Onko Hopottaminen tuttua?

mukanamyös

Tiedätkö mitä Hopotus on tai tunnetko Hopottajan? Jos et tiedä/tunne Hopottajia, niin Hopottajat®-palvelu on markkinointikanava, jossa hopottajiksi eli suosittelijoiksi ryhtyneet henkilöt testaavat kampanjatuotteita ja jakavat niistä omia tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin esimerkiksi kavereille ja sukulaisille tavatessa, sähköpostin, fb:n ja puhelimen välityksellä. Hopottaa voit myös sosiaalisissa medioissa, blogeissa ja keskustelufoorumeilla, työpaikalla, harrastuksissa, eli oikeastaan missä vain.

Tätä Hopotustakin voisi kutsua pienimuotoiseksi harrastukseksi. Itselle kotiäitinä tällainen "Hopotus" -toiminta on ollut sopivan pientä ja mielekästä puuhaa. Kokemuksia tuotteista ja palveluista on tullut jaettua esim. kerhoissa, kisoissa, harrastuksissa, puistoissa, kirpputorilla ja kaupassa. Jos sovit kampanjan kohderyhmään, voit itse päättää haluatko ilmoitatutua siihen mukaan vai et. Hopottajien sivut ovat nyt uudistumassa ja uusia kampanjoita on alkamassa. Yhtenä mm. Muksu-puurojen kampanja, joka on tarkoitettu noin puoli – puolitoistavuotiaille lapsille ja heidän vanhemmille. Mikäli olet kiinnostunut tällaisesta toiminnasta, tutustu Hopottajien sivuihin internetissä.

0

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        193
        1422
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        138
        913
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        872
      4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        52
        801
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        758
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        253
        667
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        330
        639
      8. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        9
        636
      9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        57
        619
      10. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        594
      Aihe