pressanvaaleissa vilunkipeliä!

kysyjä.

nyt kun näyttää aivan selvältä, että soini ei tule pääseemään toiselle kierrokselle pressanvaaleissa ja sitä myötä myös koko perSSujen kannatus lähtee laskuun. tästä seuraa taatusti se, että tällä palstalla ryhdytään väittämään että presidentinvaalien äänestenlaskussa on tapahtunut väärinkäytöksiä.

tämä tulee esille jo siinä, että jo nyt perSSut väittävät että pressanvaalien galluptulokset ovat "tilattuja". näin etenkin kun soinin kannatus on niissä hiipunut alaspäin. edes faktatiedot siitä, että soinin tilaisuuksissa on koko ajan vähemmän väkeä ei näytä millään tavalla vakuuttavan näitä perSSu-tosiuskovaisia.

mutta jäädään odottamaan. itse olen useampaan otteeseen jo todennut, että perSSujen marssi lähti käytiin viime pressanvaaleista kuusi vuotta sitten. silloin soinilla ei ollut "vaaraakaan" joutua toiselle kierrokselle. näin hän saattoin laukoa populistisia "pehmeitä" eikä joutunut niistä tilille. hän sai suoraasti positiivista julkisuutta noin niin kuin "kevennyksenä" vaaleihin eri medioissa.

nyt soini oli vaalien alussa varteenotettava ehdokas toiselle kierrokselle eikä hän sen vuoksi voinut enää laukoa samalla tavalla "pehmeitä" kuin kuusi vuotta sitten. yksinkertaisesti siksi, että niihin oltaisiin heti puututtu. on pitänyt pitää kieli keskellä suuta eikä veistellä melooneista ja banaaneista.

lisäksi soini on joutunut tilille monesta aikaisemmasta "lausunnosta" ja joutunut olemaan aivan selvästi puolustuskannalla. tämä jos mikä on rapauttanut soinin ja myös perSSujen suosiota. tässä on myös syy miksi demarit halusivat lipposen ehdokaaksi. lipposen tehtävänä on tylyttää soinia ja perSSuja.

tässä lipponen on onnistunut. hän on nostanut esiin suorissa lähetyksissä kysymyksiä jotka hän on osoittanut suoraan soinille. eli väitän että lipponen ei edes tosissaan kampaile pressanpaikasta ja tämän tiesivät ja ätä thalusivat myös demarit. yksinkertaisesti siksi, että sekä sdp että liponen tiesivät jo ennen oman ehdokkaan nimittämistä että niinistöstä tulee pressa. niin ylivoimainen oli ja on hänen gallupjohtonsa.

taas toisaalta sitä demarit eivät huomanneet että perSSujen ja soinin kannatuksen lasku sataakin pääasiassa kepun ja väyrysen laariin. tämä näkyy siinä demareiden kannatus kun on laahannut parissa viime gallupissa. joka tapauksessa noin asioiden hoitamisen kannalta on erinomainen asia että perSSujen ja soinin kannatus on kääntynyt laskuun. perSSuporukka kun on täynnä pellejä joista ei ole vastuunkantajiksi alkuunkaan.

tämä sopii hyvin demareille, sillä ainakin noin lausuntojensa pohjalta niinistö on kovempi demari kuin urpilainen ja lipponen taas kovempi porvari kuin katainen. olkootkin että niinistön lausunto lakko-oikeudesta löi pienen särön tähän ruukkuun, mutta se olikin osoitettu perinteisille porvariäänestäjille.

mutta joka tapauksessa siis jäädään nyt odottamaan kuka tänne kirjoittavista kiihkoperSSuista ensimmäisenä ryhtyy väittämään että pressanvaaleissa 2012 on käytetty vilunkipeliä....

4

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Huh, huh! Ompa virheitä kauheasti kirjoituksessa!

    • Kylläpä kuvittelet perussuomalaiset yksinkertaisiksi ja muut viisaiksi. Kumma etteivät ole osanneet ennakoida näitä taloudellisia ongelmia kun jopa neroilta vaikuttavat. Voin kertoa sinulle että gallupeilla ohjailu ei onnistu näissä vaaleissa ja ei onnistunut edellisissäkään. Vilunki peliä on aina ja sillä ohjataan niitä jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan. Yllättymään tulette vielä äänestyksen tuloksesta.

      • kysyjä.

        sovitaan niin että jos soinista tulee tämän maan pressa niin minä en kirjoita tänne enää koskaan. mutta jos soinista ei tule tämän maan pressaa niin sinä et kirjoita tänne vuoteen. sopiiko? vai meneekö pupu pöksyyn kun pitäisi "kantaa vastuuta"...


    • Jos olisit edes rekisteröitynyt käyttäjä niin saattaisin harkita ehdotustasi. Mutta kun tuntee teidät puskajussit, jotka ette edes uskalla rekisteröityä ei vastuun kantamisesta kannata edes puhua teidän kanssa kun ette tiedä edes mitä se tarkoittaa. Eikös näin ole? Olenko minä vaarallinen mielestäsi vai kuulutko juuri johonkin näistä hallituspuolueista jotka eivät osaa ja kestä todellista keskustelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe