään sormien lävitse.
      Tietäkää se.

    • Mestarinilkkipikkupomo

      Yhtiön tavat opetetaan niin ettei kenellekkään jää mitään epäselvyyksiä!

    • Talkoo-Taavetti

      Vaan odotahan, nilkkipomo, kunhan jotkut työtaistelutoimet teillä alkavat, niin saat huomata viimeistään silloin mitä on ent. Transdev-väki !
      Lakkoportilla tavat opetetaan rikkureille ettei kenellekään jää epäselväksi kummalla puolen porttia kuuluu silloin pysytellä !
      Ruuttausryhmämme tukee kaikkia AKT.n taisteluita antaen siankusella ruiskutusapua tarvittaessa.
      Munat myös tärpätöidään ja kaikilta nilkeiltä eritoten.

    • Partajugi

      Tukea tulee tarvittaessa kaikilta AKT.n kuuluvilta kuljettajilta yli firmarajojen.
      Ettei jää epäselväksi !!!

    • saasnähäjoo

      Rikkuri on, jos oma liitto on lakossa ja sitten menee vaan töihin. Mutta harvoin kaikki liitot ovat samaan aikaan lakossa.

    • Anonyymi

      No nyt on ollut ilo havaita että Pölhölässä neitivaatteet jo historiaa !
      Violeteista neititakeista on päästy ja jopa shortsitkin kuulemma sallittu sekä uudemmat tummemmat päällystakit ja kunnon housut eikä mitkään pyhähousut.
      Kravattipakkoakaan ei eikkä kauluspaitaa tartte käyttää. Puhumattakaan niistä violeteista stringeistä.
      Nytpä voisin hakeutua sinne, vaan kun jo 75v ja hyvä eläke, ei tartte enää.
      Mutta hyvä että sielläkin kehityksessä eteenpäin.

      Diamond o` Rossi

    • Anonyymi

      On vaateparsi selkeästi miesmäisempi uudistuksen myötä.
      Niitä vanhoja violetteja näkee enää hyvin harvoin.
      Voi olla jotkut homppelit jotka niitä vielä siellä pitää.

      Parta-Jugi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3880
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      596
      3644
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3632
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2291
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      56
      2255
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      322
      1972
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1776
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1443
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1362
    Aihe