Uusi tutkimus paljastaa lääkekannabiksen laillistamisen olevan yhteydessä liikennekuolemien vähenemiseen. Montanan osavaltion yliopiston tutkija, taloustieteiden professori D. Mark Anderson ja Denverin yliopiston professori Daniel Rees huomasivat keskimääräisen 9 prosentin vähenemisen liikennekuolemissa niissä osavaltioissa, jotka olivat laillistaneet lääkekannabiksen.
”Olimme melko yllättyneitä että ne vähenivät”, Rees kertoi Denver Post -lehdelle.
Reesin arvion mukaan syynä saattaa olla lääkekannabislait, jotka ovat todennäköisesti vähentäneet nuorten alkoholin käyttöä: ”Saamme uudelleen ja uudelleen tuloksia, joiden mukaan nuoret juovat vähemmän kun kannabis on laillista ja samalla liikennekuolemat vähenevät”.
Anderson kertoi Missoulian-lehdelle, että vaikka tutkimus ei todista kannabiksen käytön haittaavan autolla ajamista vähemmän kuin alkoholi, on se silti mahdollista. Se voisi Andersonin mukaan selittää nämä tulokset.
Discover suhtautui selitysmalliin nihkeästi, koska ei ole todistusaineistoa, joka osoittaisi lääkekannabislakien lisäävän kannabiksen käyttöä. Esimerkiksi lääkekannabiksen laillistaneissa Montanan, Rhode Islandin ja Vermontin osavaltioissa kahdessa kannabiksen käytön määrä nousi joissakin ikäluokissa, mutta nousu ei ollut merkittävää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.