Axel Olof (A. O.) Freudenthal oli suomenruåtsalainen kielentutkija ja 1800-luvun svekomaanien johtohahmoja ja sitä kautta merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. Freudenthal edisti erityisesti Suomen ja Viron ruotsalaismurteiden tutkimusta. Hän oli Helsingin yliopiston muinaispohjoismaisen kielen ja antikviteettien dosentti sekä ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professori. Freudenthal harrasti ajalleen tyypillisiä rotuoppeja ja oli nykynäkökulmasta katsottuna suomenkielisten alempiarvoisuuteen uskonut rasisti.
Freudenthal oli keskeinen henkilö Ruotsalaisessa puolueessa. Eduskuntauudistuksen yhteydessä aiemmin lähinnä pääkaupunkiseudulla toimineet porvarilliset puolueet (nuor- ja vanhasuomalainen sekä ruotsalainen puolue) loivat kenttäorganisaatiot. Tällöin ruotsalaisen puolueen nimeksi tuli Ruotsalainen kansanpuolue, jonka toimintaan 80-vuotias Freudenthal ei kuitenkaan enää osallistunut. RKP pitää häntä kuitenkin puolueen henkisenä isänä
Puolueen puheenjohtaja Stefan Wallin on ilmoittanut RKP:n olevan perussuomalaisten vastavoima.
Axel Olof Freudenthal -mitali on Ruotsalaisen kansanpuolueen vuosittain pidettävien puoluepäiviensä yhteydessä jakama mitali. Se on nimetty Freudenthalin mukaan. RKP jakaa mitaleja niille henkilöille, joiden se katsoo ansioituneen ruotsin kielen aseman edistämisessä erityisesti Suomessa.
RKP:llä on jäseniä noin 18 000. Suomalaisia on noin 6 000 000 henkilöä. RKP on hallituksessa keskeisillä paikoilla.
Kuka se rasisti olikaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.