Hakkarainen: Salikeskustelu on silkkaa pelleilyä!
Perjantai 13.1.2012 klo 08.25 IL
Eduskunnan vähäpuheisin kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) on tähän mennessä käyttänyt vain kolme täysistuntopuheenvuoroa.
Ovatko salikeskustelut turhia?
O
Kyllä Ei
85% 15%
Ääniä 3954
KESKUSTELE
Mitä hyötyä on eduskunnan salikeskusteluista?
LUE MYÖS
Tässä ovat eduskunnan puhekoneet ja tuppisuut
- Ei niillä puheilla ole mitään merkitystä, hän perustelee vaiteliaisuuttaan.
Hakkaraisen mukaan salikeskustelu on puhdasta teatteria ja toisten kiusaamista.
- Kansanedustaja voi tehdä vaikka jokaiselle Keski-Suomen tienpätkälle miljoonien määrärahaesityksiä ja ottaa niistä kunnian, mutta ei niillä asioihin vaikuteta.
-En sellaiseen pelleilyyn lähde. Tehkööt muut pellehommat, minä en rupea siihen.
Hakkarainen myöntää avoimesti pettyneensä siihen, kuinka vähän kansanedustaja tosiasiallisesti voi asioihin vaikuttaa.
- Minulla oli väärä käsitys edustajan hommasta, sillä uskoin pystyväni vaikuttamaan esimerkiksi paikallisteihin, mutta ei kansanedustaja niihin voi vaikuttaa. Tiehallinto niistä päättää.
Hakkaraisen mukaan kylmä totuus on, että oppositiopuolueen kansanedustajan puheet ovat räksytystä.
- Se on sama, jos tekisi kaksi avantoa ja kantaisi toisesta vettä toiseen avantoon. Ei siitä kenellekään ole mitään hyötyä, turhaa touhua.
HAKKARAINEN JO TURHAUTUNUT EDUSKUNNASSA
opserveri
1
<50
Vastaukset
- kansa kysyy taas
Miksei Hakkarainen ole ehdokkaana?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907