Tarvitsemme todellisen vaihtoehdon toiselle kierrokselle. Soinia tarvitsemme pääministeriksi kun nykyinen hallitus kaatuu.
Väyrysen taakse nyt
10
71
Vastaukset
- meillä äänestäjillä
Väyrynen ei ole mikään vaihtoehto, hän olisi suuri erehdys.
On hyvin vastuutonta toivoa hallituksen kaatumista, jos vain pääministeriksi halutaan Soinia. Soini olisi pääministerinä todellinen katastrofi ja hän estäisi tämän maan säilymisen hyvinvointivaltiona. Koko yritysmaailma joutuisi suureen ahdinkoon.
Nyt meillä äänestäjillä on valtaa äänestää miten haluamme. Me voimme olla viisaita ja estää sekä Väyrynen että Soini.
Me voimme äänestää presidentiksi Pekka Haaviston, hän on ainoa ehdokas, joka pystyy kilpailemaan toisella kierroksella Niinistön kanssa ja hän voi jopa voittaa vaalit.- Herää unesta
Haavisto ei ole Niinistölle vaihtoehto. Väyrynen on.
- kusetettu kansa
Mitä lukee Soinin tarkassa seulassa?
"Minä en sitten tiedä tiukan paikan tullen mitään niistä henkilöistä, jotka tästä lujahtavat läpi".
Esim. Soinin varakansanedustajana olleella Teemu Lahtisella on rautainen IKL:n taistelukouluttajan tausta. Soini ei tietysti tiennyt siitäkään mitään?
Eiköhän virkoihin nimitettäisi lähinnä entisiä SS:iä ja IKL:väkeä, jos Soinista tulisi presidentti? Hänhän saattaisi nimittää vaikka Seppo Lehdon puolustusministeriksi ja sanoa vain jälkeenpäin: En tiennyt mitään!!??- Me voimme äänestää p
Jos presidentti ei tiedä mitään, miten hän nyt voisikaan olla mitenkään mistään vastuussa. Onhan se aivan järkeen käypää, mutta miksi ihmeessä näin tietämätön ihminen pitäsi nyt valita presidentiksi. Sehän olisi tyhmää!
Me voimme äänestää paljon pätevämmän presidentin. Äänestetään Pekka Haavisto Suomen Tasavallan presidentiksi.
- Väyrynen voittooon
http://www.helsinginuutiset.fi/pressa
helsingin PS on jo siirtynyt Väyrysen taakse- Kansaa ei kuseteta
Paljoti näin, pääkaupunkiseudun persut siiryivät Väyrysen kannattajaksi kun hesari ja iltalehet alkoivat puuhaamaan Pekka Haavistoa Niinistön kakkoskierroksen leikkivastustajaksi.
Haaviston lanseeraus epäonnistui ja Väyrysen kannatus ampaisi nousuun.
- ....................
Äänestin jo Soinia eli no 3.....................
- 44
Väyrynen on kova jamppa, vaikka miten lyötäisiin niin aina nousee
ja hymyssä suin. Onnistuja ja toivottavasti Presidenttinä saa iskettyä edes pikkaisen samaa asennetta Suomen kansaan. - rapajuoppopersu
Ne persut jotka eivät äänestä Väyrystä, auttavat Haaviston toiselle kierrokselle. Olisihan se soinillekin melkoinen häpeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750