Sielunvihollisella on useita menetelmiä uskovien harhaanjohtamiseksi ja seurakuntien turmelemiseksi.Erityisesti saatana hyökkää nuoria vastaan.
Eräs voimakkaimmista saatanan aseista on gospelrock.
Monet uskovat ovat ottaneet sen vastaan ajattelemattomasti ja luullen näin voivan käännyttää rokkisukupolvea.Mutta tämä on erehdys.Gospelrokki ei käännytä ketään vaan päinvastoin se tuo satanismin hengen ja maailman seurakuntiin.Samoin kun satanistit ovat valinneet rockmusiikin yhdeksi voimakkaimmasta aseista ihmisten turmelemiseksi,samoin he ovat valinneet gospelrockin voimakkaaksi aseekseen turmella uskovat nuoret ja seurakunnat.
Rock-musiikki on alkujaan lähtöisin Haitin voodoo-kulttuurista.Se on henkien opettamaa musiikkia.Eli rokki on alunperin pahuuden henkivaltojen suunnittelema.Joka ei tätä usko voi siihen paremmin perehtyä esim.netistä löytyvistä lähteistä.
Ja miten gospelrock alkoi.Netistä löytyy tästäkin hyvää aineistoa.Gospelrock on hiipinyt kristillisiin seurakuntiin okkultistisen hippiliikkeen kautta.Ensimmäinen virallinen gospelrokki tilaisuus pidettiin Amerikan Episkopaalikirkossa.(Tietenkin vapaamuurareiden hallinnoimassa)Episkopaalipappi oli pyytänyt sinne erään suositun hippibändin pitämään rokkimessun,"electric mass".
Tilaisuus myös televisioitiin ABC-kanavan kautta.
Näin oli syntynyt gospelrock,joka hyvin nopeasti nousi suosituksi.Tuliko se hartaan rukouksen kautta Jumalalta,uskovien välityksellä.Ei....ei tullut....vaan se
tuli okkultistisen ja satanistisen hippiliikkeen kautta.Vaikka he väittivätkin olevansa Jeesuksen seuraajia.
Myös Suomeen gospelrck tuli erään kuuluisan hippibändin kautta,sen kiertäessä Suomea 1970-luvun alussa.Nää kaikki voi tarkistaa netistä,esim.wikipediasta.
Valvokaa ja rukoilkaa ,se on meidän päivinämme tosi tärkeetä.Ja yrittäkää saada seurakuntienne työntekijät ymmärtämään tämä vaara.Gospelrock on teurastusta.
VAROITUS:GOSPELROCK ON SAATANAN HYÖKKÄYS SEURAKUNTIIN!
14
74
Vastaukset
- Rauhaa ne toivovat
En näkisi vihtahousua noissa kinkereissä kovinkaan kovasti pyörimässä. Helppoa on herkkiä hippejä ja muusikoita (jotka ovat muuten ihmisiä) tuomita kun isot valtiokoneistot saavat temmeltää ihan vapaasti ja surmata ihmisiä.
- höpöhöpö!
pötypuhetta. rock on saatanasta. ja niin ovat ne valtiokoneistotkin.
- Kihikihikihi
höpöhöpö! kirjoitti:
pötypuhetta. rock on saatanasta. ja niin ovat ne valtiokoneistotkin.
Itse olet saatanasta :D
- niinpä niin.
no se on just noin. gospelrock ei ole mitään gospelia. se on vain ja ainoastaan saatanallista rockia.
- jarlau
Hengellinen musiikki on hengellistä ei perustu jumputukseen ja ihmisen hermoston stimuloimiseen kiihottamalla.
Hengellinen musiikki ei ole rockrollia tms siis ollenkaan.
Vaan harrasta ja rauhallista, hengellistä.
Hengellinen musiikki on hengellistä.
Nuoret ovat kuitenkin eri tavoin reagoivia, tietyssä iässä on jumputusikä jokaisella. Ymmärrystä.
Joskus voi olla etuakin kaikki mikä Jeesuksesta muistuttaa.
Minusta ihmisen musiikkiharrastus ei tarvitse olla vailla rytmiä, mutta hengellisiin tilaisuuksiin ei mene jumputus, vaan hengellinen musiikki. Itse pidän tätä rajana. Muussa merkityksessä voi sitten konsertteihin mennä erikseen rauhassa, mutta ei vetää rock-roll tyyppistä tms hengellisiin tilaisuuksiin. EI sinne.
jari - Uskova 47
Jos musiikin tahdissa tai ilman, olis se sitten minkätyylistä vain , voit sydämestäsi ylistää ja kiittää Jeesusta, on se sinulle hengellinen kokemus ja Näinollen sinulle hengellistä musiikkia!
Jos taas valitset musiikkisi "varmanpäälle" vai vaikkapa siionin virsiä ja koetat näin musiikinkuuntelullasi miellyttää Jumalaa, koituu musiikinvalintasi sinulle Kainin hedelmäuhriksi/ ELI SYNNIKSI.
jos siis omatuntosi on puhdas Jeesuksen uhrin kautta niin kaikki on sinua varten!
Nauti elämästä ihminen!!!- Patarummut
Raamatun musiikki oli rytmisoittimiin ja alkeellisiin kielisoittimiin perustuvaa. Lue esim Daavidin tanssimiset Jumalan edessä raamatustasi. Soitti trampoliinia ja rumpuja. Ei virret ole mitään pyhiä biisejä.
- PYHPYHPYH!
Jeesusta ei kuule miellytä mikään rockin räminä. Siitä voit olla ihan varma, vaikka itse olisit ekstaasissa.
- etkö tiedä?
Patarummut kirjoitti:
Raamatun musiikki oli rytmisoittimiin ja alkeellisiin kielisoittimiin perustuvaa. Lue esim Daavidin tanssimiset Jumalan edessä raamatustasi. Soitti trampoliinia ja rumpuja. Ei virret ole mitään pyhiä biisejä.
Psalmit olivat virsiä.
- Patarummut
etkö tiedä? kirjoitti:
Psalmit olivat virsiä.
Näin helppoa on jymäyttää kirkkokansaa. Urut tulivat kirkkoihin sirkuksista ja trampoliini on huvitteluväline. Oletteko kuunnelleet virsiä takaperin? Ei kannatakaan.
- asennetta, asennetta
PYHPYHPYH! kirjoitti:
Jeesusta ei kuule miellytä mikään rockin räminä. Siitä voit olla ihan varma, vaikka itse olisit ekstaasissa.
Riippuu siitä, missä mielessä rocin räminä soitetaan, niin Jeesusta voi hyvinkin miellyttää.
Syy on sydämen asenteessa, vai mitä PYH! - etkö tiedä?
Patarummut kirjoitti:
Näin helppoa on jymäyttää kirkkokansaa. Urut tulivat kirkkoihin sirkuksista ja trampoliini on huvitteluväline. Oletteko kuunnelleet virsiä takaperin? Ei kannatakaan.
Puhuinko muka uruista tai trampoliinista? Sanoin, että PSALMIT OLIVAT VIRSIÄ, siis oman aikansa hengellisiä lauluja.
- PYHPYHPYH
asennetta, asennetta kirjoitti:
Riippuu siitä, missä mielessä rocin räminä soitetaan, niin Jeesusta voi hyvinkin miellyttää.
Syy on sydämen asenteessa, vai mitä PYH!Ei ole, vaan periaatteesta. Rock on saatanasta eikä Jumala sitä hyväksy.
- Oikein sanot
Amen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869