Olin tänään ensimmäistä kertaa uudella Ritavuoren aldulla ja totesin sen kuntoilijalle aivan loistavaksi paikaksi. Ei ole työkaveria sitä turhaan kehunut. Näytti lähtevän kelkalla tehty latu-ura kohti Voitilajärveä, sitä en vielä testannut.
Ritavuoren latu
16
4111
Vastaukset
- Jussi.juu
Hienoa, että pääsee pois Simpsiöltä, jonka latu on mahdoton hiihtää.
- Fröötilä-Kauhava
Hieno juttu, jos pohja kohti Voitilaa on siinä mallissa, että siellä on latu. Voitila-Fröötilä ja ennenkaikkea kauhavalaisten Fröötilä-Kauhava onkin ollut jo aiemminkin hyvässä latupohjakunnossa. Mahtavaa eli voi hiihdellä ns maastoladulla, jossa ei ole isoja mäkiä.
- Tärkeysjärjestys
Liikuntatoimi oli laittanut tänään latujenhoidon tärkeysjärjestykseen eli Ritavuoren latu oli ajettuna aamulla jo seitsemän jälkeen ja sitten kone meni Simpsiölle.
Kyllä siellä seurataan, missä hiihdetään enemmän. - krptvxy
Tärkeysjärjestys kirjoitti:
Liikuntatoimi oli laittanut tänään latujenhoidon tärkeysjärjestykseen eli Ritavuoren latu oli ajettuna aamulla jo seitsemän jälkeen ja sitten kone meni Simpsiölle.
Kyllä siellä seurataan, missä hiihdetään enemmän.Jos Lapualla seurattaisiin käyttäjien toiveita, niin Simpsiölle olisi jo aikkoja sitten tehty sellaiset ladut, joita tavallinenkin perhekoon lapualainen pystyisi hiihtämään ilman vammatumisvaaraa.
- Fröötilä.
Lapuan Ponnistuksen porukat hikos Fröötilän latupohojilla kesäkeliillä, kun raivaus- ja moottorisahojen kanssa perkasivat latupohjaa. Ylihärsilän minikaivurikin taisi käyrä siälä siloittelemas pahimpia paikkoja. Nyt sielä kelepaa hiihrellä!
- Lokakuulla
Fröötilä. kirjoitti:
Lapuan Ponnistuksen porukat hikos Fröötilän latupohojilla kesäkeliillä, kun raivaus- ja moottorisahojen kanssa perkasivat latupohjaa. Ylihärsilän minikaivurikin taisi käyrä siälä siloittelemas pahimpia paikkoja. Nyt sielä kelepaa hiihrellä!
Lokakuulla ei ollut enää hellettä, kun latupohjia kunnostettiin. Tietojeni mukaan sekä Ponnistukselle että Ylihärsilän kaivurille maksettiin tehdystä työstä laskun mukaan. Maksajana oli Lapuan kaupunki.
- Näin on käyny
Lokakuulla kirjoitti:
Lokakuulla ei ollut enää hellettä, kun latupohjia kunnostettiin. Tietojeni mukaan sekä Ponnistukselle että Ylihärsilän kaivurille maksettiin tehdystä työstä laskun mukaan. Maksajana oli Lapuan kaupunki.
Ponnistuksen porukkaan voi luottaa työsuorittajana, kun taas sen toisen urheiluseuran lasku on aina puolet suurempi ja tehty työ puolta pienempi..
- Näinkin on käynyt
Näin on käyny kirjoitti:
Ponnistuksen porukkaan voi luottaa työsuorittajana, kun taas sen toisen urheiluseuran lasku on aina puolet suurempi ja tehty työ puolta pienempi..
Ei ollut latu Ritavuorelta Voitilanjärvelle häävisessä kunnossa. Pohjien teko oli aloittamista vaille valmis. Eräsukset ja ulkoilumieltä.
- klotoidi
Hyvä kun rapakuntoosille ja hyväkuntoosille on omat paanat.
- liikenneinsinööri
Simpsiön latujen kiertämiseen riittävän hyväkuntoisten ja niiden muiden "rapakuntoisten" suhde perhekoon kaupungissa on sellainen, että taloudelliset perusteet Simpsiön suurellisten latujen ylläpitämiseen yhteisesti kustannettavana ovat erittäin kyseenalaiset.
- Ai jaa, mutta asiaa
Joko Ritamäki-Voitila- Fröötilä- latu on hiihdettävässä kunnossa ?
- LTJ
Tänään klo 9.00-11.55 Ritavuoren asuntoalueen parkkipaikalta Kauhavan Jäähallille ja takaisin 29,1 km.
Analyysi ladusta:
- Ritavuori-Voitila 2 latua melkein koko matkan. Metsäkone sotkenut n. 200m, muuten ladut kunnossa
-Voitilajärvi-Fröötilä pääasiassa yksi latu, paikoin kaksi pääasiassa kunnossa
- Fröötilä-Kauhavan Jäähalli. Melkein koko matkan 2 latua. Traktori sotkenut n. 500m ja mönkijä seuraavat 200m. Kauhavan päässä (2x3,3 km) leveää valaistua paanaa, 2 latua ja luistelupaana. Hyvässä kunnossa.
Kun otetaan huomioon, että on pääasiassa yksityisissä metsissä menevä moottorikelkalla tehty "erämalatu" niin voi todeta, että reitti on hiihdettävässä kunnossa. Ei muuta kuin ladulle. - Aktiivi harrastelija
LTJ kirjoitti:
Tänään klo 9.00-11.55 Ritavuoren asuntoalueen parkkipaikalta Kauhavan Jäähallille ja takaisin 29,1 km.
Analyysi ladusta:
- Ritavuori-Voitila 2 latua melkein koko matkan. Metsäkone sotkenut n. 200m, muuten ladut kunnossa
-Voitilajärvi-Fröötilä pääasiassa yksi latu, paikoin kaksi pääasiassa kunnossa
- Fröötilä-Kauhavan Jäähalli. Melkein koko matkan 2 latua. Traktori sotkenut n. 500m ja mönkijä seuraavat 200m. Kauhavan päässä (2x3,3 km) leveää valaistua paanaa, 2 latua ja luistelupaana. Hyvässä kunnossa.
Kun otetaan huomioon, että on pääasiassa yksityisissä metsissä menevä moottorikelkalla tehty "erämalatu" niin voi todeta, että reitti on hiihdettävässä kunnossa. Ei muuta kuin ladulle.Latu on aivan loistavassa kunnossa ja sopii mainiosti harrastelijalle, paitsi laskut tunneliin ovat hieman "haastavia", mutta kyllä niistäkin selviää jarrutellen.
Kaunistontien päässä, josta latu lähtee on hieno kartta ladusta ja sen pituus olisi 4500m, mutta miksikähän matkamerkinnöissä ladun varressa on ristiriita?
Lähdöstä 500m/4000m, sekä 1000m/3500m pitäisi olla samalla kohtaa, mutta 3500m ja 4000m merkit ovat n. 200m lähempänä "maalia".
Ei tämä pikkuasia haittaa vähääkään hiihtoa, otti vain silmään...
- sunnuntaihiihtelijä
Kyllä se Ritavuorentien alittava tunneli on vaarallinen. En oikein ymmärrä miksi se on tehty niin että on vaarassa laskea suoraan tunnelin seinään.
- Anonyymi
Aivan mahtavassa kunnossa on ollut ladut, kun ne on ajettu aamusta heti.
- Anonyymi
Kuka ripuloinut ladulle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753