Eduskuntavaalitulosten pohjalta Perussuomalaille annettiin muutama pesti eduskunnassa. Yksi näistä oli sisäasianvaliokunnan puheenjohtajuus.
PS:lla on 37 kansanedustajaa joista kahdeksan on erityisesti kunnostautunut rasimisa hipovalla nuivuudella suhteessa maahanmuuttajiin. Yksi näistä on ollut kahdesti syytettynä kahdesta eri rikoksesta liittyen "maahanmuuttokeskueteluun". Molemmat kerrat toinen syyte kaatui ja toisesta tuli tuomio. sSe että tuomioista on valitettu ei poista tosiasiaa että tuomio on tullut kahdesta. Korkeimassa oikeudessa saattaa tull nollasta kahteen tuomiota. Kuitenkin luultavimmin yksi.
Koska maahanmuuttoasiat kuuluvat tämän valiokunnan vastuualueeseen lienee selvää että ehdokkaat jotka ovat kunnostautuneet jopa rasimia ja rikollisuutta hipovalla fanatismilla eivät tuon vastuualueen suhteen voi tulla kyseeseen. Eikä varsinkaan se yksi kahteen kertaan tuomittu.
Näin siis luulis. Vaan kuinkas kävi? Ja vaikka siirto oli todellakin outo, miedosti ilmaistuna, niin puheenjohtaja kuitenkin pyrkii väistämään kaikki aiheeseen liittyvät kysymykset.
Miten käy sitten jos korkeimmatakin tulee yksi tai jopa kaksi tuomiota? Lienee selvää että pesti loppuu siihen, mutta nostetaanko sitten pallille seuraavaksi eniten ääniä ssanut nuiva? Veikkaan että ei. Soini on oppivainen vaikkei mokiaan yleensä tunnusta.
Kansalla on täysi oikeus tietää vastaako noiden kahdeksan linjaukset puolueen linjaa. Puoluejohdolla on vastuu kertoa! Mutta tuon itsestäänselvän vastuun väistävät kerta toisensa jälkeen. Miksi?
Pätevyys sisäasianvaliokunnan puheenjohtajaksi
3
<50
Vastaukset
- kenttä sanoo
Soini väistää vastuuta AINA kuin ruttoa. Läpeensä umpikiero populisti.
- hyysäri?
Sinusta sinne vain hyysäreitä? Kaikki vaan tänne Suomeen eläteiksi?
- Sinappisilmä
Ymmärtämisen vaikeus vaivaa rasismi kortilla ratsastajia ja se johtuu siitä että he itse ovat pahimpia rasisteja sanan oikeassa merkityksessä ja eivät kykene rakentavaan keskusteluun. Miksi sanoma ei mene perille näille saman asian hokijoille johtunee siitä ettei heillä ole todellisia perusteita puheilleen. Soinin pelko ja perussuomalaisten voittokulku ajaa vastustajia epätoivon vimmalla syyttämään ainoaa kansanetujen ajavaa puoluetta ääriliikkeeksi, koska omassa puolueissa on tappion tuskainen tie edessä kansan tietoisuuden lisääntyessä ja korruption rehottaessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899