Voisiko kukaan auttaa minua laskemaan nykyarvo vuoden 1990 markalle? Taustalla on lievä perintökatkeruus jonka tahtoisin hyvittää.
Sain vuonna 1992 isovanhemmilta starttirahaa omaan yritykseen 25.000 mk.
Muut sisarukseni eivät saaneet mitään. Nyt tahtoisin hyvittää heille saman summan,
mutta en osaa taulukkojen mukaan määrittää, paljonko 25.000 mk olisi euroissa tällä hetkellä siten, että sen ostovoima olisi sama kuin vuonna 1992.
Olisin tosi kiitollinen avusta!
Voisiko joku auttaa laskemaan markan nykyarvon?
5
2033
Vastaukset
- Wara Markka
Josko oheinen artikkelii auttasi haarukoimaan vaihtoarvon suunnilleen kohdilleen. Eihän tuossa kuitenkaan ole kyse kovin isosta summasta.
Yep, ihmissuteet ovat arvokkaamipa kuin raha ja varsinkin iän kertyessä niiden arvon tunnistaa paremmin, joskin joissakin tilanteissa se voi olla arkakin paikka, tilanteita on monenlaisia. Toivon, että pieni hiertymä muuttuu rakentavaksi kanssakäymiseksi.
"Jos yhä muutat mielessäsi eurohintoja markoiksi, vanhan muistisäännön kuuden kertotaulusta voi jo unohtaa. Tämän kriisitalven jäljiltä oikea muuntokerroin olisi nyt viisi markkaa, ja alaspäin mennään koko ajan."
- http://www.taloussanomat.fi/raha/2012/01/01/voi-ei-euro-onkin-enaa-viisi-markkaa/201120069/139
- - Täältä apua
Rahanarvolaskuri auttaa: http://www.rahamuseo.fi/multimediat_ja_oppimateriaalit_rahanarvolaskuri.html
25 000 markkaa vuonna 1992 vastaa ostovoimaltaan nykyrahassa 5496 euroa.- 33333
Miten voi tuon noin perseelleen laske?
- Täältä apua
33333 kirjoitti:
Miten voi tuon noin perseelleen laske?
Miten niin "perseelleen"??
Tuo laskuri nimenomaan laskee oikein, jos puhutaan rahan OSTOVOIMASTA.
Eli siitä, että 25 000 markalla vuonna 1992 saman verran tavaraa kuin nyt 5496 eurolla. Tietysti tämä ei ole suoraan yksi yhteen, koska joidenkin hyödykkeiden hinnat ovat nousseet enemmän kuin inflaation mukaan olisi pitänyt.
Laskuri on hyödyllinen juuri aloittajan kaltaisissa tapauksissa, kun halutaan selvittää miten paljon hyötyä aloittaja sai 25 000 markasta, ja miten paljon rahaa hänen sisartensa pitää saada tänä päivänä että saavat saman hyödyn.
- ´marjamarkkanen
Oikein lämmin kiitos teille molemmille, vastauksistanne oli apua ja saan nyt asiani hoidettua. Sain vasta jokin vuosi tietää että olinkin ainoa joka sai heiltä rahaa. Siksi haluan korvata heille osuutensa. On tosi kilttiä, että ihmiset täällä jaksaa vastata tositen kysymyksii
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826