Kaikki USA-fanit ja uskovaiset ovat sitä mieltä, että juutalaisilla on suurempi oikeus Israelin valtion alueeseen kuin palestiinalaislla. Heidän uskomuksensa perustuu siihen, että joskus aikojen alussa juutalaiset kirjoittivat alueen olevan heille luvattua maata. Mihin perustuu niin ollen enimmäkseen Euroopasta muutama sata vuotta sitten muuttaneiden valkoihoisten oikeus Amerikkaan, joka siihen asti oli intiaanien maata?
Johdonmukaisuuttaa
Kyselijä
3130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
meillä Suomessakin kait hengenheimolaisiasi inkkareina ranskalaisine johtajineen pystyttelemässä Lappiin noita asumustilojansa. Onneksi kait hyttyset karkoittivat koko haaremin Euroopanvalloitukseltaan yli-poppamiehineen seesteisimmille seuduille?
eivät ole halukkaita tekemään töitä? Bemari ja Thaimaan loman rahat pitäisi saada vastikkeetta sossusta. Tosiaan, sossun tuella elävillähän on runsaasti vapaa-aikaa, joten miksi tosiaan ei heidän anneta nauttia vapaastaa ja matkustaa hyödyntäen meidän töissä käyvien rahoja.
(Tämä on suora piikki törkeää yleistystäsi kohden. Vaikka olen antikommunisti, en hyväksy Israelin käyttäytymistä.)
Kummallisia vastaajia tälläkin palstalla. Yksinkertaiseen kysymykseen ei saa yksinkertaista vastausta vaan mukaan vedetään elämäntapaintiaanit, kommunistit ym. Osaisiko joku antaa perustellun vastauksen.
Lisäkysymyksenä vielä: siihen aikaan kun juutalaiset lähtivät levittäytymään ympäri maailmaa, asutti nykyistä Suomea vielä lappalaiset. Miten heidän oikeutensa?
En ole antiseministi enkä kommunisti enkä muutenkaan mikään äärimmäisyysihminen joten turha vetää vastauksiin tuollaisia asiattomuuksia.