Sveko-Erkon lehti(IS) on taas tehnyt kyselyn. Nyt se nostaa Haavistoa ja Väysrystä ja pudottaa Soinia. Tuskin on yllätys, kun muistellaan viime eduskuntavaalien kyselyrumbaa perussuomalaisia vastaan.
Syy tähän kyselytulokseen on selvä. Svekot olisivat haluneet Lipposen Niinistön haastajaksi, mutta se ei tule onnistumaan millään.
Svekojen toive lepää enää Haaviston varassa. Soini toisella kierroksella olisi kauhistus svekoklikille.
Sanoma Oy manipuloi taas!
7
<50
Vastaukset
- Jep.
Kolme vahvinta ovat kaikki svekojen kannalta ne huonoimmat ehdokkaat eli Niinistö, Soini ja Väyrynen.
Siksi Haavistoa tai Arhinmäkeä nostetaan. Biaudet ja Lipponen ovat jo ulkona kisasta. - Uusi jytky?
Tuo "lukiolaisten" vaalitilaisuus oli puolueellisuudessaan onnenpotku Soinille. Tuli valtavasti myötätuntoääniä. Nettipalstat oikein räjähtivät käsiin Soinin puolesta. Tuo IS:n "kysely" on tehty ennen vaalitilaisuuta.
Olisi hyvä saada Soini toiselle kierrokselle periaatteen vuoksi. Eihän kukaan kuitenkaan Niinistöä voita, joten pelko puoluejohtajan menetyksestä on turha. - kas kummaa !
Kuka on "Väysrynen" ? Perssuomalaisten uusi pj ?
- svekokommentti.
Nettisveko toi taas tyypillisen fiksun panoksensa keskusteluun....
- gkhööh
daghö13.1.2012 22:02
Tentissä kysyttiin myös että menisikö tuleva presidentti Moskovaan ja sanoisi Venäjän presidentille että heillä ei noudateta ihmisoikeuksia ja että harrastavat vaalivilppiä.
Suomessa vaalivilppi hoidetaan etukäteen median toimesta. Oli mitkä vaalit tahansa, media päättää ketä katsellaan ja kuunnellaan.
Oikein iljettää kun Pressiklubissa puhutaan venskaa.- Pressuklubben
Sekin on osa taktiikkaa kansalliskielen takia. Yritetään antaa kuva että muumimurre on osa jokapäiväista elämää Suomessa. Että muumimurre elää ja voi hyvin..? Kun pakkoruotsi poistetaan ja demokratia astuu peliin nähdään muumimurteen totuus.
Järkevä kielilaki Suomeen muumimurteen etuoikeudet pois, ja vähemmistökieleksi. - Siis?
Onko Pressiklubissa alettu jo puhumaan ruotsia?!
Pithän sekin arvata...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921